LVM:n julkaisu 35/2014, parlamentaarisen työryhmän ehdotus
Liikenne- ja viestintäministeriö asetti 28.2.2014 parlamentaarisen työryhmän kartoittamaan ratkaisuvaihtoehtoja liikenneverkon korjausvelan vähentämiseksi. Työryhmän raportti ja ehdotukset julkaistiin joulukuussa 2014.
Valtiovarainvaliokunnan liikennejaosto (LiJ) sekä liikenne- ja viestintävaliokunta (LiV) järjestää ehdotuksista yhteisen kuulemistilaisuuden. Kiitos, että myös Kuntaliitto on kutsuttu kuultavaksi.
Työryhmä pitää yksimielisesti Suomen tulevaisuuden ja kilpailukyvyn kannalta välttämättömänä perusväylänpidon rahoitustason nostamista, jotta 2,4 miljardiin euroon kasvanutta korjausvelkaa voidaan vähentää ja jotta perusväylänpidon määrärahojen ostovoima voidaan turvata. Liikenneväylät on pidettävä turvallisesti liikennöitävässä kunnossa. Kyse on välttämättömästä rakenneuudistuksesta kestävyysvajeen korjaamiseksi. Asiasta tulee päättää hallitusneuvotteluissa. Työryhmä on lisäksi esittänyt kolmetoista yksityiskohtaisempaa toimenpide-esitystä.
Kuntaliitto voi pääosin yhtyä työryhmän näkemyksiin. Kuitenkin on todettava että, jos valtion ja kuntien välistä työnjakoa liikenneverkon ylläpitämisessä on tarve periaatteellisesti muuttaa, sitä ei voi tehdä pelkästään ministeriön ohjeilla. Tarvitaan muutoksia myös lainsäädäntöön, rahoitukseen ja liikenneverotuksen kohdentamiseen. Jos kunnille osoitetaan lisävastuita, tulee ne korvata kunnille täysimääräisesti.
Kuntien rooli ja kommentit työryhmän esityksiin on esitetty seuraavassa yksityiskohtaisemmin.
Työryhmä on käsitellyt raportissaan pääosin vain valtion liikenneväyliä. Liikenneverkko on kuitenkin kokonaisuus, joka valtion väylien lisäksi muodostuu kuntien katu- ja raideverkoista ja yksityisteistä ja -raiteista. Kunnat ovat käyttäneet liikenneväylien rakentamiseen ja ylläpitoon n. 1 500 milj. € vuosittain. Sen lisäksi kunnat avustavat yksityisteiden kunnossapitoa n. 30 milj. € vuodessa.
Satsauksista huolimatta, myös kuntien liikenne- ja yhdyskuntateknisissä järjestelmissä on päässyt syntymään korjausvelkaa, joka kunnissa muodostuu useammista verkostoista. Erityisesti vesijohtojen uusimistarve on monessa kunnassa akuuttia. Vesijohtojen ja viemäreiden saneeraustarve on yhteensä noin 1900 km vuodessa. Verkostot sijaitsevat katujen alla, jolloin johtoja uusittaessa rahoitusta tarvitaan myös katuverkon peruskorjaukseen
Työnjako liikenneväylien rakentamisessa ja ylläpidossa on lainsäädännössä määritelty: valtio huolehtii maanteistä ja radoista, kunnat kaduista. Yksityiskohtaisempia suosituksia kunnan ja valtion vastuunjaosta erilaisissa väylähankkeissa on käsitelty Liikenneviraston ja Kuntaliiton yhteisesti laatimissa ohjeissa tienpitoon ja radanpitoon liittyen.
Valtion velvollisuus on huolehtia perusväylänpidon resursseista niin, että koko maan liikenneverkko pysyy liikennöitävässä kunnossa. Perusväylänpidon määrärahojen niukkuus on johtanut siihen, että kunnat ovat joutuneet vastaamaan valtiolle lainsäädännön mukaan kuuluvista velvoitteista, erityisesti liikenneturvallisuushankkeiden kuten liittymien ja pyöräteiden toteuttamisista. Kunnat ovat joutuneet myös rahoittamaan hankkeita, kun niiden toteuttaminen on viivästynyt ja hidastanut yhdyskuntien kehittymistä. Kesän 2014 kuntakyselyn tulosten mukaan näyttää siltä, että kunnat ovat osallistuneet valtion vastuulle kuuluviin tiehankkeisiin arviolta jopa yli 40 miljoonalla eurolla vuodessa. Pääsyy kuntien osallistumiselle on se, ettei hanke olisi toteutunut ilman kunnan rahoitusta. Hankkeiden aikataulua on myös saatu nopeutettua kunnan rahoituksella.
Koska vallitseva käytäntö liikenneväylien vastuista poikkeaa noin oleellisesti lainsäädännön tarkoituksesta ja se vaikuttaa myös hankkeiden toteuttamisjärjestykseen, on Kuntaliitto esittänyt asian ratkaisemistarvetta monissa yhteyksissä. Myös Kuntaliiton hallitus on kiinnittänyt tähän huomiota.
