Hallituksen esitys laiksi maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseksi (HE 81/2012)

Hallituksen esitys sisältää kaksi erillistä asiakokonaisuutta. Toinen liittyy maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) asetuksenantovaltuuksien täsmentämiseen ja olennaisiin teknisiin vaatimuksiin.  Toinen kokonaisuus liittyy korjaus- ja muutostöiden energiatehokkuusvaatimuksia sekä lämmitysjärjestelmien arviointivelvoitetta.

Asetuksenantovaltuuksien täsmentäminen ja energiatehokkuuden parantaminen korjaus- ja muutostöiden yhteydessä

Uudet lupakynnykset lisäävät luvanvaraisia toimenpiteitä. Lupajärjestelmän sekavuus johtaa tulkintaeroavaisuuksiin. Luvaton rakentaminen saattaa lisääntyä.

Hallituksen esityksen perusteluissa mainittu tavoite, siitä ettei ole tarkoitus muuttaa luvantarvetta nykyisestään, ei toteudu. Luvanvaraisuutta koskevien MRL 125 §:n ja 126 §:n muutokset johtavat uusiin luvanvaraisiin toimenpiteisiin.

Ehdotettu MRL 125 §:n 4 momentti tuo uudenlaisia toimenpiteitä rakennuslupaa vaativiksi Kyseessä ei ole lupaharkintaan liittyvä näkökulma, kuten hallituksen esityksen perusteluissa on mainittu. Säännöksessä on, kuten sen otsakkeessakin todetaan, kyse siitä mitkä toimenpiteet edellyttävät rakennusluvan. Lain muutoksen myötä sellainen rakennuksen vaippaan tai teknisiin järjestelmiin kohdistuva korjaus- ja muutostyö vaatii rakennusluvan, jolla voidaan vaikuttaa merkittävästi rakennuksen energiatehokkuuteen.

Toimenpidelupaa koskevista muutoksista johtuu, että myös niiden osalta luvantarve muuttuu. Luvanvaraiset toimenpiteet siis lisääntyvät. Vaikka uusia toimenpidelupatyyppejä ei tule lisää, niin toimenpidelupakynnys laukeaa entisten maankäytöllisten, maisemallisten ja ympäristöllisten vaikutusten lisäksi myös silloin, kun toimenpiteellä voidaan merkittävästi vaikuttaa energiatehokkuuteen. Eli nykyisin esimerkiksi ikkunoiden vaihto ei vaadi toimenpidelupaa, jos toimenpide ei vaikuttanut kaupunkikuvaan. Muutoksen jälkeen ikkunoiden vaihto tarvitsee toimenpideluvan jos ja kun sillä on merkittävää vaikutusta energiatehokkuuteen.

Kunnat voivat rakennusjärjestyksellä vapauttaa laissa mainitun toimenpiteen (uusi 126a §) luvanvaraisuudesta tai määrätä, että niihin sovelletaan ilmoitus-menettelyä, jos toimenpiteet ovat kunnan tai sen osa-alueen olosuhteet huomioon ottaen vähäisiä.  Kaikissa kunnissa ei ole ilmoitusmenettely käytössä ja niissäkin kunnissa joissa se on, joudutaan rakennusjärjestystä muuttamaan, jos em. toimenpidelupaa vaativiin energiakorjauksiin haluttaisiin soveltaa ilmoitusmenettelyä tai vapauttaa ne. Epäselvää on, soveltuuko em. vapautusta tai ilmoitusmenettelyä koskeva säännös energiakorjauksiin, onko niiden kohdalla kyse paikallisista olosuhteista. Rakennusjärjestysten päivitys vaatii hallinnollista työtä.

                             

MRL:n systematiikan mukaan korjaus- ja muutostyöt edellyttävät aina rakennusluvan. Rakennusluvan myöntämisen edellytyksiin kuulu muun ohessa myös olennaisten teknisten vaatimusten täytymisen valvonta (MRL 135 § ja 136 §). Toimenpidelupien osalta ei luvan myöntämisedellytyksiin kuulu ottaa huomioon olennaisia teknisiä vaatimuksia (MRL 138 §). MRL:n systematiikasta poiketen korjaus- ja muutostöiden säätäminen osittain toimenpideluvalla käsiteltäväksi johtaa tulkintaongelmiin ja erilaisiin käytäntöihin. Tästä seuraa epäselvyyttä ja sekaannusta, koska kuitenkin luvanvaraisuus ratkeaa energiatehokkuuskriteerin perusteella. Tulkintaeroavaisuudet lisääntyvät.

