Eduskuntavaalit 2023

Kuntaliiton hallitusohjelmatavoitteet 2023

Uudistuvat, erilaistuvat ja elinvoimaiset kunnat:
tutustu Kuntaliiton ehdotuksiin hallitusohjelmakirjauksiksi

Kuntaliiton ehdotukset hallitusohjelmakirjauksiksi 2023–2027 sekä arviot kirjausten vaikutuksista julkiseen talouteen

Kuntaliiton ehdotukset hallitusohjelmakirjauksiksi

Kuntaliiton ehdotukset hallitusohjelmakirjauksiksi (sis. perustelut)

Kaiken takana on kunta: kunta on kaikkien Suomessa asuvien arjen perusyksikkö. Kunnat luovat asukkailleen turvallisen ja toimivan arjen. Ne jalkauttavat poliittiset päätökset kuntalaisen mittakaavaan ja tarttuvat ensimmäisinä toimeen niin arjen haasteissa kuin yhteiskunnallisissa mullistuksissa. Kuntien tulee vastata myös tulevaisuuden haasteisiin taloudellisesti, sosiaalisesti, ekologisesti ja digitaalisesti kestävällä tavalla.  

Kunnat työskentelevät tiiviissä yhteistyössä valtion ja vuoden 2023 alusta alkaen myös hyvinvointialueiden kanssa. Kunnilla on monia muitakin tärkeitä kumppaneita, kuten kolmas sektori ja elinkeinoelämä, joiden kanssa yhtä matkaa samaan suuntaan kulkeminen on tärkeää. Kaiken toiminnan keskiössä ovat kuitenkin aina kuntalaiset. 

Kunnat ovat historiallisen suuren mullistuksen edessä, kun sote-uudistus tulee voimaan vuoden 2023 alusta ja vastuu työllisyyspalveluista siirtyy kunnille kaksi vuotta myöhemmin. 

Uudistusten toteutuessa ja hallituskauden vaihtuessa on erinomainen hetki kokeilla uusia toimintatapoja ja varmistaa, että uudet kunnat ovat hyvinvoivia, elinvoimaisia, taloudeltaan vakaita ja kestävästi kehittyviä. 

Lähitulevaisuuden kunnat ovat vihreän siirtymän edelläkävijöitä, sivistyksen kehtoja, elinvoimaisia työllistäjiä ja yrittämisen alustoja sekä ennakoivan hyvinvointityön ammattilaisia. 

Suurilla globaaleilla myllerryksillä, kuten Venäjän hyökkäyssodalla Ukrainaan, energiakriisillä ja koronapandemialla, on vaikutuksia myös kuntiin. Myöskään akuutti ilmastonmuutos ei odota, vaan tahti kohti hiilineutraalia Suomea vuoteen 2035 mennessä on oltava tavoitteellinen ja tehokas. 

Suomen kunnat ovat yhä monikulttuurisempia ja -kielisempiä, millä on merkittäviä vaikutuksia palveluiden järjestämiselle. Pidentyneen oppivelvollisuuden myötä kuntalaisten koulutustaso nousee. Vaikka työllisyys kasvaa tällä hetkellä vahvasti, monen alan osaajista on huutava pula. 

Seuraavalla hallituskaudella on etsittävä ripeitä mutta pitkälläkin aikavälillä viisaita ratkaisuja tukea kuntien matkaa kohti entistä itsenäisempiä elinvoiman ja osallisuuden keskuksia, joissa asukkaat, ympäristö, liike-elämä ja päätöksenteko voivat hyvin. 

Sopivat ratkaisut eri haasteisiin ja kehittymistarpeisiin näyttävät erilaisilta eri kunnissa riippuen esimerkiksi kunnan koosta tai sijainnista. Siksi on tärkeää, että keväällä 2023 valittava hallitus purkaa valtion normiohjausta ja mahdollistaa joustavammat työtavat kuntiin. Esimerkiksi ilmastopäästöjä vähennetään kunnissa tehokkaimmin, kun joka kunnan erityispiirteet huomioidaan. 

Tulevaisuuden kuntien menestymisen varmistamiseksi olemme koonneet 13 kuntakentän kärkitavoitetta kevään 2023 hallitusohjelmaneuvotteluihin. Toivomme, että ne toimivat hyvänä runkona tärkeälle teematyöskentelylle.  

Kerromme mielellämme yksityiskohtaisempia taustatietoja kustakin tavoitteesta ja saavumme mielellämme kuultaviksi tai keskustelemaan. Kunkin tavoitteen lopusta löytyy kyseisen alan asiantuntijoidemme yhteystiedot.

Nostetaan yhdessä kuntien asiat näkyvästi hallitusohjelmaan. Ollaan yhteyksissä! 

Liitteet:

Lataa hallitusohjelmatavoitteet PDF-julkaisuna

Tutustu tavoitteisiin napakassa kalvosetissä

Tutki taustoja ja lukuja tavoitteiden takana visuaalisessa vihkosessa

Avaa kaikki

Valtionohjauksen tulee mahdollistaa erilaistuvien kuntien ja kaupunkien joustava ja vaikuttava toiminta.