Kuntaliiton hallitus linjasi liikenteen rahoitukseen liittyviä kysymyksiä päättäessään Yhdyskuntien kehittämisen linjauksista marraskuussa 2012. Tuolloin kiinnitettiin huomiota siihen, että kaikki liikenteen verotulot kertyvät valtiolle, vaikka kunnat vastaavat suurelta osin liikenneverkon toiminnasta. Kuntaliiton hallitus hyväksyikin mm. seuraavat liikenteen vero- ja maksujärjestelmään liittyvät linjaukset:
Tiemaksujärjestelmän käyttöönottomahdollisuuksia on tarpeen kehittää. Jos sen käyttöönottoon tulevaisuudessa päädytään, tulee järjestelmän keruualueiden tuotot kohdentaa ao. kuntien ja alueiden liikennejärjestelmäkokonaisuuden ylläpitoon ja kehittämiseen.
Jos valtion ja kuntien välistä työnjakoa on tarve periaatteellisesti muuttaa, tarvitaan muutoksia myös lainsäädäntöön, rahoitukseen ja liikenneverotuksen kohdentamiseen. Jos kunnille osoitetaan lisävastuita, tulee ne korvata kunnille täysimääräisesti.
Kuntatalouden sopeutusohjelman 2014–2018 yhteydessä Kuntaliiton hallitus totesi:
Kuntien liikenteen vastuista, kustannuksista sekä liikenneverojen kohdentumisesta osittain kunnille käynnistetään selvitys.
Työryhmä toteaa, että liikenneväylien kunto on kehittymässä huolestuttavaan suuntaan. Liikenneväylien korjausvelka on jatkuvasti kasvanut, koska perusväylänpidon rahoitus on ollut viime vuosina alhaisella tasolla ja rahoituksen ostovoimaa ei ole korjattu.
Työryhmän esitykset perusväylänpidon määrärahan lisäämiseen, yksityisteiden avustamisen varmistamiseen ja väyläverkon alueelliseen parantamiseen ovat kannatettavia.
Myös rahoituksen perusperiaate, missä talousarviorahoitus on jatkossakin keskeinen tapa liikenneinvestoinneissa, on perusteltu. Isojen liikennehankkeiden toteuttamiseen toisi kuitenkin pääomabudjetointi toivottua liikkumavaraa.
Täydentäviä rahoitusmalleja voidaan käyttää soveltuvin osin ja kontrolloidusti niin, että niiden vuosikustannukset eivät sido liian suurta osaa kehittämisinvestointien määrärahoista. Myös liikennerahastolla voitaisiin saada joustoa yhteishankkeiden rahoittamiseen.
Sen sijaan kehittämishankkeiden rahoittamispohjan laajentamiseksi esitetty ”hyötyjä maksaa” - malli edellyttää laajempaa päätöksentekoa kuin vain ministeriön ohjeet. Erityisesti esitetty maankäyttö- ja kaavoitushyötyjen ohjaaminen valtion liikennehankkeille on vastoin nykyisessä lainsäädännössä esitettyä työnjakoa ja rahoitusta.
Kunnat vastaavat kaavoituksesta maankäyttö- ja rakennuslain pohjalta.
Maankäytön kasvaessa kunnalle syntyy velvoitteita asemakaava-alueiden verkostojen ja yleisten kunnallisten palvelujen toteuttamiseen. Niiden rahoitukseen on voitu käyttää kaavoituksesta ja maankäyttösopimuksista mahdollisesti saatavaa tuloa. Jos kunnille osoitettaisiin valtion väylistä lisävastuita, tulisi ne korvata kunnille täysimääräisesti.
Liikenneverkon ylläpidon perusasiat nousivat esille Kuntaliitossa myös tulevan hallitusohjelman tärkeitä kokonaisuuksia pohdittaessa. Kuntaliiton hallituksen hyväksymissä tavoitteissa onkin liikenteestä kirjattu samansuuntaisia tavoitteita kuin parlamentaarisen työryhmän raportissa.
1. KÄRKI: Lujitetaan kuntatalouden perustaa
Tavoite 1.3. Laajennetaan kuntien vero- ja maksupohjaa sekä korotetaan peruspalvelujen valtionosuusprosenttia.
-----
Valtion liikennemäärärahat eivät enää riitä vastaamaan yhdyskuntien ja liikennepalvelujen kehittymistarpeisiin. Tästä syystä valtion rahoitusvastuita on siirtynyt kunnille niin liikenneväylien rakentamisessa kuin joukkoliikennepalvelujen tuottamisessa. Tämä on heikentänyt valtion ja kuntien työnjaon selkeyttä, kasvattanut kuntien menoja ja lisännyt tarvetta etsiä uusia rahoitusmalleja kuten tiemaksuja.
Hallituksen tulee käynnistää selvitys kuntien liikenteen vastuista, kustannuksista, liikenneverojen kohdentamisesta osittain kunnille ja valmistella toimenpiteet alueellisten sujuvuusmaksujen käyttöönottomahdollisuuksiksi. Tällöin sujuvuusmaksujen tuotto tulisi kohdentaa keruualueen liikennejärjestelmän ylläpitoon ja kehittämiseen.
