Hallituksen esitys eduskunnalle tartuntatautilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeksi
Tartuntatautilaki on säädetty vuonna 1986 ja sitä on vuosien varrella muutettu useita kertoja, joten kokonaisuudistus on aiheellinen. Toimintaympäristö on tartuntatautien torjunnan kannalta muuttunut voimakkaasti: kansainvälinen ja myös maan sisäinen liikkuvuus on lisääntynyt ja lääkkeille erittäin vastustuskykyisen mikrobit ovat yleistyneet ja muuttuneet entistä vaikeammin hoidettaviksi. Lakiesityksen mukaan tartuntatautien torjunnassa noudatettaisiin lähinnä nykyistä kunnan ja valtion viranomaisten työnjakoa.
Perustelumuistion mukaan lain tarkoitus on ehkäistä tartuntatauteja ja niiden leviämistä sekä niistä yhteiskunnalle aiheutuvia haittoja. Ehdotettuja säädöksiä on syytä arvioida lain tavoitteen toteutumisen kannalta; myös tartuntatautiin sairastuneiden hoidon tulee toteuttaa tätä tavoitetta.
Lakiesitys sisältää joitakin tarpeellisia uusien termien määritelmiä ja aikaisemmin käytössä olleita määritelmiä on onnistuneella tavalla täsmennetty. Nykyisen lain käsite ilmoitettava tartuntatauti ehdotetaan korvattavaksi uudella termillä valvottava tartuntatauti.
Viranomaisten velvollisuuksia tartuntatautien torjunnassa on täsmennetty. Esityksen mukaan aluehallintovirastoihin, sairaanhoitopiireihin ja kuntiin nimettäisiin tartuntatautiasioista vastaavat lääkärit. Tämä vahvistaa osaamista ja selkiyttää henkilöiden yhteistyötä niin torjuntatyön käytännön suunnittelussa kuin toteutuksessakin. Perustelumuistiossa jää kuitenkin epäselväksi, miten tulee menetellä terveyspalvelujen ulkoistamistilanteissa. Tartuntatautilaki on säädetty vuonna 1986 ja sitä on vuosien varrella muutettu useita kertoja, joten kokoTHL:lle määritellään selkeä rooli kansainvälisessä yhteistyössä.
Epidemian havaitsemiseksi, selvittämiseksi ja tartunnan jäljittämiseksi ehdotetaan (24 §), että THL:lla ja sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaavalla lääkärillä olisi oikeus saada tietoja mm. yksityisiltä sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköiltä (2 momentti) sekä matkanjärjestäjiltä ja majoituksen tarjoajilta (3 momentti). Kuntaliiton käsityksen mukaan vastaava tiedonsaantioikeus tulisi olla myös kunnan tartuntataudeista vastaavalla lääkärillä. Tämä nopeuttaisi tartuntojen torjuntatoimia, kun kunnan tartuntatautilääkäri voisi saada tiedot suoraan esim. kunnan alueella sijaitsevasta yksityisestä vanhainkodista tai matkatoimistosta vastuulleen kuuluvista kuntalaisista.
Rekisterien osalta säädöksiin ehdotetaan tarkennuksia. Anturiseuranta samoin kuin hoitoon liittyvien infektioiden rekisteri sekä tapauskohtaiset rekisterit ovat tärkeitä lisäyksiä. Lääkkeille erittäin vastustuskykyisten mikrobien kantajien rekisteri ehdotetaan järjestettäväksi sairaanhoitopiireittäin. Potilaiden valinnanvapaus on vuoden 2014 alussa laajentunut koko maan kattavaksi ja maan rajat ylittäväksi, joten on tärkeää varmistaa kantajuutta koskevan tiedon kulku potilaiden liikkuvuuden lisääntyessä. THL:n oikeus yhdistää eri rekistereiden tietoja vakavan epidemian torjumiseksi on ilmeisen tärkeä kansalaisten terveyden suojelemisen kannalta.
Rokotuksia käsittelevään lukuun ehdotetaan lisättäväksi pykälä työntekijöiden rokottamisesta potilaiden suojaamiseksi. Lisäys on erittäin kannatettava ja parantaa potilasturvallisuutta. Myös potilastyöhön tulevat opiskelijat ja harjoittelijat rokotettaisiin. Rokotusten haittavaikutusilmoitusten keskittäminen Fimeaan on perusteltua.
Tartunnan leviämistä rajoittavia toimenpiteitä käsittelevissä pykälissä on tarkentavia muutoksia, mm. työtehtäviä varten vaadittavat selvitykset hengityselinten tuberkuloosista ja salmonelloosista on kirjoitettu omiin pykäliinsä. Tartuntatautien leviämisen estämiseksi tarvittavat päätökset työstä pidättämisestä sekä karanteeni- ja eristämistoimenpiteistä voisi jatkossa tehdä virkasuhteessa oleva tartuntataudeista vastaava lääkäri eikä toimielimen käsittelyjä enää tarvittaisi. Kiireellisistä toimenpiteistä voisi viideksi päiväksi päättää myös julkisen terveydenhuollon päivystävä lääkäri.
Lääkkeiden tarkoituksenmukaisen ja yhdenvertaisen saannin turvaamiseksi, varmuusvarastoitujen lääkkeiden käyttämiseksi sekä lääkelain ja terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista annetun lain säädöksistä poikkeamisen mahdollistamiseksi ehdotetut pykälät ovat erityistilanteissa tarpeellisia nopean toiminnan turvaamiseksi.