Kuntakenttä on historiansa suurimpien uudistusten äärellä. Suomi tarvitsee seuraavalla hallituskaudella kuntapolitiikkaa, joka perustuu kuntien ja valtion väliseen luottamukseen ja avoimeen vuoropuheluun. 

Valtio on kuntien tärkeä kumppani. Se voi linjauksillaan mahdollistaa niille liikkumatilaa toteuttaa itsenäisesti omannäköisiään, vaikuttavia palveluita. Kuntien toimintaa ei tule rajoittaa liian yksityiskohtaisten säädösten kautta, vaan valtion tulee keskittyä ennen kaikkea tavoitteilla ohjaamiseen ja toiminnan tulosten arvioimiseen.  

Kuntien uudistuminen ja kehittäminen vaatii resursseja. Kuntatalous on tulevina vuosina hyvin tiukoilla. Suuret uudistukset edellyttävät rahoitusjärjestelmän uudistamista. Jotta kunnat eivät olisi niin riippuvaisia valtion rahoituksesta, kuntien tulopohjaa tulee laajentaa ja järjestellä uudelleen. 

Kunnat ja hyvinvointialueet tekevät jatkossa tiivistä yhteistyötä asukkaiden hyvinvoinnin eteen. Valtion tärkeä tehtävä on varmistaa, että kunnat ja hyvinvointialueet saavat toteuttaa yhteistyötään joustavasti, paikallisiin ja alueellisiin tarpeisiin parhaiten sopivilla tavoilla. 

Tavoite 1. Kuntien itsehallintoa tulee vahvistaa, tehtävien yksityiskohtaista sääntelyä keventää ja kuntakokeilut mahdollistaa.

1.1 Kuntien toiminnan ja tehtävien mitoitusta ja toteutustapojen yksityiskohtaista sääntelyä on tarpeen karsia, jotta syntyy joustavia, kustannustehokkaita ja vaikuttavia paikallisia ratkaisuja. 

Valtionohjaus kohdistuu nyt kuntaorganisaatioon, sen hallintoon sekä palvelujen ja tehtävien yksityiskohtaisiin toteuttamistapoihin. Yhteiskunnan toimivuudelle olennaista ei ole hallinnon ja toimintatapojen samanlaisuus kaikissa kunnissa vaan yhdenvertaiset palvelut. 

1.2 Valtion normiohjauksen on syytä kohdentua lähtökohtaisesti tehtäviä ja palveluja koskeviin tavoitteisiin sekä niiden seurantaan ja arviointiin.  

Tehtävien toteuttamistapojen tiukan ohjauksen sijaan tulee ohjata toiminnan tavoitteita ja vaikuttavuutta. Näin kunnat voivat kumppaneiden kanssa päättää alueelle sopivimmat toimintatavat laadukkaille ja yhdenvertaisille palveluille. 

Normipurkuselvitysten ja kokeilujen historiasta

1.3 Kuntakentän moninaisuus tulee asettaa kuntapolitiikan ytimeen. Näin mahdollistetaan erilaiset tehtäväkohtaiset vastuut ja työnjaot erilaisten kuntien ja kaupunkien välillä.  

Eri kokoisille ja erilaisille kunnille on turvattava kunnalliseen itsehallintoon kuuluva toimintavapaus päättää, miten ne järjestävät palvelut oikea-aikaisesti, taloudellisesti kestävästi, vaikuttavasti ja innovatiivisesti. 

1.4 Erilaisissa vastuissa ja työnjaoissa, sääntelyn karsimisessa ja tavoiteohjauksen edistämisessä tulee voida edetä myös kokeilujen kautta. 

On käynnistettävä kokeiluohjelma, jossa kunnilla on mahdollisuus etsiä parhaita toimintatapoja lainsäädännön estämättä asukkaiden hyvinvoinnin ja alueen elinvoiman edistämiseksi. Kokeilun piirissä oleva lainsäädäntö määritellään erikseen. 

Kokeiluohjelma voi sisältää kuntien toimintatapoja koskevia kokeiluja, kuntien ja kaupunkien erilaisia tehtävä- ja työnjakoja koskevia kokeiluja sekä muita kunnan aluetta koskevia kokeiluja. Kokeilut voivat olla alue-, teema- ja kuntaryhmäkohtaisia. 

Helsingin erityisasema sote-uudistuksessa on askel siihen suuntaan, että erilaisilla kunnilla ja kaupungeilla voi olla tulevaisuudessa erilaisia lakisääteisiä tehtäviä ja vastuita. 

Selvitys Kunta-valtio -suhteesta ja kokeiluista pohjoismaissa.

1.5 Kuntapolitiikan tulee perustua kuntien ja keskushallinnon väliseen luottamukseen ja avoimeen vuoropuheluun kansalliskielet huomioiden. 

Kunnat kokevat, ettei valtio luota niihin. Epäluottamus pohjautuu hallitusohjelmien heiluriliikkeeseen, lausumisen ja kuulemisen tapoihin ja aikatauluihin, liian tarkkaan normiohjaukseen sekä aidon yhteistyön puutteeseen. Kunnat kokevat myös, ettei niiden toimintaa tunneta tai osaamista, muutoskyvykkyyttä ja innovointikykyä tunnisteta. 

