Valtioneuvoston asetus vesistön ja vesiympäristön käyttöä ja tilaa parantavien hankkeiden avustamisesta

Maa- ja metsätalousministeriö on yhteistyössä ympäristöministeriön kanssa valmistellut luonnoksen valtioneuvoston asetukseksi vesistön ja vesiympäristön käyttöä ja tilaa parantavien hankkeiden avustamisesta. Asetusluonnos yhdistää aiemmin erikseen maa- ja metsätalousministeriön pääluokasta tulvasuojeluun ja vesien kunnostamiseen ja ympäristöministeriön pääluokasta vesien kunnostamiseen käytössä olevien varojen jaon.

Ehdotuksen tavoitteena on yhtenäistää tukiperusteet ja - menettelyt, joita sovelletaan myönnettäessä valtion varoista avustusta vesistöjen monipuolisen ja kestävän käytön ja hoidon edistämiseksi, kalataloudellisiin kunnostuksiin sekä tulva- ja kuivuusriskien vähentämiseksi.  Tavoitteena on rahoittaa aiempaa vaikuttavampia ja monitavoitteisempia hankkeita.    

Kuntaliiton lausunto

Kuntaliitto pitää erittäin esimerkillisenä, että asetusluonnos on valmisteltu ministeriöiden yhteistyönä, ja että vesien käytön ja tilan valtion avustusten sääntely kootaan yhteen säädökseen. Toivottavaa on, että tällä tavoin aiemmin osin eri perustein ja tavoittein arvioidut kalataloudelliset- ja muut vesiensuojelun kunnostushankkeet kootaan samaan arviointiin. Periaate huomioi ja edistää vesistöjen kunnostusta ja hoitoa aikaisempaa enemmän kokonaisuutena ja estää mahdolliset vastakkaiset toimenpiteet esim. kalakantojen suojelun, vesistöjen virkistyskäytön, vesistöistä riippuvien elinkeinojen ja luonnon monimuotoisuuden tavoitteiden saavuttamiseksi. Positiivista myös on, että hyväksyttävät kustannukset ovat sellaisia, että nk. kolmas sektori eli paikalliset ja alueelliset yhdistykset ovat entistä selkeämmin mukana, ja että hyväksyttäviin kustannuksiin luetaan myös lupamaksut. Pitkäaikaisten ja pysyvien vaikutusten edistämiseksi tulisi esitettyä korostuneemmin panostaa valuma-aluekunnostuksiin ja siellä eri toimijoiden osallistamiseen hankkeisiin. 

Edelleen hienoa on, ottaen huomioon julkisin varoin tehtävän yleisen vesistöjen tilan seurannan supistuminen, että avustusta voidaan myöntää myös toimenpiteiden seurantaan. Toivottavaa toki on, että jollain aikavälillä myös hankkeiden seurantatulokset saadaan yhteisiin tietokantoihin kaikkien hyödynnettäväksi.

Avustusperusteissa vesienhoitosuunnitelmien tavoitteiden toteuttamisella on vahva asema. Tämä on tarkoituksenmukaista, mutta on kuitenkin tärkeää, että myös em. suunnitelmien ulkopuolisilla hankkeilla on mahdollisuus avustuksiin, jotta paikalliset tarpeet tulevat huomioiduksi ja paikallista aktiivisuutta tuetaan ja edistetään. 

Avustushakemuksia arvioitaessa on syytä huolehtia, että kunnat ovat vähintään tietoisia alueelleen avustettavista hankkeista. Vaarana kun on, että epäselvissä tilanteissa tai epäonnistuneissa toteutuksissa vastuiden selvittely tai jopa jälkien korjaaminen voi jäädä kunnan tehtäväksi. Hankkeet eivät myöskään saa olla ristiriidassa kunnan maankäytön suunnittelun, tavoitteiden ja yhdyskuntarakenteiden, kuten vesihuollon kehittämisen kanssa, vaan niiden syytä tukea toisiaan. Parhaimmillaan em. tavoitteet saavutetaan, kun kunta itse on mukana kunnostushankkeen suunnittelussa ja toteutuksessa. Näin ollen on ensiarvoisen tärkeää, että myös kunnat itse voivat hakea ja saada avustusta.

Asetusmuistiossa ei käy ilmi, miten käy valtion töinä tehtävien hankkeiden osuuden suhteessa pelkkiin avustuksilla tehtäviin kunnostuksiin. Etenkään pienemmissä kunnissa ei tarpeista huolimatta välttämättä ole resursseja tai osaamista kunnostusten ohjaamiseen ja hankkeiden pyörittämiseen lakisääteisen viranomaistehtävien viedessä pääosan ympäristöviranhaltijoiden työpanoksesta. Asetusluonnoksen 5 §:n mukaan ely-keskuksen on avustuksia ilmoittaessaan annettava opastusta hakijoille monitavoitteisuus- ja vaikuttavuustavoitteista. Edellisiin viitaten, on tärkeää, että edelleen mahdollistetaan valtion töinä tehtäviä kunnostuksia ja, että ELY-keskuksissa säilytetään resurssit ja osaaminen paikallistason kunnostusten asiantuntevaan ohjaukseen, neuvontaan ja koordinointiin. Rahoituksen jakaminen ilman asiantuntija-apua ei johda vaikuttaviin kunnostuksiin.  