-----
3. KÄRKI: Vahvistetaan alueiden ja kuntien elinvoimaa
Tavoite 3.3. Panostetaan perusväylänpitoon ja selkiytetään valtion vastuut liikenneinfrastruktuurin rakentamisessa ja ylläpidossa, mukaan lukien tietoliikenneyhteydet, ja huolehditaan joukkoliikenteen peruspalveluista ja toimintaedellytyksistä.
Hallitus turvaa perusväylänpidon resurssit niin, että valtion väylärakentamisessa painopistettä siirretään kunnossapitoon. Perusväylänpidon määrärahaa korotetaan.
Valtion velvollisuus on huolehtia perusväylänpidon resursseista niin, että koko maan liikenneverkko pysyy liikennöitävässä kunnossa. Perusväylänpidon määrärahojen niukkuus on johtanut siihen, että kunnat ovat joutuneet vastaamaan valtiolle lainsäädännön mukaan kuuluvista velvoitteista, erityisesti liikenneturvallisuushankkeiden kuten liittymien ja pyöräteiden toteuttamisista. Kunnat ovat joutuneet myös rahoittamaan isompia hankkeita, kun niiden toteuttaminen on viivästynyt ja hidastanut yhdyskuntien kehittymistä. Kesän 2014 kuntakyselyn alustavien tulosten mukaan näyttää siltä, että kunnat ovat osallistuneet valtion vastuulle kuuluviin tiehankkeisiin usealla kymmenellä miljoonalla eurolla vuosittain.
Kaiken kaikkiaan valtion ja kuntien infrainvestointien pitkäjänteinen rahoitus on turvattava. Yhtenä vaihtoehtona on syytä selvittää Infra Oy:n perustamisen mahdollisuudet.
Käynnistetään yksityistielain kokonaisuudistus ja varmistetaan sekä alemman maantieverkon että yksityisteiden ylläpidon resurssit. Yksityistielaki on vanha, useaan kertaan paikattu ja toisenlaiseen toimintaympäristöön tehty laki. Sen kokonaisuudistus on vihdoin käynnistettävä. Samassa yhteydessä on ratkaistava alemman maantieverkon ja yksityisteiden ylläpidon rahoitus.
Joukkoliikenteen valtion määrärahan ostovoimasta on huolehdittava niin, että joukkoliikenteen peruspalvelut kyetään turvaamaan koko maassa. Sen lisäksi otetaan käyttöön sopimusliikenteiden ylläpitämisessä tarvittava indeksikorotus kustannustason nousun kattamiseksi. Joukkoliikenteen ja henkilökuljetusten koordinointi toteutetaan vuonna 2017 sen jälkeen, kun kokeilujen tulokset ovat tiedossa.
Valtion liikenne-, ilmasto- ja sosiaalipoliittiset tavoitteet edellyttävät, että joukkoliikenteellä on merkittävä rooli liikennejärjestelmässä. Se edellyttää julkista rahoitusta joukkoliikenteen ylläpitämiseksi. Valtion määrärahoja ei ole moneen vuoteen tarkistettu edes kustannustason nousua vastaavaksi, joten sen ostovoima on vähentynyt ja vastuita palvelujen ylläpitämisestä on siirtynyt kuntien joukkoliikenteeseen ja henkilökuljetuksiin. Hallituksen tulisi määritellä joukkoliikenteen tavoitteet ja varmistaa myös sen edellyttämät valtion resurssit niin määrärahoissa kuin ELY- keskusten suunnittelu- ja kehittämisresursseissa. Joukkoliikenteen ylläpitoa ja kehittämistä ei saa vyöryttää pelkästään kuntien vastuulle.
Henkilökuljetusten uudistamisessa on käynnistetty useampia kokeiluja syksyllä 2014. Niiden tuloksia voidaan hyödyntää päätöksenteossa vuonna 2016. Koordinoinnin edellyttämät toimet toteutetaan vuoden 2017 alusta.
Kuntien, yritysten, postin ym. lähikuljetuspalveluja yhdistetään yksikkökustannusten alentamiseksi ja palveluiden turvaamiseksi.
Parlamentaarisen työryhmän esitykset ovat oikean suuntaisia ja niitä tulee edelleen kehittää koko liikennejärjestelmää koskevaksi. Liikennejärjestelmän ylläpidon työnjaosta ja rahoituksesta tulee tehdä selvitys ja laatia ratkaisuvaihtoehdot. Tähän kokonaisuuteen kuuluvat valtion liikenneverkon lisäksi myös kuntien liikenneverkko, yksityistieverkko sekä joukkoliikenteen ja tietoliikenteen palvelut.
SUOMEN KUNTALIITTO
Silja Siltala
liikenneinsinööri
Teknisen alan työvoimapula on pahenemassa. Kunnista puuttuu kaavoittajia, rakennustarkastajia, kiinteistöinsinöörejä ja rakennuttajia sekä monia muita maankäytön, rakentamisen ja infrapalvelujen ammattilaisia.