Luottamus voidaan palauttaa muodostamalla yhteinen hallituskaudet ylittävä visio kunnista, kunnallisesta itsehallinnosta ja kunta-valtiosuhteesta. Lisäksi kuntien ja valtion vuorovaikutusta täytyy kehittää. 

Aineistoa ensimmäiseen hallitusohjelmatavoitteeseen liittyen.

Tavoite 2. Kuntien lakisääteisten palveluiden rahoitus on turvattava ja rahoitusjärjestelmä uudistettava.

2.1 Kunnille on turvattava edellytykset rahoittaa niille säädetyt palvelut ja velvoitteet. Valtion päätöksenteosta aiheutuneet menetykset (vähennetyt tulot tai lisätyt kustannukset) tulee korvata kunnille täysimääräisesti. 

Valtion osuus kuntien lakisääteisten tehtävien rahoituksesta on pienentynyt 2000-luvulla. Tämä näkyy esimerkiksi valtionosuusprosentin yli 10 prosenttiyksikön pienenemisenä. 

Kuntien lakisääteisten tehtävien ja niiden rahoituksen tulee olla tasapainossa. Joka kunnan tulee pystyä järjestämään peruspalvelut kohtuullisella vero- ja maksurasitteella. Kunnille tulee turvata mahdollisuudet selvitä niille laissa säädetyistä tehtävistä paitsi koko maan myös yksittäisen kunnan tasolla. 

2.2 Valtionosuusjärjestelmä tulee uudistaa sote- ja TE 2024 -uudistusten jälkeisessä tilanteessa. 

Sote-uudistus puolittaa kuntien talouden. Kuntien valtionosuuksilla tasataan kaikki uudistuksen vaikutukset sekä koko maan että yksittäisen kunnan tasolla. Tämä jättää merkittävät muutosrajoitin- ja tasauserät pysyviksi osiksi yksittäisen kunnan valtionrahoitusta. 

Valtionosuusjärjestelmän tulee vastata uuden kunnan uusia tehtäviä. Vanhaan tehtäväjakoon liittyvät elementit tulee poistaa kuntien valtionosuudesta pikaisesti ja rahoituksen määräytymisperusteet muuttaa vastaamaan uuden kunnan lakisääteisiä tehtäviä. 

2.3 Rahoitusjärjestelmän uudistamisen tulee vahvistaa kuntien tulopohjaa.  

  • Rahoitusjärjestelmän tulee mahdollistaa ja kannustaa erilaisiin ja joustaviin palvelujen järjestämisen ratkaisuihin ja yhteistyöhön. 

  • Kunnat rahoittavat perustoimeentulotuen menoista puolet myös sote-uudistuksen jälkeen. Tämä rahoitusvastuu tulee poistaa kunnilta mahdollisimman nopeasti.  

  • Kaikki kuntien verotuloja laskevat veroperustemuutokset tulee jatkossakin korvata täysimääräisesti.  

  • Kiinteistöverotuksen arvostamisperusteet tulee uudistaa siten, että verotusarvot vastaisivat paremmin kiinteistöjen käypiä arvoja.  

2.4 Kuntia tulee palkita vaikuttavista toimintatavoista.  

  • Esimerkiksi eri kokoisten kuntien digitaalisten palveluiden kehittämiselle, kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiselle ja ilmastotyön edellä kävijyydelle on luotava kannusteita.

Tavoite 3. Hyvinvointialueille tulee antaa työrauha, eikä niille tule siirtää uusia tehtäviä kunnilta.

3.1 Hyvinvointialueiden tehtäväkenttää ei tule laajentaa, eikä niille tule lainsäädännöllä siirtää uusia tehtäviä kunnilta. 

Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen tehtävien siirto kunnilta hyvinvointialueille vuoden 2023 alusta on Suomen hallintohistorian ylivoimaisesti merkittävin muutos. 

Kunnilta siirtyvien toimintojen haltuunottoon sekä uudelleenjärjestelyihin liittyvät tehtävät työllistävät hyvinvointialueita vielä vuosia. 

Lisäksi hyvinvointialueilta odotetaan palveluiden ja niiden toteuttamistapojen ja -rakenteiden määrätietoista uudistamista palvelujärjestelmän nykyiset haasteet huomioiden. 

3.2 Lainsäädäntöä tulee kehittää siten, että kuntien ja hyvinvointialueiden yhdyspinnoille jäävien tehtävien hoitamiseen liittyvästä työnjaosta ja yhteistyön toteuttamistavoista tulee voida sopia joustavasti alueelliset tarpeet ja erityispiirteet huomioiden. 

Kunnilla ja hyvinvointialueilla on yhteiset asukkaat ja siten paljon asukas- ja asiakaskohtaisesti toteutettaviin yhdyspintatehtäviin liittyviä yhteistyötarpeita.  

Yhteistyötä tarvitaan esimerkiksi hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisessä, lasten, nuorten ja perheiden palveluissa, työllisyyden hoidossa, kotoutumisen edistämisessä, ympäristöterveydenhuollossa ja varautumisessa. 

