Lausunto Koheesiopolitiikan asetuspaketista

Euroopan komission antama koheesiopolitiikan asetuspaketti yhdessä rahoituskehysesityksen kanssa linjaavat Suomessa toteutettavaa EU:n koheesiopolitiikkaa ja rakennerahasto-ohjelmatyötä vuosina 2014-2020. Komissio korostaa asetusesityksissään koheesiopolitiikan tehostamista, yksinkertaistamista ja tuloskeskeisyyttä. Paikallis- ja alueviranomaisten rooli aluelähtöisessä kumppanuuteen perustuvassa kehittämistyössä nousee asetusesityksissä vahvasti esiin. 

​Harvaan asuttujen alueiden erityisrahoitus säilytettävä

Komission esitys koheesiopolitiikan jatkumisesta koko Euroopan unionin alueella on Suomen kuntien ja alueiden näkökulmasta hyvä asia. Rakennerahastovarat ovat tuoneet aidon lisän alueiden kehittämisen keinovalikoimaan ja resursseihin. Esitetty varojen jakoperusteiden muuttaminen Suomelle epäedulliseen suuntaan sen sijaan tulee torjua. Suomelle epäedulliseen suuntaan johtavia muutoksia jakoperusteissa ovat komission esitys uudesta väliluokasta sekä tuen määräytymisperusteisiin esitetyt muutokset, erityisesti väkiluku- ja väestötiheyskriteerin painoarvon puolittuminen sekä pohjoisen harvaan asutun alueen erityistuen euromääräinen pieneneminen. Komission esittämä uusi tuen väliluokka ei tule todennäköisesti koskemaan suomalaisia maakuntia. Yli 250 000 asukkaan kaupungeille maksettavan erityisen asukaskohtaisen tuen merkitys on Suomelle vähäinen, mutta Euroopan mittakaavassa merkittävä erityisesti eurooppalaisille väkirikkaille tiheän asutuksen maille.

Kuntaliitto pitää tärkeänä, että EU:n rakennerahastovarat ovat käytettävissä koko Suomessa aluelähtöisten kehittämistavoitteiden tukemiseen. Suomen liittymissopimukseen sisältyvä pohjoisten harvaan asuttujen alueiden erityisrahoitus on Suomen keskeisin edunvalvontakysymys tulevaa ohjelmakautta silmällä pitäen. Kuntaliitto kannattaa valtioneuvoston tavoitetta Suomen saaman suhteellisen rahoitusosuuden säilymisestä sekä esitystä harvaan asutukseen perus-tuvan kriteerin nostamista BKT-kriteerin rinnalle tukia jaettaessa.

Koheesiopolitiikan toteuttamisjärjestelmän oltava alhaalta ylöspäin rakentuvaa

Tarve voimavarojen keskittämiselle ja toimien fokusoinnille nykyisessä taloudellisessa tilanteessa on ilmeinen. Keskittyminen Eurooppa 2020 -strategian tavoitteita toteuttaviin toimenpiteisiin sekä eri rahastoista toteutettavien toimien tiiviimpi kytkeminen toisiinsa tukevat keskittämisen ja kohdentamisen tavoitteita. Komission yleisasetukseen sisältyvä esitys komission ja jäsenvaltion välillä laadittavasta kumppanuussopimuksesta korostaa kansallisen, alueellisen ja paikallisten tason rooleja kehittämistoiminnassa. Komission on selkeytettävä yhteisen strategiakehyksen, kumppanuussopimuksen ja kansallisen Eurooppa 2020-uudistusohjelman suhteet toisiinsa. Kyseenalaista on kumppanuussopimuksen liian tiukka kytkentä kansalliseen Eurooppa 2020 -strategian kehysohjelmaan, joka on Suomessa laadittu edelleenkin vahvasti makrotaloudellisia näkökohtia painottaen. Koheesiopolitiikan toteutuksen on perustuttava alueellisiin erityispiirteisiin ja vahvuuksiin.

Kuntaliiton näkemyksen mukaan jäsenvaltiokohtaisen suoritusvarauksen kohdalla tulee kriittisesti pohtia erityisesti, kuinka paljon ylimääräistä hallinnollista rasitetta suhteessa rahan määrään suoritusvarauksen jakamisesta aiheutuu. Komission ehdotukset yksinkertaistetuista kustannusmalleista hanketoiminnan hallinnollisen taakan helpottamiseksi ovat kannatettavia ja niiden käyttöönottoa jatkossa tulee edistää.