Kunnan tehtävät tartunnan torjunnassa on määritelty 9 §:ssä. Kunnan on järjestettävä tartuntatautien torjuntatyö osana perusterveydenhuoltoa kansanterveyslain ja terveydenhuoltolain mukaisesti. Kunta seuraa ja selvittää tartuntatautien esiintymistä alueellaan, huolehtii valtakunnallisten ohjeiden soveltamisesta, tiedottaa tartuntataudeista ja antaa väestölle ohjeita tartunnan välttämiseksi, järjestää väestölle tartuntatautien torjunnan edellyttämät ehkäisevät palvelut, huolehtii tartuntatautiin sairastuneiden hoidosta sekä toteuttaa muita tarpeellisia toimenpiteitä. Kunnalle esitetyt tehtävät ovat entisen laajuiset lukuun ottamatta sitä, että tiedottamisesta ehdotetaan säädettäväksi erikseen.
Tulkintaepäselvyyksien välttämiseksi tulisi joko laissa tai ainakin perustelumuistiossa 9 §:n kohdalla korostaa, että tartuntatautilain perusteella annettava hoito on tartunnan leviämisen estämiseksi välttämätöntä hoitoa. Tartuntatautien kalliit hoidot, joista lain valmistelun aikana on käyty keskustelua, annettaisiin ulkomaalaisille suomalaisia hoitokäytäntöjä noudattaen. Esimerkiksi hepatiitti C:n kallis lääkehoito aloitetaan vain osalle potilaista pitkän seurannan jälkeen ja tiukin indikaatioin vakavan maksavaurion uhatessa.
14 §:n mukaan kunnan olisi järjestettävä yleisiä vapaaehtoisia terveystarkastuksia ja rokotuksia tartuntatautien ehkäisemiseksi. Muotoilu vastaa voimassa olevaa lakia.
Perustelumuistion mukaan terveystarkastusten järjestämisen ja sisällön sekä rokotusten tarpeellisuus tulisi arvioida lääketieteellisin ja epidemiologisin perustein ottaen huomioon kohderyhmä ja tartuntataudin leviämisen riski. Toimien tulisi olla kustannusvaikuttavia ja niiden tavoitteena olisi paitsi yksilön, erityisesti väestön terveyden suojelu ja yhteiskunnan turvallisuuden lisääminen, ottaen huomioon myös Suomea sitovat kansainväliset velvoitteet. Säännös ei muistion mukaan velvoittaisi kuntaa järjestämään nykykäytäntöön verrattuna uusia terveystarkastuksia kaikille väestöryhmille rutiiniluonteisesti.
Korvauksien osalta Kuntaliitto kiinnittää huomiota 79 § 2 momenttiin: Valtio vastaa terveydenhuollon häiriötilanteessa karanteenin, eristämisen ja pakollisten terveystarkastusten kustannuksista, jos henkilöllä ei ole Suomessa kotikuntaa ja aiheutuneita kustannuksia ei ole saatu muutoin perittyä. Häiriötilanteena pidettäisiin esimerkiksi pandemiaa. Pykälä on muutettu aikaisemman lausuntokierroksen jälkeen. Varhaisemman version mukaan valtio olisi vastannut sellaisten henkilöiden kustannuksista, joilla ei ole kotikuntaa Suomessa muutoinkin kuin häiriötilanteessa ja lisäksi myös välttämättömän hoidon kustannuksista. Kuntaliitto pitää varhaisempaa versiota parempana. Se turvaisi tehokkaat tartuntatautien torjuntatoimet nykyistä ehdotusta paremmin, koska ne voitaisiin toteuttaa asianmukaisesti riippumatta yksittäisen kunnan taloudellisista voimavaroista.
Lopuksi Kuntaliitto kiinnittää huomiota kansalaisten epätasa-arvoiseen kohteluun kalliiden hoitojen osalta. C-hepatiitti voidaan uusilla lääkkeillä hoitaa tehokkaasti, jos todetaan, että potilaalle uhkaa virusinfektion seurauksena kehittyä vakava maksavaurio. Tätä eurooppalaisen suosituksen mukaista hoitoa ei kuitenkaan anneta kaikkialla Suomessa, koska se on erittäin kallis. Ainakaan kaikissa sairaanhoitopiireissä annettava tartuntatautien hoito ei nykyisen tartuntatautilain tulkinnan mukaan kuulu kalliin hoidon tasausjärjestelmän piiriin, vaan se laskutetaan sellaisenaan kunnilta.
Yhteenvetona Kuntaliitto toteaa, että tartuntatautilain kokonaisuudistus on tarpeellinen ja lausunnolla oleva ehdotus on pääosin onnistunut ja vastaa käytännössä ilmenneisiin tarpeisiin. On todennäköistä, että tartuntatautien torjunnan kustannukset tulevaisuudessa kasvavat, koska ihmisten kansainvälinen liikkuvuus lisääntyy edelleen. Tartuntatautien torjuntatoimia ei ole mahdollista rajoittaa kansalaisuuden perusteella, mutta on syytä keskittää voimavarat sellaisiin toimenpiteisiin, joilla tartuntojen leviäminen voidaan estää.
Päivi Koivuranta-Vaara
LKT, hallintoylilääkäri