On hyvä, että avustusta voi saada myös rahan keräämiseen, hakijan tai kunnostajan järjestäytymiseen, suunnitteluun ja selvitystyöhön. Tämä kun saattaa olla jopa hankkeen työläin ja tärkein vaihe. Epäselväksi jää, voidaanko esim. mahdolliseen lupahakemukseen tehtäviä selvityksiä ym. hakemusasiakirjojen laatimista rahoittaa. Nämä selvitykset ovat osa hankkeen alkuvaiheen ratkaisevaa suunnittelua ja niiden rahoitus tulisi mahdollistaa. Tämän tekee hieman ongelmalliseksi asetusluonnoksen 9 §, jonka mukaan avustuksen maksaminen on mahdollista, vasta kun luvat on saatu, mikä sinällään on perusteltua lupien ollessa edellytys hankkeen toteuttamiselle.  Hankkeiden vaikuttavuuden kannalta on tärkeää, että avustusta myönnetään myös vesistöjen perustilaselvityksiin, joihin kunnostusten tulisi perustua. Rahoituksen on ylipäänsä mahdollistettava vaiheittainen suunnittelu ja sen perusteella eteneminen. 

Asetuksen mukaan hakijan tulee olla järjestäytynyt oikeushenkilöksi, vesilain vesioikeudellinen yhteisö tai rekisteröitynyt yhdistys. Tämä on hyvä siinä, että kunnostuksista tulee riittävän ammattimaisia, ja näin myös todennäköisemmin projektin hallintaan on resursoitu. Vaarana kuitenkin on, että tämä vaatimus karsii pienemmät paikalliset toimijat ja siten esim. yksittäiset tehokkaatkin pienemmät kunnostustoimenpiteet. Tähän ratkaisuna tulisi avustusta jakaa erilaisille alueellisille tai paikallisille toimijoille pienempien järjestäytymättömien toimijoiden, kuten yksittäisten järvien vesiensuojeluyhdistysten, asukasyhdistysten yms. kokoamiseen ja verkostoitumisen järjestämiseen, kouluttamiseen, tiedottamiseen. Tämä auttaisi myös kuntia, joilla tällaiseen toimintaan on usein niukasti resursseja, mutta usein paljon kysyntää. Tällaisena koordinoijina tulisi hyödyntää alueilla toimivia organisaatioita.

Avustuksiin käytettävissä olevia rahamääriä ei muistiossa esitetä, mutta aiempiin viitaten, arveluttaa onko tulvasuojeluun varattu riittävästi rahoitusta (vuonna 2014 1 milj €). Esimerkiksi tulvariskien hallintasuunnitelmien toimenpiteet ja kansallisen ilmastonmuutoksen sopeutumissuunnitelman toteuttaminen ovat vailla rahoitusta. Tulvasuojelun kohteina mainitaan vain vesistötulvat. Avustettavaan tulvasuojeluun tulee lukea myös hulevesi- ja meritulvasuojelun toimenpiteet. Näissä hankkeissa jälleen kunnat ovat avainasemassa ja kuntien tulee olla mahdollisuus hakea ja saada näihin kohteisiin tarkoitettuja avustuksia.

Asetusluonnoksen 6 §:n mukaan enää ei huomioida hankkeen työllistäviä vaikutuksia. Edellytyksen poistamisen syy jää epäselväksi ja on epätoivottavaa ja -johdonmukaista ottaen huomioon, että EU:n kehittämisrahoitus sitä vaatii. Avustusten perusteet eivät saisi olla tällä tavoin kahtiajakautuneita.

Asetusluonnoksen mukaan hankkeiden omarahoitusosuus on pääsääntöisesti 50 %. Osuus on kohtalaisen suuri ja voi ainakin pienemmille paikallisille toimijoille nousta kynnystekijäksi hankkeeseen ryhtymiselle. Näin ollen tulisi vielä pohtia mahdollisuutta harkinnanvaraiseen omavastuuosuuden pienentämiseen jonkun tietyn kokonaissummaan alittavilta hankkeilta. Tarkoituksenmukaista myös on asetusluonnoksessa esitettykin pienempi omarahoitusosuus toi-menpiteille, jotka on esitetty vesienhoitosuunnitelmassa, tulvariskien hallintasuunnitelmassa tai joilla vahvistetaan uhanalaisten tai vaarantuneiden vaelluskantojen elinvoimaisuutta. Myös laaja-alaisesti valuma-alueen toimijoita kokoavien, pienempien toimijoiden verkostoitumista järjestävien ja poikkeuksellisen monitavoitteisten hankkeiden omavastuuosuuden pienentämistä tulisi voida tapauskohtaisesti harkita.

SUOMEN KUNTALIITTO

Ritva Laine

johtaja,

alueet- ja yhdyskunnat 

Miira Riipinen

ympäristöpäällikkö