Asukkaiden tarpeista lähtevät, paikalliset olosuhteet huomioivat ratkaisut edellyttävät sitä, että hyvinvointialueet ja kunnat sopivat yhteistyön toteuttamistavoista ja siinä tarvittavista rakenteista, työnjaosta ja toimintamalleista. 

Voimassa oleva lainsäädäntö velvoittaa kunnat ja hyvinvointialueet yhteistyöhön muttei riittävällä tavalla mahdollista työnjaosta ja yhteistyömuodoista sopimista. Lainsäädäntöä tulee lisäksi kehittää kuntien ja hyvinvointialueiden välisen tiedonkulun varmistamiseksi.  

3.3 Valtionohjausta sekä valtion, kuntien ja hyvinvointialueiden neuvottelumenettelyä on uudistettava huomioimaan paremmin kuntien ja hyvinvointialueiden toiminnan ja talouden väliset yhteydet.  

Kunnille on turvattava hyvinvointialueiden rinnalla edustus kaikissa niissä toimintaa ja taloutta koskevissa ohjausjärjestelmän rakenteissa, joissa käsitellään hyvinvointialueiden ja kuntien toimintaa läpileikkaavia teemoja ja tavoitteita. 

Myös julkisen talouden kestävyyden ja hyvinvointipalvelujen turvaamisen kannalta on tärkeää, että tehtävistä ja rahoituksesta neuvotellaan yhdessä kaikkien osapuolten kesken. 

Valtion toimintatapojen on tuettava kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyötä ja toiminnan eri tasoilla tarvittavien yhteistyörakenteiden muodostumista. Kuntia ja hyvinvointialueita ei saa asettaa vastakkain valtion toimenpiteillä. 

Kuntien kestävää kehitystä, uudistumiskykyä ja kriisinkestävyyttä tulee tukea. 

Suomalaisiin kuntiin vaikuttavat lähitulevaisuudessa suurten kansallisten uudistusten lisäksi niin ilmastonmuutos, Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan, digitalisaatio kuin väestörakenteen muutokset ja kuntien erilaistuminenkin. 

Muuttuneeseen toimintaympäristöön vastaaminen vaatii kunnilta ja kaupungeilta monenlaisia toimia sekä oman toiminnan kehittämistä. Tähän työhön kunnat tarvitsevat uuden hallituksen tukea sekä vahvaa kumppanuutta valtion ja muiden keskeisten sidosryhmien kanssa.   

Kunnat ja kaupungit ovat edelläkävijöitä esimerkiksi hiilineutraalin Suomen tekijöinä sekä erilaisiin kriiseihin varautumisessa. Tähän työhön valtion pitää turvata kunnille myös jatkossa riittävät resurssit ja tuki. 

Tavoite 4. Kaupunkien kasvu- ja toimintaedellytykset on turvattava. 

4.1 Valtion ja kaupunkiseutujen yhteisissä kehittämisteemoissa on otettava käyttöön kansainvälisten esimerkkien mukaiset kasvusopimukset. 

Kaupungistumiskehityksen myötä syntyy tarve ratkoa monimutkaisia ja kuntarajat ylittäviä haasteita. Yhteistyö kuntien ja valtion välillä on usein luontevaa ja myös välttämätöntä. 

Sopimuksellinen kaupunkikehittäminen on yksi kumppanuuden muoto. Kumppanuusmallissa ratkaisut etsitään ja niihin sitoudutaan yhdessä. Mallia voidaan soveltaa erilaisiin tilanteisiin. Esimerkkejä löytyy runsaasti ulkomailta ja kotimaasta. 

Maankäytön, asumisen ja liikenteen seudullista yhteensovittamista koskevat sopimukset valtion ja kaupunkiseudun kuntien välillä (MAL-sopimukset) ovat merkittävin tällä hetkellä Suomessa käytössä oleva kaupunkipolitiikan väline.  

Tuoreiden arviointien mukaan MAL-sopimukset toimivat pääosin odotetusti. Ne ja useiden kaupunkien kanssa solmitut ekosysteemisopimukset edustavat sopimuksellista kumppanuusperustaista lähestymistapaa. 

Eri teemoja ja kaupunkiryhmiä koskevaa sopimuksellisuutta tuleekin laajentaa ottamalla käyttöön kansainvälisten esimerkkien mukaiset kasvusopimukset kaupunkien ja valtion välillä. Niiden sisältö voitaisiin räätälöidä tarve- ja tapauskohtaisesti.   

4.2 MAL-sopimuksia on kehitettävä valtion ja nykyisten MAL-seutujen välisenä maankäyttöä, asumista ja liikennettä koskevina sopimuksina. Valtion tulee johdonmukaisesti sitoutua sopimusten toteutumiseen. 

  • Valtion ja MAL-kaupunkiseutujen tulee neuvotella liikennerahoituksen yhteisrahoitusmallin yleisperiaatteet ennen seuraavaa sopimuskierrosta. 

