Kuntaliitto kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto lakiluonnoksesta.
Maakuntauudistuksesta ja siihen liittyen elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskusten lakkauttamisesta seuraa, että muinaismuistolain kajoamislupiin liittyvästä päätösvallasta tulee säätää uudestaan.
Maakuntauudistuksen yhteydessä perustetaan Valtion lupa- ja valvontavirasto. Uuteen virastoon ollaan siirtämässä mm. rakennusperintölain mukaiset vaarantamiskieltopäätökset ja rakennussuojelupäätökset sekä luonnonsuojelulain mukaiset poikkeamisasiat. Tähän nähden olisi perusteltua, että myös muinaismuistolain mukaiset kajoamisluvat siirrettäisiin perustettavalle virastolle eikä uudenlaista tehtävää annettaisi asiantuntijaviranomaisena toimivalle museovirastolle.
Kuntaliitto katsoo, ettei maakuntauudistuksen tehtävien järjestelyyn liittyvien muutosten yhteydessä tulisi tehdä muita muutoksia muinaismuistolakiin, vaikka laki onkin ilmiselvästi vanhentunut. Muinaismuistolaki voitaisiin myöhemmin, toivottavasti pikaisesti käynnistettävässä kokonaisuudistuksessa arvioida kokonaisuutena. Nyt valittu uudistuksen rajaus herättää kysymyksen, miksei esimerkiksi yleisiä töitä koskevaa sääntelyä uudisteta. Laajemmat muutokset edellyttävät laajempaa sidosryhmävalmistelua.
Mikäli lakiin tässä yhteydessä kuitenkin tehdään laajempia muutoksia, Kuntaliitto esittää jatkovalmistelussa huomioitavaksi seuraavia pykäläkohtaisia huomioita.
5 §
Lakiehdotuksen 5 §:ssä ilmaisu ”voi vahvistaa” sisältää harkintaa sen suhteen, vahvistetaanko kiinteän muinaisjäännöksen ja siihen kuuluvan suoja-alueen rajat vai ei. Onko tarkoitus säätää tarkoituksenmukaisuusharkintaa rajauspäätöksen tekemisen suhteen? Perusteluissa todetaan kyseessä olevan oikeusharkinnan. Nykyisessä 5 §:ssä harkintaa ei ole, ainakaan silloin, kun muinaisjäännöksen rajojen vahvistamista haetaan (Museovirasto tai maanomistaja). Joka tapauksessa rajausta koskeva harkinta tulisi kytkeä joihinkin reunaehtoihin lain tasolla. Säännöksestä tulisi käydä ilmi, miltä osin kyseessä voisi olla tarkoituksenmukaisuusharkinta (esim. suoja-alueen määrääminen ja laajuus) ja miltä osin kyseessä on oikeusharkinta (esim. varsinaisen kiinteän muinaisjäännöksen rajojen määrääminen).
Olisi tärkeää, että säännös olisi selkeä huomioiden sen yhteys muinaismuistolain 4 §:ään (kiinteän muinaisjäännöksen ulottuvuus) ja 7 §:ään (korvausvelvollisuus).
5 a §
Selvitysvelvollisuuden siirtäminen maanomistajalle ei vaikuta luontevalta, kun kyseessä on valtakunnallinen suojeluintressi. Asian tarkempi selvittäminen sopii paremmin asiantuntijaviranomaisen tehtäväksi.
Perustelujen mukaan ”Kiinteää muinaisjäännöstä koskevan selvityksen laatimisessa hakija voisi hyödyntää esimerkiksi Museoviraston muinaisjäännösrekisteriä tai muinaisjäännöstä koskevaa mahdollista tutkimusraporttia.” Tämä poikkeaa pääsäännöstä, jonka mukaan viranomaiselle ei ole velvollisuutta toimittaa sellaisia asiakirjoja, jotka viranomaisella jo on käytettävissään. Tältä osin selvitysvelvollisuutta koskevaa sääntelyä voidaan pitää epätarkoituksenmukaisena ja maanomistajalle turhaa työtä aiheuttavana.
Jos kyseessä on ennestään tuntematon kohde, voitaneen pitää kohtuullisena, että jotain selvitystä voi maanomistajakin antaa, jotta viranomainen saa käsityksen, onko kyseessä muinaismuistolain piiriin kuuluva kohde.
