VNS 6/2013 vp Valtioneuvoston selonteko EU-politiikasta

​Valtioneuvoston selonteossa EU-politiikasta rakennepolitiikka eli koheesiopolitiikka on esitetty varsin suppeasta ja ylhäältä alaspäin suuntautuvasta näkökulmasta. Koheesiopolitiikan keskeisiin välineisiin eli rakennerahastoihin on selonteossa viitattu lähinnä vihreän talouden edistämisen sekä sosiaalisen osallisuuden vahvistamisen yhteydessä. Selonteosta ei kuitenkaan käy ilmi, että koheesiopolitiikalla luodaan pohjaa kilpailukyvyn vahvistamiselle sekä edistetään alueiden tasapainoista kehitystä niin EU:n jäsenvaltioiden välillä kuin myös Suomen sisällä. Koheesiopolitiikka esitetään selonteossa pääasiallisesti EU:n köyhimpien maiden rakenteellisten muutosten välineenä vaikka EU:n koheesiopolitiikkaa tullaan tulevalla kaudella 2014-2020 harjoittamaan kaikissa jäsenvaltioissa rahoituksen pääpainon ollessa köyhimmissä maissa.

Selonteossa esitetty näkemys koheesiopolitiikan rahoituksen uudistustarpeen arvioinnista siten, että se nykyistä paremmin palvelee kasvua tukevia rakennemuutoksia ja innovaatiolähtöistä taloutta koko EU:n tasolla on oikeansuuntainen (selonteon s. 33). Samalla on kuitenkin huomioitava alue- ja paikallistason osallistuminen kehittämistoimintaan sekä olennaisena osana Lissabonin sopimuksen tavoitteisiin kuuluva alueellisen tasapainon tavoite. Selonteossa nämä näkökulmat ohitetaan.

Lissabonin sopimuksen keskeinen tavoite on taloudellisen, sosiaalisen ja alueellisen koheesion eli yhteenkuuluvuuden edistäminen. Komissio korostaa uutta ohjelmakautta koskevissa asetusesityksissään koheesiopolitiikan tehostamista, yksinkertaistamista ja tuloskeskeisyyttä. Paikallis- ja alueviranomaisten rooli aluelähtöisessä kumppanuuteen perustuvassa kehittämistyössä nousee asetusesityksissä vahvasti esiin.

Kansallisen ja EU:n alue- ja rakennepolitiikan integroinnissa on noudatettava EU-rahoitukseen liittyvää additionaliteettiperiaatetta. EU:n rakennerahastovarat tuovat eurooppalaisen lisäarvon pääsääntöisesti kansallisilla varoilla toteutettavaan alueiden kehittämiseen. EU:n rakennerahastovaroilla on ollut Suomessa merkittävä rooli talouden rakennemuutoksessa, kilpailukyvyn ja osaamisen vahvistamisessa sekä työllisyyden lisäämisessä. Näitä toimia on rahoitettu sekä Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) että Euroopan sosiaalirahaston (ESR) toimesta.

Valtioneuvoston selonteossa on todettu, että EU:n integraation keskeisimpiä kehittämisalueita ovat mm. kilpailukyvyn, kasvun ja työllisyyden sekä sosiaalisen ulottuvuuden parantaminen. Edellytykset EU:n vahvalle kilpailukyvylle ja kasvulle luodaan jäsenvaltioissa ja niiden alueilla. Rakenne- eli koheesiopolitiikka on tässä yhteydessä keskeinen väline.

Selonteon luvussa 12 on esitetty koheesio-, alue- ja rakennepolitiikka yhtenä merkittävänä EU:n rahoituskehyksen menoeränä (n. kolmasosa kehyksestä). Koheesiopolitiikan toteuttamisen laajuudesta unionin kehittyneimmillä alueilla käytiin EU-tason keskustelu viimeksi v. 2014 alkavaan kauteen valmistauduttaessa. EU-rahoituksen painopisteen siirtyminen kilpailukykyotsakkeeseen tarkoittaa mm. sitä, että siirrytään kohti kilpailutettua sektorikohtaista kehittämistä. Myös tällaista kapean kärjen kehittämistyötä EU:ssa tarvitaan, mutta on huomioitava, että päätöksenteko näistä varoista ei ole alueilla.

Selonteossa ei nouse esille se, että rakennerahastojen kautta nykyisellä ohjelmakaudella on Suomessa kanavoitunut elinkeinojen, osaamisen ja työllisyyden edistämiseen yksistään kuntarahaa n. 300 miljoonaa euroa. EU:n rakennerahastot ovat edelleen tärkeä kehittämisväline kunnille. Kunnat ovat myös keskeinen toimija tulevalle ohjelmakaudelle asetettujen älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun tavoitteiden saavuttamisessa. Tästä näkökulmasta onkin erikoista, ettei selonteossa mainita kuntia tässäkään yhteydessä, vaikka alueiden kehittämisestä annetun lain mukaan vastuu alueiden kehittämisestä kuuluu kunnille ja valtiolle.

Myös tulevaisuudessa Suomen liittymissopimukseen sisältyvä pohjoisten harvaan asuttujen alueiden erityisasema rahoitusneuvotteluissa säilyy keskeisenä edunvalvontakysymyksenä. On myös selvää, että kansallista keskustelua tulevaisuuden koheesiopolitiikkaa ja sen sisältöjä koskien täytyy käydä. Tähän keskusteluun tulee kytkeä maakunnat ja kunnat mukaan ja keskustelun täytyy pohjautua laaja-alaiseen ja aluelähtöiseen, eri sektorirajat ylittävään näkemykseen alueiden kehittämisestä. Ottaen huomioon rakennerahastojen tähänastisen merkityksen alueiden kehittämiselle ja alueellisen yhteistyön edistämiselle niin EU:n sisä- kuin ulkorajoilla, on keskustelussa huomioitava myös se, miten kansallisessa alueiden kehittämisen järjestelmässä rakennerahastovarojen määrän mahdollinen supistuminen entisestään kompensoidaan.

SUOMEN KUNTALIITTO

Annukka Mäkinen

erityisasiantuntija, alueellinen kehittäminen