Eduskunnan hallintovaliokunnalle Dnro 398/03/2015, 18.2.2015 Ulla Karvo

Hallituksen esitys eduskunnalle HE 342/2014 vp laki ulkorajan ylittävästä yhteistyöstä

​Suomen Venäjään rajautuvilla alueilla on toteutettu EU:n osarahoittamaa yhteistyötä jo useiden vuosien ajan. Suomi on ollut aktiivisesti kehittämässä EU:n ulkorajayhteistyön hallinnollista ja ohjelmallista rakennetta. Yksi merkittävä edistysaskel rahoituskaudelle 2014-2020 on ollut EU:n ulkorajat ylittävän yhteistyön täytäntöönpanoasetuksen mahdollisimman pitkälle viety yhdenmukaistaminen Euroopan sisärajoja koskevan alueellisten yhteistyön vastaavien sääntöjen kanssa. Nyt käsittelyssä oleva lakiesitys ulkorajan ylittävästä yhteistyöstä on vastaavasti tavoitellut ulkorajayhteistyön yksinkertaisempaa, läpinäkyvämpää ja selkeämpää kansallista säätelyä.

Suomessa toteutetaan EU:n rahoituskaudella 2014-2020 kolmea ulkorajayhteistyöohjelmaa: Kolartic, Karelia ja Kaakkois-Suomi-Venäjä. Näiden ohjelmien hallintoviranomaisina toimivilla maakuntien liitoilla (Lapin liitto, Pohjois-Pohjanmaan liitto ja Etelä-Karjalan liitto) on vahva kokemus EU:n rajanylittävän- ja ulkorajayhteistyön ohjelmatyöstä ja hallinnoinnista jo aiemmilta ohjelma-kausilta. Laissa esitetään että hallintoviranomaisena toimiva maakunnan liitto vastaa kokonaisuudessaan ohjelmaan liittyvän rahoituksen myöntämisestä, maksamisesta, valvonnasta ja takaisinperinnästä. Tämä on kannatettavaa, sillä näin ohjelmakokonaisuus pysyy selkeästi hallintoviranomaisen hallussa ja paitsi tukee ohjelman tehokasta hallinnointia myös käytännön hanketoimintaa.

Kuntaliiton näkemyksen mukaan lakiesitys antaa toimivat puitteet käytännön ulkorajayhteistyölle.

SUOMEN KUNTALIITTO

Ulla Karvo
kehityspäällikkö 

tags

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Ulla Karvo
+358 9 771 2523, +358 50 512 2232
Vastuualueet
  • kuntaliiton EU-edunvalvonnan kehittäminen ja koordinaatiovastuu Helsingissä yhdessä KV-tiimin kanssa
  • EU- lausuntovalmistelua koskevan kokonaisuuden koordinointi
  • alueiden komitean koordinaattoritehtävän hoitaminen
  • Brysselin toimiston toiminnan tukeminen ja toiminnan kehittäminen yhdessä Brysselin toimiston johtajan kanssa

Kuntamarkkinat 18.-19.9.2024!

Kuntamarkkinat tarjoaa vuosittain kahden päivän ajaksi monipuolista ja ajankohtaista tietoa. Kuntamarkkinat on ideoita pulppuava julkisen sektorin vuoden suurin foorumi, joka järjestetään Kuntatalolla Helsingissä.

Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu jo mukaan!