Lakiesitys maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta ns. nollaenergiarakentamisen määrittelyn takia sekä siihen liittyvistä valtioneuvoston ja ympäristöministeriön asetusmuutosehdotuksista
Maankäyttö- ja rakentamislakia on tarpeen muuttaa nollaenergiarakentamiseen liittyvän direktiivin toimeenpanon takia. Lakiesitykseen sisältyy uutena 115 a §, jossa määritellään nollaenergiarakennus. Rakennuksen energiatehokkuutta säätelee muutettu 117 g §. Tässä pykälässä käsitellään mm. asetuksenantovaltuuksia sekä valtioneuvoston että ympäristöministeriön osalta ja se koskisi myös luvanvaraista korjausrakentamista.
Lakiesityksen määrittelyt nollaenergiarakennuksista myötäilevät tarkasti rakennusten energiatehokkuusdirektiivin (EPBD) sanamuotoja. Lakimuutos on tarkoitus saattaa voimaan 1.1.2017 ja se koskisi uusia rakennuksia, joiden rakennuslupaa haetaan 1.1.2018 jälkeen.
Lainmuutosesityksissä ja niihin liittyvissä asetusluonnoksissa tulisi kiinnittää erityistä huomiota terminologiaan ja sen yhdenmukaisuuteen. Yhtenä esimerkkinä on rakennuksen määrittely. Nollaenergiarakentamista koskevassa direktiivissä se on määritelty eri tavalla kuin kansallisessa lainsäädännössä.
Uusi 115 a § Lähes nollaenergiarakennuksen määrittelyssä viitataan ensimmäisen lauseen sivulauseessa toisaalla olevaan nimetyn direktiivin liitteeseen. Se jää epäselväksi tässä yhteydessä. Riittäisikö lakitekstiksi: Lähes nollaenergiarakennuksella tarkoitetaan mahdollisimman vähän energiaa kuluttavaa uutta rakennusta? Perusteluissa avattaisiin direktiivin liite. Lakipykälä voi olla myös tulkinnanvarainen toisen lauseen energialähteen valintasuositustensa osalta. Lämmityksen, jäähdytyksen ja sähkön tuotantotavat ovat rakennuttajan valinnassa. Suosituksenomaiset tekstit soveltuvat huonosti lakiin. Ne kuuluisivat lain perusteluihin.
Suomen oloissa lähes nollaenergiatasoon pääseminen on vaikeata voimakkaasti vaihtelevien sääolosuhteiden takia. Lähes nollaenergiarakentaminen merkitsee kaikkien rakentamiseen liittyvien suunnitteluprosessien ja rakentamisen kokonaisvaltaista hallintaa. Tämä koskee myös rakennuksen käyttöä ja ylläpitoa. Ylimääräisiin tai uusiin terveysriskeihin rakennuksille ja niiden käyttäjille ei enää ole varaa olipa kyse rakennuksen elinkaaren aikaisista materiaalivalinnoista, ilmanvaihto- ja energiaratkaisuista tai käytön ja ylläpidon asianmukaisuudesta. Erityistä huomiota tulee kiinnittää koko rakentamis- ja ylläpitoketjun osaamiseen.
Kuntien toimitiloja koskevista rakennushankkeista osa on suunnitteluvaiheessa jo nyt. Niissä noudatetaan vuonna 2012 voimaantulleita rakennusmääräyksiä.
Lakiesityksen voimaantuloaikataulu on erittäin kireä ja aiheuttaa lisää suunnittelukustannuksia. Esitämme luonnoksesta poiketen vuoden lisäaikaa eli lakia koskemaan 1.1.2019 ja sen jälkeen tehtäviä uusien rakennusten lupahakemuksia.
Lakiesityksessä voimaantuloajankohdaksi esitetään direktiivistä poiketen vain yhtä päivämäärää koskien niin julkista kuin yksityistä sektoria. Tämä on kannatettavaa näiden sektorien yhdenmukaisen kohtelun kannalta.
Energiamuotokertoimia tarvitaan energiatehokkuuden vertailuluvun osoittamiseen ja suunnittelun yhteydessä rakennukselle laadittavaan energiatodistukseen. Energiamuotokertoimilla ei ole tosiasiallista kytkentää rakennuksen energiatehokkuuteen. Kerroin kuvaa yleisellä tasolla energiamuotojen valintoja ja käytettyjä energialähteitä verrattuna fossiiliseen energiaan tietyllä hetkellä. Sähkön, kaukolämmön ja kaukojäähdytyksen kertoimia pienennetään nykyisistä 30 %:lla.