Kaupunkiseutujen yhteensovittavaa suunnitteluyhteistyötä kehittämällä ja sopimuksellisuutta vahvistamalla luodaan edellytykset kaupunkiseutujen maankäytön ja liikenteen kehittämiseksi sekä riittävän asuntotuotannon turvaamiseksi. 

Suunnitteluyhteistyön ja yhteisten maankäyttöpolitiikkaa koskevien linjausten avulla voidaan vahvistaa koko seudun kilpailukykyä. MAL-sopimusten osana sovittavat liikenneinvestoinnit ovat keskeisiä kaupunkiseutujen sisäistä saavutettavuutta edistäviä toimia. Kaupunkien vastuuta liikenneinfrastruktuurin rahoittamiseksi ei voi kasvattaa.  

4.3 Valtion tulee yhdessä kaupunkien kanssa, hallinnon rajat ylittäen, ratkaista kaupungistumisen lieveilmiöitä, kuten segregaatiota, köyhyyttä ja luontokatoa. 

Segregaatio eli sosiaalinen eriytyminen on erityisesti kaupunkeja koskeva haaste. Ilmiö näkyy selkeimmin suuremmissa kaupungeissa. Sosioekonomisessa segregaatiossa huomio kiinnittyy lapsiperheisiin ja nuoriin. Sosiaalinen eriytyminen koskettaa kuitenkin myös ylisukupolvisesti. 

Asuinalueiden segregoitumista vähentävien asuntopoliittisten toimien ohella on tarve kohdistaa palveluita erityisen tuen tarpeessa oleville. Myös yleisemmät köyhyyttä ja syrjäytymistä vähentävät toimenpiteet ovat tarpeen ja tukevat myös segregaation ehkäisyä. 

Tarvitaan saumattomampia palvelupolkuja, yhteiskehittämistä ja asiakkaiden parempaa kuulemista. Kaupunkien ja valtion toimenpiteiden on muodostettava eheä kokonaisuus toisiaan tukevista toimenpiteistä. Kaupunkien erityisosaaminen ja ketteryys on tunnistettava. 

Luonnon monimuotoisuutta koskevat kysymykset korostuvat kaupungeissa. Monimuotoisuutta edistävä kaupunkien kasvu edellyttää uudenlaisia ratkaisuja ja kumppanuutta. 

4.4 Valtion tulee panostaa vahvemmin kaupunkiseutujen välisiin ja niiden sisäisiin liikenneinvestointeihin, joilla vahvistetaan maan kilpailukykyä. Lisäksi täytyy poistaa tähän liittyviä lainsäädännöllisiä esteitä.  

Kaupungistumisen myötä on tarve parantaa sekä kaupunkiseutujen välistä saavutettavuutta että nostaa kaupunkiseutujen sisäisen liikennejärjestelmän palvelutasoa. 

Nämä toimet edistävät työmarkkinoiden toimivuutta ja aluetalouksien kehitystä. Ne tukevat koko kansantalouden myönteistä kehitystä sekä kestävän kehityksen ja vihreän siirtymän tavoitteita. Kaupunkien väliset nopeat raideyhteydet nivovat kaupunkiverkon kokonaisuudeksi. 

Myös kansainväliset yhteydet ovat elintärkeitä Suomen kaltaiselle pienelle kansantaloudelle. Geopoliittisten riskien ja toimintaympäristössä tapahtuvien muutosten vuoksi kansainvälisten liikenneyhteyksien painoarvo on kasvanut entisestään. 

4.5 Kaupunkikehityksen EU-rahoitusinstrumentit tulee hyödyntää täysimääräisesti. Uuden kansallisen rahoitusinstrumentin rakentamista tulee edistää, sillä nykyiset instrumentit eivät taivu aina vastinrahoitukseen. 

Kaupunkien mahdollisuuksia tukea ja koordinoida kehitys- ja kokeilualustojen sekä uusien yritysekosysteemien syntyä on tuettava nykyistä pontevammin. Tämä onnistuu kehittämällä kansallista vastinrahoitusta ja vastinrahoitusinstrumentteja EU:n rahoitusinstrumenteille. 

Esimerkiksi Business Finlandin kautta ohjattu EU:n elvytysvälineen (RFF) rahoitus ei välttämättä palvele näitä tarpeita, koska yrityksiltä on vaikeaa saada vastinrahoitusta uusiin hankkeisiin. 

4.6 Kaupunkiseutujen ja niille rakentuvien talouden ekosysteemien roolia vihreän siirtymän moottoreina on vahvistettava.

  • Kansallisesta kiertotaloussopimuksesta on kehitettävä aito sopimuksellinen instrumentti, joka hyödyttää kaikkia osapuolia. Sopimuksen on tuettava kaupunkien määrittelemiä toimenpiteitä. 

Kunnissa päätetään monesta kiertotalouteen siirtymisen kannalta olennaisesta asiasta. Ekosysteemit edellyttävät yhteistyötä, jonka rakentumista kunta voi edistää. Sopimuksen kehittäminen paikalliset olosuhteet ja mahdollisuudet huomiovaksi lisää sen vaikuttavuutta ja vauhdittaa kiertotalouskehitystä. 

Tavoite 5. Pienten ja keskisuurten kuntien ja kaupunkien erityiset tarpeet on huomioitava.

