Energiatodistusta koskee laki 50/2013. Todistusten laadintavelvollisuuden laajentaminen koskemaan erityisrakennuksia kuten uimahalleja ja jäähalleja sekä lämmitettyjä ja jäähdytettyjä varastorakennuksia ja ajoneuvosuojia perustuu EU-komission vaatimukseen laajentaa todistusmenettelyn kattavuutta.
Laadintavelvollisuus sellaisenaan ei kuitenkaan paranna yhdenkään rakennuksen energiatehokkuutta ilman parantamiseen tähtääviä määrätietoisia toimia. Parannustoimet tulisikin tehdä mieluummin jo ennen todistuksen laatimista, mikäli todistuksella haetaan kaupallista hyötyä.
Käynnissä olevassa työ- ja elinkeinoministeriön kanssa tehdyissä kuntien energia-tehokkuussopimuksessa tai energiaohjelmassa 2008-2016 on noin 75 % kun-tasektorin rakennuskannasta. Voi sanoa, että tämä rakennuskanta on energiaseu-rannan kohteena jatkuvasti. Uudesta energiatehokkuussopimuksesta 2017-2025 on juuri päästy Energiaviraston kanssa yhteisymmärrykseen.
Kuntien energiankäytöstä lähes 90 % liittyy rakennuksiin. Energiankulutuksen kannalta merkittävimmille kuntien rakennuksille on yleensä jo tehty energiakatselmus parannusehdotuksineen. Katselmuksen perusteella laaditaan myös energiatodistus. Kuntien rakennuksista uima- ja jäähallit ovat merkittäviä energiankuluttajia. Niiden energiankäyttöön kiinnitetään siksi erityistä huomiota.
Uima- ja jäähallit ovat yksilöllisiä ja usein monitoimikäyttöön tarkoitettuja rakennuksia. Niiden iät, käyttöasteet ja käyttöajat vaihtelevat huomattavasti. Tyypillistä rakennusta on siksi vaikea löytää. Joissain tapauksissa uimahallilla ja jäähallilla voi myös olla yhteinen energiajärjestelmä, jossa esimerkiksi jääntekokompressorien hukkalämpöjä hyödynnetään uimahallin tarpeisiin. Todistuksen tarkoituksenmukainen energiatehokkuusluokittelu tuottaa edellä mainituista syistä vaikeuksia.
Vanhat energiatodistukset olisivat edelleen voimassa tekoajankohtansa mukaisin ehdoin 10 vuotta. Jos todistus tehdään energiakatselmuksen yhteydessä, lisäkustannuksia voi pitää kohtuullisina niiden jakautuessa pitkälle ajanjaksolle.
Väliaikaiset rakennukset säilyttäisivät määräaikaisen poikkeuksen todistusvelvollisuuden laadinnasta, mutta todistuksen voimassaoloaika lyhenisi viidestä vuodesta kahteen vuoteen. Tämä on ongelmallista kuntien kannalta esimerkiksi väistötiloina käytettävien väliaikaisten rakennusten osalta.
Väistötiloja voidaan joutua käyttämään hyvin eripituisia aikoja, erilaisiin tarpeisiin ja usein myös kiireellisesti. Energiatodistuksesta aiheutuva vuotuinen lisäkustannus kunnille 30 000-60 000 € on merkittävä. Näissä tapauksissa todistuksilla ei ole vaikutusta sen enempää parannustoimenpiteiden kuin hyödyllisen informaation kannalta. Todistuksista aiheutuu kunnille myös turhaa työtä. Väliaikaisten rakennusten osalta viiden vuoden poikkeus tulisi säilyttää.
Uudisrakennettaville, myytäville tai vuokrattaville varastorakennuksille tulisi niin ikään laatia energiatodistus. Varastojen lämmitys- ja jäähdytystarve ja käyttötarkoitukset poikkeavat erityisen paljon toisistaan. Pinta-alapohjaisina laadittavat todistukset soveltuvat erityisen huonosti tilavuudeltaan suurten varastojen vertailuun. Kuntien varastorakennusten energiatodistusten laadinnan kustannusvaikutus on arviolta 40 000-50 000 € vuodessa.
Yhteenvetona totean, että energiatodistuksen laadintavelvollisuuksien laajentaminen aiheuttaa kunnille jonkin verran uusia, toistuvia kustannuksia ja lisää tilahallinnon työmäärää vaikuttamatta kuitenkaan olennaiseen eli energiankulutuksen alentamiseen.
Kalevi Luoma
Teknisen alan työvoimapula on pahenemassa. Kunnista puuttuu kaavoittajia, rakennustarkastajia, kiinteistöinsinöörejä ja rakennuttajia sekä monia muita maankäytön, rakentamisen ja infrapalvelujen ammattilaisia.