Uusiutuva polttoaine-energia ja kaukolämpö saisivat saman kertoimen 0.5. Tämä voi taata sen, että lämmitysmuotojen keskinäinen kilpailutilanne ei vääristy ainakaan valittujen kertoimien takia.
Asetusluonnoksella on tarkoitus korvata lähinnä Rakentamismääräyskokoelman D3, jota on käytetty suunnittelun apuna. Luonnoksessa otetaan käyttöön uusia termejä kuten omavaraisenergia ja ostoenergia. Tämä hämärtää entisestään rakennuksen energiatehokkuusominaisuuksien määrittelyä. Kaikilla rakentajilla ei ole tasavertaisia edellytyksiä omavaraisenergian käyttöönottoon monista eri syistä (kuten rakennuksen, sijainti, maaperä, tontin koko, kaavamääräykset ja naapurikiinteistöjen ominaisuudet tai investointikustannukset).
Omavaraisenergiaksi tulisi määritellä vain omalta tontilta tai rakennuksesta omaa käyttötarvetta otettu energia. Ulos toimitettua ylimääräistä energiaa ei tule lukea omavaraisenergiaksi eikä se saa vaikuttaa energiatehokkuuden määrittelyyn. Mahdollisesti naapurirakennukseen toimitettuna se muuttuisi ostoenergiaksi. Jos kyse on uusiutuvasta energiasta, saisi ostoenergia joka tapauksessa uusiutuvan energian mukaisen kertoimen.
Rakennuksen energiatehokkuus ja energian tuotantotavat tulee pitää erillään, koska lakiluonnoksen 115 a § ei sitä nimenomaisesti edellytä.
Sekä uuden rakennuksen energiatehokkuuden todellinen tunnusluku (kWh/m2) että energiamuotokertoimilla korjattu ns. E-luku tulisi esittää suunnitteluasiakirjoissa. Niitä molempia tarvitaan esimerkiksi energiatodistuksessa.
Asetuksella ei tule ottaa kantaa energian tuotantotapoihin, vaan sen tulee olla siinä suhteessa neutraali.
Tampereen teknillisen yliopiston tekemien laskelmien mukaan energiavaatimusten tason kiristyminen olisi jopa 50%. Pientalojen ja sairaalarakennusten osalta vaatimukset ovat selkeästi maltillisempia.
Lähes nollaenergiarakentaminen merkitsee myös lisäkustannuksia erityisesti palvelu- ja toimistorakentamisessa, joihin näyttäisi kohdistuvan erityinen energiatehokkuuden parantamispyrkimys. Lisäkustannuksia koituu erityisesti kuntien tyypillisille kohteille kuten terveyskeskusten, päiväkotien ja koulujen rakentamiseen. Suunnittelun ohella erityisesti lisääntyvä jäähdytystarve, automaatio tai päällekkäiset, monimutkaistuvat energian tuotantoratkaisut aiheuttavat lisäkustannuksia.
Energiatehokkuusvaatimusten oikeudenmukainen kohdentuminen ja kustannustehokkuus sekä vaikuttavuus energiatehokkuuden ja ilmastopäästöjen kannalta vaativat lisäselvityksiä.
Asetusehdotuksen 2 luvun 5 §:n mukaan Rakennuksen käyttötarkoituksen energiatehokkuuden vertailuluvun vaatimustasot voivat muidenkin luokkien kuin luokan 1 ”Pienet asuinrakennukset” vaatia tarkempaa lisäerittelyä. Lisäerittelytarve koskee esimerkiksi luokkaa 6 opetusrakennukset ja päiväkoti. Opetusrakennukset voivat vaihdella kooltaan huomattavasti. Sama vaatimustaso pienelle ja suurelle kohteelle voi olla kohtuuton vaatimus. Esitämme luokan 6 rakennusten jaottelua käyttötarkoituksen ja koon mukaan useampaan alaluokkaan.
Asetusehdotuksen 13 § säätelee kesäajan huonelämpötiloja ja vaikuttavat mm. koneellisen jäähdytyksen hankintaan. Ylilämpöjen estämiseksi pitäisi suosia ensisijaisesti passiivisia ratkaisuja. Huonelämpötilojen määrittelyssä tulee ottaa huomioon rakennuksen käyttötarkoitus ja vuodenaika. Esimerkiksi opetusrakennukset voivat olla kesäaikaan suurimmaksi osaksi käyttämättä. Ehdotettua 150 astetunnin rajaa voi tällöin olla syytä nostaa.
Tällä asetuksella korvattaisiin Rakentamismääräyskokoelman D2 osaa. Keskeisimmät muutokset liittyvät ilmanvaihdon lämmön talteenoton hyötysuhdevaatimuksiin ja ilmamäärien tasapainoon sekä toimitilojen enimmäislämpötiloihin. Koneellinen ilmanvaihto voidaan joissakin tapauksissa korvata painovoimaisella.