5.1 Kuntakentän moninaisuuden huomioimisen on oltava kuntapolitiikan ytimessä. Erilaiset kunnat tarvitsevat erilaisia, vaikuttavia toimenpiteitä.  

Palvelutuotannon haasteet ovat erilaisia riippuen väestörakenteesta ja välimatkoista. Myöskään asukasmäärältään vähenevät kunnat eivät ole keskenään samanlaisia. 

Lähellä suurempaa keskusta oleva pieni kehyskunta, keskisuuri seutukaupunki ja harvaan asuttu maaseutukunta tarvitsevat erilaisia välineitä ja ratkaisuja esimerkiksi palveluiden järjestämisessä. Asukasmäärältään vähenevä kunta voi olla elinvoimainen ja hyvinvoiva kunta. 

Harvaan asutun maaseudun elinvoiman ja asukkaiden hyvinvoinnin edistämiseen sekä palveluverkon kehittämiseen tarvitaan uudenlaisia palveluntuotantotapoja. Niitä varten tarvitaan kokeiluja ja paikallisia kehittämistoimenpiteitä. Monipuolista yhteistyötä kuntien välillä ja muun muassa järjestöjen kanssa tulee edistää. ”Läheisyyden etu” tulee hyödyntää kehittämistyössä. 

5.2 Valtionohjauksessa tulee mahdollistaa erilaisten kuntien ja kaupunkien uudistuminen ja vaikuttava toiminta niiden omista lähtökohdista. 

Lainsäädännön tulee mahdollistaa erilaiset yhteistyömuodot, joilla voidaan varmistaa muun muassa palveluiden tarkoituksenmukainen järjestäminen ja osaavan työvoiman saanti. Lainvalmistelussa ja toimeenpanossa tulee myös hyödyntää maaseutuvaikutusten arviointia ja arvioida ennakoivasti lakiesitysten vaikutuksia erityisesti harvaan asutuilla alueilla.   

On varmistettava, että kunnilla on mahdollisuus hyödyntää digitalisaation tuomat mahdollisuudet osana paikallisten palveluiden tuottamista erityisesti alueilla, joilla etäisyydet ovat pitkät. Näitä ovat muun muassa etäopetus peruskoulussa ja yhteishankkeet digitaalisten palveluiden kehittämisessä ja hankinnoissa. 

Lisäksi valtion tulee mahdollistaa joustavuus, alueellisten ja paikallisten olosuhteiden huomioiminen sekä paikkaperustainen kehittäminen. Pienet kunnat voivat toimia kokeilualustoina, joissa voidaan ketterästi toteuttaa uudenlaisia palvelumalleja ja yhteistyötä. 

5.3 Niin sanotun älykkään sopeutumisen näkökulman edistäminen sekä esimerkiksi etätyön tuomat uudet mahdollisuudet on huomioitava. 

Kunnille on luotava edellytykset ja kannusteet sopeuttaa palvelutuotantoaan väestörakenteen muutosten edellyttämällä tavalla. Tämä vaatii pitkäjänteisyyttä ja joustavuutta lainsäädännössä. 

Keskeisiä elementtejä ovat esimerkiksi kuntien välinen yhteistyö, tilojen yhteiskäyttö ja etäratkaisut sekä purkuavustusten uudelleen käyttöön ottaminen. Lisäksi lainsäädäntötyössä ja päätöksenteossa tulisi hyödyntää maaseutuvaikutusten arviointia. 

Monipaikkaisuuden lisääntyminen ja siihen liittyvä etätyön yleistyminen luovat uusia edellytyksiä elinvoiman kehittämiseen myös maaseudulla. Monipaikkaisuutta koskevien tutkimushankkeiden ja kunnissa toteutettujen pilottien tuloksia tulee hyödyntää ja lisätä paikkariippumatonta rekrytointia. 

5.4 Kotimaisen ruoan, kotimaisen energian ja teollisuuden raaka-aineiden saanti sekä huoltovarmuus on varmistettava. 

Kotimaisen energiantuotannon ja hajautuvan energiatuotannon vauhdittaminen tukevat valtakunnallista huoltovarmuutta ja varautumista. Samalla edistetään vihreän siirtymän tavoitteita sekä pienten ja keskisuurten kuntien ja kaupunkien sekä maaseutualueiden elinvoimaa. 

Huoltovarmuuden sekä kotimaisen ruoantuotannon ja elintarviketeollisuuden jatkuvuuden varmistamiseksi huomio tulee kiinnittää erityisesti ruokatuotannon omavaraisuuteen. Myös laajamittaisen maahantulon vaikutukset ruokahuollon tarpeeseen on huomioitava. 

5.5 Kuntien ja kaupunkien erityiset tarpeet liikkumisen, saavutettavuuden, joustavien kokeiluiden sekä etä- ja monipaikkaisen työskentelyn suhteen on turvattava.  

