Virkamiestyönä valmistellulla energia- ja ilmastostrategialla pyritään varmistamaan EY:n ilmastotavoitteiden mukaiset päästövähennykset, energiankäytön tehostamistavoitteet ja uusiutuvan energian lisääminen vuoteen 2020 mennessä.
Samalla pyritään vastaamaan pitkän aikavälin haasteeseen vähähiilisestä yhteiskunnasta vuonna 2050. Ilmastokysymyksen käsittelyssä painotus on vahvasti päästökauppasektorin ulkopuolisissa toiminnoissa. Energiapolitiikan tavoitteina ovat omavaraisuus ja kohtuuhintainen energia.
Sinänsä hyviä ja kannatettavia toimenpide-ehdotuksia on runsaasti. Useasta kuitenkin puuttuu vielä toteutuksesta vastuullinen tekijä ja aikataulu. Tällaisinaan ne ovat vaarassa jäädä vain valtioneuvoston yleisiksi tahdon ilmauksiksi.
Puhtaan teknologian liiketoiminnan kehittäminen luvussa 4 korostuu lähinnä uusien, erillisten hankkeiden käynnistyksen pohjalta.
Uskottavat rahoitukselliset kehykset puuttuvat selonteosta. Erityisesti luvun 7 lisärahoitustarpeita vuosina 2014 -2016 koskeva taulukko 7-2 jää sisällöltään epäselväksi.
Monista toimenpide-ehdotuksista on löydettävissä vahva välillinen tai välitön kytkentä kuntiin. Luku 5 käsittelee julkista sektoria ja erityisesti kuntia. Ilmastonmuutokseen sopeutuminen luvussa 6 on mitä suurimmassa määrin kuntia koskeva. Sitä koskeva strategia valmistuu myöhemmin.
Tämä on selkeästi todettu ehdotuksessa numero 11. Oman energiankäyttönsä ja uusiutuvan energian lisäämisen kannalta valtion kanssa tehtävillä sopimuksilla kunnat voivat tehdä esimerkillisen osuutensa ilmastoasioissa.
Ehdotuksessa 116 on maininta innovatiivisen päästövähennyshankkeen rahoittamista ja pilottivaiheen käynnistämistä. Monet kuntien päästövähennystoimenpiteet jäävät toteuttamatta rahoitukseen liittyvien vaikeuksien takia. Kannattavatkin investoinnit voivat lykkääntyä kunnan muiden välttämättömien tehtävien rahoittamisen takia. Investointien päästövähennysvaikutuksia ei uskalleta tai osata arvostaa edes taloudellisena tekijänä puhumattakaan niidenmahdollisista yhteiskunnallisista hyödyistä (esimerkiksi väestön terveys tai puhtaan teknologian edistäminen).
Kuntaliitto on esittänyt kokeiltavaksi innovatiivisena rahoitusmenettelynä ilmastokumppanuutta, jossa kunnat voivat tarjota valtiolle kasvihuonekaasupäästövähennyksiä ja saada toteuttamistaan vähennyksistä rahallisen hyvityksen. Menettelyä on tarkoitus kokeilla Kuntaliiton sekä ympäristöministeriön, liikenne- ja viestintäministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön yhteisenä hankkeena.
Kuluttajakäyttäytymiseen on strategiassa omistettu 3.9. Neuvontaa koskevat esitykset 76 ja 77.
Asiantuntevaan ja puolueettomaan neuvontaan eri puolille maata tarvitaan pitkäjänteisyyttä yli valtionhallinnon sektorirajojen. Nyt käynnissä olevat neuvontatoimet ovat projektinomaisia, suppeisiin kohderyhmiin tarkoitettuja ja vain osin valtion rahoittamia. Laajin näistä on työ- ja elinkeinoministeriön osin ja vuosittain erikseen rahoittama ja kuntien tai maakuntien järjestämä energianeuvonta. Neuvonnan jatkuvuus ja rahoitus tulee vakiinnuttaa ja laajentaa verkoston kattavuutta. Jatkossa neuvonnan tulisi kattaa valtion sektorihallinnon muutkin päästövähennyksiin ja vähähiiliseen yhdyskuntaan tähtäävät neuvonnalliset toimenpiteet.
Selonteon linjaukset eivät juuri paranna vaikutusmahdollisuuksia.
Useimpien taajamien lämmitys hoidetaan kauko- tai aluelämmöllä. Tämä on perusteltua muun muassa paikallisten ilmansaasteiden terveysvaikutusten ja muiden ympäristöriskien vähentämiseksi. Energialähteenä on yhä useammin uusiutuva biopolttoaine tai tuotantotapana tehokas lämmön ja sähkön yhteistuotanto. Kaukolämmön tulevaisuuden uhkana on rakennusten pienentyvä lämmönkulutus, mikä samalla pienentää sähköntuotantoa ja lisää verkostohäviöiden suhteellista osuutta. Nämä tulevat käyttäjien kustannettavaksi.
Puun lisäkäyttö uusiutuvana lämmönlähteenä on merkittävä mahdollisuus nimenomaan valvotuissa oloissa. Myös siksi ratkaisuna tulisi olla aina kaukolämpö kaupungeissa ja muu uusiutuva energia siellä missä kaukolämmölle ei ole edellytyksiä.
Kunta voi periaatteessa ohjata uudisrakentamisen lämmitystapoja maankäyttö- ja rakennuslain 57a §:n avulla. Käytännössä vaikutusmahdollisuudet ovat kyseisen pykälän sisältämien poikkeusten takia kuitenkin vähäisiä.
Joukkoliikenteen käytön lisääminen on yksi ilmastostrateginen tavoite. Nykytasollaan sen rahoitus ei kuitenkaan riitä asetettujen tavoitteiden saavuttamiseen. Valtion talousarvioissa joukkoliikenteen määräraha on pysynyt viime vuodet samantasoisena. Kustannusten noustessa tämä on johtanut joukkoliikennejärjestelmän heikkenemiseen erityisesti alueellisessa liikenteessä sekä joukkoliikenteen rahoittamisen kustannusvastuun siirtymiseen enenevässä määrin valtiolta kunnille. Hallituksen kehyspäätöksen mukaan ei neljään vuoteen olisi tulossa yhtään lisärahoitusta joukkoliikenteelle. Tämä kehitys aiheuttaa sen, että ilmastopoliittisiin tavoitteisiin ei tosiasiassa pystytä joukkoliikenteen keinoin vastaamaan.
Kuntaliitto esittää tuulivoimahankkeiden etenemiseen liittyvien ongelmien korjaamiseksi menettelyä, joka korvaisi aikaa vievän kaavoituksen silloin, kun ei ole maankäytön yhteensovittamisen tarvetta. Kyseessä olisi lupamenettely, joka poikkeaa maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesta suunnittelutarveratkaisumenettelystä mahdollistaen myös suuremmat tuulivoimahankkeet.
Kalevi Luoma
energiainsinööri
Teknisen alan työvoimapula on pahenemassa. Kunnista puuttuu kaavoittajia, rakennustarkastajia, kiinteistöinsinöörejä ja rakennuttajia sekä monia muita maankäytön, rakentamisen ja infrapalvelujen ammattilaisia.