Jäljempänä on muutama yksityiskohtaisempi kommentti sisäilmastosta ja ilmanvaihdosta.
-9 § Ulkoilmavirrat
Oleskelutilan määritelmää olisi syytä tarkentaa esimerkiksi ”oleskelutiloihin ja pääkäyttötarkoituksen mukaisiin tiloihin”, esimerkiksi koulujen käytävien ja aulatilojen ilmavirtamitoitus sekä julkisten rakennusten käytävä- ja aulatilat. Näihin olisi hyvä olla tarkempi ohjeistus ilmamäärien yli- tai alimitoituksen välttämiseksi.
Vähimmäisulkoilmavirta 6 l/s,hlö on lähinnä mitoitustekninen asia, jonka perusteella suunnitteluvaiheessa määritellään ilmamäärät henkilökuormitukseen perustuen tiedossa olevaan maksimikuormitustilanteeseen. ”Toiminnan erityisluonteen” määrittely ja siitä aiheutuva lisäilmanvaihdon tarve jättää tapauskohtaista tulkinnanvaraa.
RakMk:n D2 taulukot tilojen minimi tulo- ja poistoilmavirroista olisi syytä olla mukana edelleenkin, jotta tulkinnoilta vältyttäisiin tiloissa, joille ei ole selkeästi määriteltävissä olevaa henkilömitoitusta tai ilmamäärät valitaan muulla perusteella; esimerkiksi WC- ja sosiaalitilat, koulujen luonnontieteiden ja teknisentyön tilojen erillispoistot.
-10 § Ilmavirtojen ohjaus
Ilmavirtojen ohjaus tulisi saattaa mahdollisimman hyvin käyttötilannetta vastaavaksi. Kun tilan henkilömäärä on pienempi kuin mitoitustilanteessa, niin tarpeenmukaiselle ohjaukselle tulisi määritellä tarkemmat raja-arvot. Sisäilman hiilidioksidipitoisuus 925 ppm + ulkoilma todennäköisesti vastaa pienempää ilmavirtaa kuin 6 l/s,hlö, mikä tulisi myös hyväksyä. Kuormitustilanteen ohjaus esim. lämpötilan mukaan on helpompi määritellä, mutta vastaavasti ilmanlaadun mukaiselle hiilidioksidipitoisuudelle tulisi määritellä tarkemmat arvot.
Ilmanvaihdon jaksottainen käyttö on yleistä. Asetuksessa olisi hyvä määrittää ne tilat, joissa ilmanvaihdon tulisi olla jatkuvaa ottaen huomioon tarvittava ulkoilmavirta.
-12 § Suodatus
Suodatusluokkien osalta vähimmäisvaatimukset olisi syytä olla mukana asetuksessa, kuten ne ovat olleet mukana D2:ssa.
-14 § Ulkoilmalaitteiden ja ulospuhalluslaitteiden sijoittaminen
D2:ssa olleet taulukot minimietäisyyksistä olisi hyvä olla mukana asetuksessa.
-19 § Ilmavirtojen tasapaino ja rakenteiden ilmanpitävyys
Tähän olisi syytä tarkentaa lisäyksenä myös rakennusosien ilmavirtojen tasapainoisuus esim. eri palo-osastot ja eri käyttötarkoituksen mukaiset tilat.
Määritelmä ”lähellä tasapainoa” kaipaisi tarkennusta. Suunnitellaanko rakennus tai rakennusosat hieman ali- vai ylipaineiseksi? Tämä olisi tärkeä myös 26 §:n mittausvaatimusten takia. Ilmanvaihdon tehostustilanteisiin olisi hyvä määritellä sallitut poikkeamat painesuhteisiin lyhytaikaisessa käytössä (esim. erillispoistot luonnontieteiden luokissa).
-23 § Ilmanvaihtojärjestelmän puhdistettavuus ja huollettavuus
Ilmanvaihtokoneen huoltotilan mitoille tulisi määritellä vielä erikseen minimivaatimus.
-25 § Tiiveys
Pienten kanavaosuuksien tiiveyden mittausvaatimuksen voisi korvata asennustarkastuksella. esim. konehuoneen yhteydessä olevat lyhyet kanavaosuudet
SUOMEN KUNTALIITTO
Ritva Laine
johtaja, alueet ja yhdyskunnat
Kalevi Luoma
energiainsinööri
Teknisen alan työvoimapula on pahenemassa. Kunnista puuttuu kaavoittajia, rakennustarkastajia, kiinteistöinsinöörejä ja rakennuttajia sekä monia muita maankäytön, rakentamisen ja infrapalvelujen ammattilaisia.