Tieverkon kunto ja ympärivuotinen liikennöitävyys asukkaiden, yritysten ja erityisesti raskaan liikenteen yhteyksillä tulee varmistaa maan kaikissa osissa. Huoltovarmuus, kotimainen elintarviketuotanto ja teollisuuden raaka-aineiden kuljettaminen edellyttävät alemman tieverkon ja yksityistieverkon yhteyksien liikennöitävyyttä. 

Maaseudulla julkisen liikenteen verkko on jo harventunut. Liikkumisen kestävyyden parantamiseksi tarvitaan muun muassa henkilökuljetuspalveluiden toteutusmallien kehittämistä ja toimivia yhteyksiä joukkoliikenteen runkoverkon solmupisteisiin.  

Palveluiden saavutettavuus, työnteko ja yritystoiminta edellyttävät nopeita ja toimintavarmoja tietoliikenneyhteyksiä koko maassa. Erityisesti harvaan asutulla maaseudulla digitaaliset palvelut tarjoavat mahdollisuuksia uusille palveluratkaisuille. 

Nopeat ja toimintavarmat tietoliikenneyhteydet edellyttävät kiinteää (maahan kaivettua) valokuitua, joka osaltaan mahdollistaa myös langattomien yhteyksien (5G) hyödyntämisen. Kiinteä laajakaista on myös turvallisuuskysymys.  
 
Liikenne- ja viestintäministeriön valtakunnallinen laajakaistatukiohjelma tarjoaa tukea laajakaistainvestointeihin siellä, missä ne eivät toteudu markkinaehtoisesti. Ohjelman määrärajojen niukkuus, hakuprosessien tiukka aikataulu ja kesto sekä vaatimus kuntarahaosuudesta estävät ohjelman tavoitteiden tehokasta toteuttamista. 

Tavoite 6. Kuntien roolia ilmastotyössä on vahvistettava. 

6.1 Valtion ja kunnan kumppanuutta ilmastokestävän Suomen tekijöinä on vahvistettava.  

  • Kuntien ilmastotyön tuen tulee olla kokonaisvaltaisempaa ja huomioida kuntien työn laajuus. 

Ilmastonmuutos on yhteistyö- ja koordinaatiohaaste, jonka toimimattomuus alkaa näkyä kuntien ilmasto-ohjauksen pirstaloitumisena. Taloudelliset kannustimet ja tuki ovat olleet ennakoimattomia ja hajautuneita. Hanke- ja investointitukea on haettava eri ministeriöiden alta. Kannustimet eivät myöskään vastaa kuntien toimien kokoluokkaa. 

Ilmastotavoitteisiin pääseminen vaatii kumppanuutta, jossa konkreettiset toimet ovat keskenään linjassa. Kunnan vaikutusmahdollisuudet muun muassa liikenteen päästöihin ovat rajalliset, joten niissä tarvitaan valtion tukea. Tämä tarkoittaa esimerkiksi kaupunkiseutujen kestävän liikkumisen tukemista. 

  • EU:n ja valtion ilmastopolitiikkaa tulee yksinkertaistaa, jotta varmistetaan mahdollisuus demokraattiseen keskusteluun sekä vältetään politiikkatoimien päällekkäisyys ja varmistetaan läpinäkyvyys ja vaikuttavuus. 

Kokonaisuuden hallinta, yhteisvaikutuksen tunnistaminen ja tehokkuuden varmistaminen on vaativaa. Ilmastopolitiikan toimenpiteiden tehokkuus ja hyväksyttävyys varmistetaan vain, kun alueellisen ja paikallisen tason yksityiset ja julkiset toimijat kehittävät niitä yhdessä. Ilmastopolitiikan monimutkaisuus on uhka sen läpinäkyvyydelle ja vaikuttavuudelle. 

6.2 Kuntien ilmastovelvoitteiden rahoitus on turvattava.  

  • Esimerkiksi Euroopan vihreän kehityksen ohjelman velvoitteiden toteuttamiseen on varmistettava tarvittavat resurssit.  

Ilmastolakiin tulevan kuntien ilmastosuunnitelman laatimisvelvoitteen rahoitus ja toimeenpanon tuki on varmistettava.  

6.3 Vihreän siirtymän kuntatalousvaikutuksia on arvioitava kokonaisuutena eikä vain yksi politiikkatoimi kerrallaan.  

Vihreän siirtymän merkittävyys kunnille on huomioitava kokonaisvaltaisemmin kuntatalousvaikutusten arvioimisessa ja rahoituksen ohjauksessa. Yksittäisten politiikkatoimien rahoituksen sijaan rahoitusratkaisua on kehitettävä suunnitelmallisemmin. 

6.4 Kuntien ilmastotyön tuki on laajennettava ilmastonmuutokseen sopeutumiseen. 

  • Eri toimijoiden roolit sopeutumisessa ja varautumisessa on määriteltävä selkeämmin, jotta sopeutumistoimet edistyvät konkreettisesti.   

Etenkin sopeutumis- ja varautumistyössä sääntelyä ja vastuita tulee selkeyttää nyt, kun kunnista siirtyy hyvinvointialueille keskeisiä tehtäviä. Kokonaisuutta on tarkasteltava kriittisesti, jotta tunnistetaan mahdolliset riskien ja haavoittuvuuksien kannalta oleelliset aukot. Rahaa on jaettava samassa suhteessa vastuiden kanssa. 