EU:n rakennerahastovaroilla on ollut Suomessa merkittävä rooli talouden rakennemuutoksessa, kilpailukyvyn ja osaamisen vahvistamisessa sekä työllisyyden lisäämisessä. Näitä toimia on rahoitettu sekä Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) että Euroopan sosiaalirahaston (ESR) toimesta. Seuraavalla ohjelmakaudella 2014-2020 ohjelma-alueiden on voitava tarpeellisessa määrin säädellä näiden rahastojen välisiä osuuksia aluelähtöisten kehittämispainopisteidensä mukaan. Tässä suhteessa EU:n komission esitys Euroopan sosiaalirahaston ennalta määritetystä osuudesta ei tue aluelähtöisen kehittämistyön periaatetta.

Paikallisen kehittämisen näkökulman vahvistuminen myös ESR-rahoitteisessa toiminnassa liittää ESR-ohjelmatyön entistä vahvemmin kunta- ja aluetasolle lähelle asiakkaita. Mm. sosiaalisesti eheiden kaupunkiseutujen kehittäminen on sellainen painopiste, jossa ESR-rahoitteisella toiminnalla on merkittävä rooli.

EU:n maaseutupolitiikka tarjoaa merkittäviä välineitä ja resursseja alueellisen ja paikallisen elinkeino- ja maaseutupolitiikan sekä alueellisten ja paikallisten strategioiden toteutukseen. Kunnat ovat tässä keskeisiä toimijoita sekä osarahoittajia. On tärkeää, että Suomen suhteellinen osuus maaseudun kehittämiseen tarkoitetuista varoista säilyy vähintään nykytasolla. Suomi on edelleen EU:n maaseutumaisin jäsenmaa.

Kansallisen rakennerahasto-ohjelmatyön lisäksi myös rajan ylittävien yhteistyöohjelmien jatkuvuus niin EU:n sisä- kuin Venäjän suuntaisilla raja-alueilla tulee varmistaa.

Kunta- ja aluelähtöisen strategian roolia vahvistettava

Kuntaliiton tavoitteena on kunta- ja aluelähtöisen strategisen kokonaisnäkemyksen vahvistaminen alueiden kehittämistoimien toteuttamisessa. EU:n harjoittaman koheesiopolitiikan yksi keskeinen perusperiaate on aluelähtöisyys. Aluelähtöisyydessä on kyse alueellisten erityispiirteiden ja vahvuuksien hyödyntämisestä ja alueiden välisten kehityserojen tasaamisesta. Nimenomaan alueellisten ohjelmien avulla saadaan kohdennettua kehittämispanokset alueellisia erityispiirteitä ja -kumppanuuksia hyödyntävään toimintaan.

Rakennerahasto-ohjelmien tavoiteasetannan ja sisällön tulee perustua maakuntaohjelmista johdettuihin alueiden tavoitteisiin. Kansallista ja EU-rahoitteista alue- ja rakennepolitiikkaa tulee käsitellä tiiviinä kokonaisuutena. EU-ohjelmien osalta tulee noudattaa EU-rahoitukseen liittyvää additionaliteettiperiaatetta. EU:n rakennerahastovarat tuovat eurooppalaisen lisäarvon pääsääntöisesti kansallisilla varoilla toteutettavaan alueiden kehittämiseen.

Voimassa olevan aluekehityslain mukaan vastuu alueellisesta kehittämisestä on kunnilla ja valtiolla. Nykyisellä ohjelmakaudella tämä ilmenee maakunnissa käytännössä siten, että rahoituspäätöksiä rakennerahastovaroista tekevät kuntien edustajina maakuntien liitot ja valtion edustajina ELY -keskukset. Tämä nykyinen toimiva rakenne tulee turvata myös seuraavalla ohjelmakaudella.

Kuntien ja valtion välinen kansallisen vastinrahoitusosuuksien suhde oli pitkään 20:80. Kuluvan ohjelmakauden alussa osuutta muutettiin suhteeseen 25:75. Ottaen huomioon kuntatalouden tulevien vuosien näkymät, kuntien osuutta kansallisesta vastinrahoituksesta ei tule suhteellisesti kasvattaa kuluvalla eikä seuraavallakaan rakennerahastokaudella.

SUOMEN KUNTALIITTO

Annukka Mäkinen

erityisasiantuntija, alueellinen kehittäminen