Maankäytöstä saa parhaiten tiedon kunnan lausunnosta.
5 c §
Lakiesityksen 5 c § ei ole selkeä ja tarkkarajainen säännös. Pykälä ei juuri sido määräystenantoharkintaa. Lain tasolla olisi riittävän tarkasti ilmaistava, millaisia kysymyksiä määräyksissä voidaan käsitellä.
Pykälän jälkimmäinen lause on ongelmallinen. On lähdettävä siitä, että suoja-aluetta ei tule voida tosiasiallisesti laajentaa alueen ulkopuolelle ulottuvilla määräyksillä. Ainoa määräysvallalle asetettava rajoitus, jonka pykälä säätäisi on, että määräyksestä ei aiheudu huomattavaa haittaa maanomistajalle tai ”jollekin muulle”. Jos kuitenkin katsotaan mahdolliseksi antaa tällaisia määräyksiä, tulee kynnystä nostaa ja harkintaa sitoa tarkemmin. Harkintavallan rajojen ja -edellytysten tulee ilmetä laista.
5 d §
Pykälän 1 momenttia tulee selventää. Oikeusministeriö on uudistamassa kuulutuksia koskevaa lainsäädäntöä.
Pykälässä olisi hyvä erottaa päätöksen tiedoksianto ja tiedottaminen toisistaan selkeästi ja miettiä, mikä menettelytapa on sopivin tiedoksiantoon ja tiedottamiseen. Lisäksi olisi hyvä pohtia peilaten oikeusministeriön lainvalmisteluun, mikä säädöstekninen ratkaisu olisi tarkoituksenmukaisin (esim. muinaismuistolakiin omat säännökset vai viittaus kuntalain mukaiseen kunnan ilmoitukseen).
11 §
Pykäläluonnoksen 2 momentissa oleva rajaus maanomistajaan ja oikeushenkilöön ei ole perusteltu. Toimija voi olla luonnollinen henkilö silloinkin, kun tämä ei ole maanomistaja.
11 a §
Vastaavasti kuin lakiluonnoksen 5 a §:n osalta, todetaan, että hakijan selvitysvelvollisuus poikkeaa pääsäännöstä, jonka mukaan viranomaiselle ei ole velvollisuutta toimittaa sellaisia asiakirjoja, jotka viranomaisella jo on. Tältä osin selvitysvelvollisuutta koskevaa sääntelyä voidaan pitää epätarkoituksenmukaisena ja hakijalle turhaa työtä aiheuttavana.
11 c §
1 momentissa viitattu muinaisjäännöksen ”merkitys” tulisi sitoa joihinkin arviointiperusteisiin lain tasolla. Laissa viitataan muinaismuiston arvoon. Perusteluissa mainitaan mm. kansainvälisen, valtakunnallisen ja alueellisen merkittävyys, harvinaisuus/harvinaistuminen, monimuotoisuus ja historiallinen kerroksisuus.
Pykälässä ei säädetä lupaedellytyksistä, joiden täyttyessä lupa tulee myöntää. Käytännössä ainoa säännös lupaedellytyksistä on 11 § 1 momentti, joka on yleispiirteinen, eikä kuvaa seikkoja, joihin harkinta on sidottava.
11 d §
Peruutusmenettelystä voisi olla tarpeen säätää laissa, esimerkiksi miten asia tulee vireille (viranpuolesta ja/vai hakemuksesta), kuulemisesta ennen päätöksentekoa ja päätöksen tiedoksi antamisesta.
Yleensä kiinteistöön liittyvät luvat eivät ole henkilökohtaisia. Epäselväksi jää, miksi kajoamisluvan siirrosta tulee ilmoittaa museovirastolle ja mitkä ovat hakijaa koskevat edellytykset, jotka tulee täyttyä.
Webcast-sarjamme tarjoaa kuntajuridiikan näkökulmia ajankohtaisiin teemoihin.
Teknisen alan työvoimapula on pahenemassa. Kunnista puuttuu kaavoittajia, rakennustarkastajia, kiinteistöinsinöörejä ja rakennuttajia sekä monia muita maankäytön, rakentamisen ja infrapalvelujen ammattilaisia.