Yleistä
Direktiiviehdotuksen mukaisesti jäsenvaltioiden olisi kehitettävä menettelyt merialuesuunnitelmien ja rannikkostrategioiden laatimiseksi sekä huolehdittava rajat ylittävästä yhteistyöstä jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden kanssa. Jäsenvaltioille tulisi siten uusi meri- ja rannikkoalueita koskeva suunnittelu-, seuranta- ja raportointivelvoite ja jäsenvaltioiden olisi lisäksi nimettävä direktiivin täytäntöönpanosta vastaavat toimivaltaiset viranomaiset.
Ehdotuksen mukaan direktiivin säännökset eivät vaikuttaisi jäsenvaltioiden toimialaan kaavoituksessa. Direktiivillä ei myöskään säädettäsi suunnittelun tai sen tavoitteiden yksityiskohdista. Lisäksi direktiivin täytäntöönpanossa tulisi ehdotuksen mukaan hyödyntää mahdollisimman suurelta osin jo olemassa olevaa lainsäädäntöä ja prosesseja.
Toissijaisuusperiaatteesta alueiden näkökulmasta
Toissijaisuusperiaate tarkoittaa yhteisössä sitä, että jäsenvaltiot säilyttävät toimivallan asioissa, joista ne voivat tehokkaammin huolehtia itse, ja siirtävät yhteisölle toimivaltaa asioissa, joita ne itse eivät voi hoitaa tyydyttävästi. Ehdotetun direktiivin alalla EU:lla ei ole yksinomaista toimivaltaa toimia ja direktiiviehdotuksen mukaisen toiminnan tavoitteet voidaan riittävällä tavalla saavuttaa jäsenvaltion tasolla.
Ehdotetun direktiivin säännöksien ei ehdotuksen mukaan pitäisi vaikuttaa jäsenvaltion toimivaltaan kaavoituksen alalla. Suomessa kaavoituksesta säädetään maankäyttö- ja rakennuslaissa. Direktiivin merialuesuunnitelma prosesseineen vastaisi lähinnä maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitettua yleispiirteistä kaavaa (yleiskaava ja maakuntakaava) ja siten se vaikuttaisi suoraan kansalliseen toimivaltaan kaavoituksen alalla.
Kuntien ja maakuntien alueet ulottuvat Suomessa merialueilla alueveden ulkorajaan saakka. Aluevesien kaavoituksesta vastaavat kunnat ja maakuntien liitot. Vastuu maakuntasuunnittelusta, maakuntakaavoituksesta ja alueellisesta kehittämissuunnittelusta on annettu maakuntien liitoille. Ehdotuksen mukaisesti olisi mahdollista hyödyntää nykyisiä mekanismeja eli meillä lähinnä kaavoitusta. Kuitenkin direktiivi asettaisi kaavoille nykyistä kansallisesta lainsäädännöstä poikkeavia sisällöllisiä vähimmäisvaatimuksia, laadinta- ja toteuttamisvelvoitteen sekä määräajat.
Edellisestä johtuen maankäyttö- ja rakennuslakia olisi tuntuvasti muutettava tai se edellyttäisi mahdollisesti kokonaan uuden lain laatimista. Direktiivin tarkoittama suunnitteluvelvoite ei sovi yhteen maankäyttö- ja rakennuslain systematiikan ja rakenteen kanssa. Suomessa kaavoja laaditaan tilanteissa, jolloin on suunnittelun tarvetta ja tarvitaan kaavan tuomia oikeusvaikutuksia. Niitä ei laadita pelkän suunnittelun vuoksi. Lisäksi ehdotetun direktiivin käsittely edellyttäisi perustuslain mukaisuuden tarkastelua ottaen huomioon Suomen perustuslain takaama kuntien itsehallinto.
Kansallisen lainsäädännön muutokset eivät ole kansallisten erityisolosuhteiden vuoksi mielekkäitä ottaen huomioon direktiivin kokonaistavoitteet. Suomen rannikkoalueet poikkeavat muiden EU -maiden rannikkoalueista mittavan saaristonsa vuoksi. Lisäksi Merenkurkun saaristossa on omalaatuinen maankohoamisilmiö, joka on aiheuttanut erityisiä toimenpiteitä (Unescon maailmanperintökohde). Ehdotettu direktiivi aiheuttaisi maakuntakaavoituksessa ongelmallisia ohjausristiriitoja Suomen erityisolosuhteiden vuoksi. Direktiivi ohjaisi merialuesuunnittelua, kun samalla kansallinen maankäyttö- ja rakennuslaki ohjaa saarten kaavoitusta.
Ehdotuksessa edellytetään jäsenmaiden huolehtivan rajat ylittävästä yhteistyöstä jäsenvaltioiden välillä ja kolmansien maiden kanssa. Rajat ylittävästä yhteistyöstä löytyy jo säännöksiä voimassa olevasta maankäyttö- ja rakennuslaista ja esimerkiksi Merenkurkun alueella yhteistyöllä on jo pitkät käytännön tason perinteet. Lisäksi olisi syytä tarkastella myös jo olemassa olevia säännöksiä EU -tasolla, jotta ei lisättäisi jäsenmaiden velvoitteita turhaan tai tehtäisi päällekkäisiä säännöksiä (SEA -direktiivi sekä EIA -direktiivi ja siihen liittyvä Espoon sopimus, jotka edellyttävät omia toimenpiteitänsä kv. yhteistyössä).
Ehdotuksen edellyttämät kansallisen lainsäädännön muutokset eivät ole Suomen jo voimassa olevien säädösten valossa tarpeen direktiivin esittämien tavoitteiden saavuttamiseksi. Direktiivin mukainen raportointi ja aineiston keruu yms. velvoitteet lisäisivät todennäköisesti turhaa byrokratiaa. Esitetystä direktiivistä saatava hyöty olisi vähäistä siitä aiheutuvaan sekaannukseen ja byrokratiaan nähden. Toissijaisuusperiaatteen soveltaminen tässä yhteydessä on Suomen etujen mukaista eikä ehdotus tuo mitään lisäarvoa kansalliseen sääntelyyn.
SUOMEN KUNTALIITTO
Ulla Karvo
Kehityspäällikkö
Teknisen alan työvoimapula on pahenemassa. Kunnista puuttuu kaavoittajia, rakennustarkastajia, kiinteistöinsinöörejä ja rakennuttajia sekä monia muita maankäytön, rakentamisen ja infrapalvelujen ammattilaisia.