Luvantarpeen epäselvyys ja hyvin pieniinkin toimenpiteisiin liittyvät suunnittelu- ja lupakustannukset saattavat johtaa siihen, että rakennuskuri höltyy. Viranomaisten mahdollisuudet puuttua luvattomaan rakentamiseen on heikot. Jälkivalvonta vie resursseja ja on usein tehotonta.

Viranomaiset tarvitsevat koulutusta ja ohjeita. Uudet, osin epäselvät ja joustavat säännökset lisäävät neuvonnan tarvetta. Muuttuvat säännökset edellyttävät kuntien henkilöstön kouluttamista. Ympäristöministeriön ja ELY- keskusten on varattava resursseja viranomaiskoulutukseen ja – ohjeiden laatimiseen. Jos uusia ohjeita ei saada, tulkinnat entisestään tulevat vaihtelemaan. 

Luvanvaraisuus ei selviä ilman erillistä arvioita siitä onko korjaus- ja muutostyöllä merkittävää vaikutusta energiatehokkuuteen. Luvanvaraisuuden arviointi ja lupaharkintaan uutena tuleva ”energiatehokkuusnäkökulma” aiheuttaa viranomaisille lisätyötä. Luvanvaraisuuden joustava ja paikoin sekava sääntely sekä uudet energiatehokkuuteen liittyvät luvanmyöntämisedellytykset korjaus- ja muutostöiden kohdalla tulevat lisäämään myös neuvonnan tarvetta, joka osaltaan koulutuskustannusten ohella lisää kuntien kustannuksia.

On todennäköistä, että kunnat eivät pysty osoittamaan vaikean taloustilanteen vuoksi lisäresursseja kuntien rakennusvalvontoihin. Lisääntyvät ja monimutkaistuvat tehtävät sekä lisääntyvä hallinnollinen työ viivyttävät kaikkien rakennusvalvontaviranomaisten asioiden käsittelyä ja näin ollen myös lupien käsittelyajat tulevat todennäköisesti venymään vaikka niitä päinvastoin pitäisi pyrkiä lyhentämään.

Vaikutukset kuntien rakennuskantaan

Kuten hallituksen esityksessä on todettu, energiatehokkuuden huomioon ottaminen korjaus- ja muutostöiden yhteydessä tulee lisäämään kuntien omistamien kiinteistöjen korjauskustannuksia 5 - 15 %. Kustannusnousu on noin 52,5- 157,5 milj. € .  Kuntien talous huomioon ottaen on todennäköistä, että kunnissa joudutaan lykkäämään tarpeellisia korjaus- ja muutostöitä, koska lisärahaa korjaustöille ei ole mahdollisuutta osoittaa.  Jo nyt kuntien toimitilojen ja asuntojen korjausvelka on suuri. Pelkästään terveydelle haitallisten kosteus- ja homevaurioiden sekä sisäilmaongelmien korjaamisen on arvioitu vaativan jopa 100 miljoonan euron panostuksia vuositasolla.

Lopuksi

Esitän, että valiokunta kehottaisi ympäristöministeriötä selvittämään lupajärjestelmän toimivuuden ja kehittämään sitä selkeämpään suuntaan. Samalla tulisi selvittää voitaisiinko joidenkin hankkeiden osalta luvanvaraisuutta keventää ja siirtää vastuuta säännösten noudattamisesta yksityiselle osapuolelle.

Varsinainen kuluttajien energianeuvonta on tällä hetkellä järjestetty vain kokeiluluonteisesti kahdeksan neuvontapisteen kautta. Koska tällaista neuvontajärjestelmää ei ole, kohdistuu kuluttajien neuvontapaine kuntien rakennusvalvontaviranomaisiin, joille lain mukaan kuluttajien energianeuvonta ei kuulu.  Valtion tulisikin osoittaa energianeuvontaan resursseja, jotta pystytään luomaan kattava ja pysyvä neuvontajärjestelmä.

Rakennusvalvonnan näkökulmasta on ensiarvoisen tärkeätä huolehtia suunnittelijoiden koulutuksen sisällöstä ja erityisesti täydennyskoulutukseen tulisi panostaa. Pätevien suunnittelijoiden saaminen kaupunkiseutujen ulkopuolellekin on tärkeää.

SUOMEN KUNTALIITTO

Ulla Hurmeranta

johtava lakimies