Valmisteilla olevaan kansalliseen ilmastonmuutoksen sopeutumissuunnitelmaan on sisällytettävä kunnille suunnattu investointituki ilmastonmuutokseen varautumisen kannalta tärkeimpiin infrastruktuurihankkeisiin. 

Aluetason sopeutumistoimien koordinointia tulee selkeyttää. Alueelliseen ja paikalliseen sopeutumiseen on osoitettava koordinaatiotukea. 

6.5 Kestävää energiamurrosta tulee vauhdittaa tukemalla kuntien mahdollisuuksia edistää hallittua siirtymistä uusiutuviin sekä polttoon perustamattomiin energiamuotoihin.  

  • Tämä tarkoittaa esim. sopimuksellisuuden kehittämistä, vähähiilisten teknisten ratkaisujen pilotointeja ja taloudellisia kannustimia.  

Vihreän siirtymän mahdollistavia investointeja on vauhditettava arvioimalla esteet ja kannusteet perusteellisesti. Hajautuvan energiantuotannon vauhdittamiseen tarvitaan moninaisia toimenpiteitä, sillä energiatuotantopaketin pitää olla monipuolinen ja moninaiset paikalliset olosuhteet huomioiva. 

Tavoite 7. Kuntien varautumisen edellytyksiä on vahvistettava.

7.1 Kuntien ja alueiden kriisinsietokykyä tulee vahvistaa.  

Kuntien ja hyvinvointialueiden suorituskyvyllä on suuri merkitys häiriötilanteen vaikutusten lieventäjänä, palveluiden jatkuvuudenhallinnan turvaajana ja kansalaisten kriisinsietokyvyn ylläpitäjänä. 

Kuntien ja hyvinvointialueiden vastuu eri toimialojen ja lakisääteisten vastuiden yhteensovittajana paikallisesti ja alueellisesti edellyttää kokonaisvaltaista ja poikkihallinnollista varautumista. 

  • Kriisinsietokyvyn vahvistamiseksi tarvitaan yhteinen tilannekuvajärjestelmä. Turvallisuusjohtamisen tasojen sekä turvallisuuden tietovirtojen tulee muodostaa toimiva kokonaisuus kuntien, alueiden ja keskushallinnon kesken.  

  • Tietovirtojen ja johtamisen kokonaisuuden toimivuus tulee määritellä varautumislainsäädännössä.  

Koettujen kriisien yhteydessä kuntien saama yleinen tilannekuva tapahtumista on nojannut medialta saatavaan tietoon. Vuoropuhelu kuntien ja valtion välillä ei ole ollut riittävää. 

Yhteisessä tilannekuvajärjestelmässä tiedonvaihto eri toimijoiden välillä tulee turvata paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti. Myös salassa pidettävän tiedon vaihtamiselle täytyy luoda nykyistä paremmat edellytykset. 

7.2 Huoltovarmuuden kokonaiskuva, uhka-arviot ja eri toimijoiden vastuut tulee selkiyttää tilanteessa, jossa markkinoiden toiminta ei pysty vastaamaan viranomaisten (ml. kunnat) lakisääteisiin velvoitteisiin. ​ 

Huoltovarmuuden kokonaiskuva on epäselvä tilanteissa, jossa markkinat eivät toimi. Konkreettisimmin tämä tuli esille koronan yhteydessä maskien puutteena. 

Myös ruoan osalta kunnilla ja hyvinvointialueilla on lakisääteisiä velvoitteita huolehtia väestön toimeentulosta, mistä kouluruoka on esimerkki. Kokonaiskuva huoltovarmuudesta ja toimijoiden välisestä vastuunjaosta kuitenkin puuttuu toistaiseksi.  

7.3 Kunnan vastuulla olevan kriittisen infrastruktuurin (mm. vesi-, energia- ja jätehuolto) taloudelliset ja toiminnalliset järjestämisedellytykset tulee turvata.​ 

Kriittinen infrastruktuuri sekä kansalaisten kyky toimia kriiseissä ja muut kansalaisten arkeen elintärkeästi vaikuttavat asiat on syytä huomioida osana kriisikestävää yhteiskuntaa kaikissa häiriötilanteissa. Kriittiseen infrastruktuuriin kuuluvat veden, ruoan, sähkön, lämmön ja lääkintähuollon järjestäminen, pelastustoiminta, evakuointikyky, liikenne, viestintäverkot ja väestönsuojat. 

Tämä edellyttää eri toimijoilta yhteistä uhka-arviota, toimivaa tilannekuva- ja tiedonvaihtojärjestelmää, poikkihallinnollista varautumista ja yhteistä harjoittelua. 

7.4 Arjen turvallisuutta on vahvistettava kuntien, muiden viranomaisten ja tahojen yhteistyönä ja turvattomuuden tunnetta on vähennettävä muuttuvassa toiminta- ja elinympäristössä.  

Edistämällä arjen turvallisuutta vahvistetaan kuntalaisten ja kuntien kriisinsietokykyä, vähennetään rikoksia, häiriöitä, onnettomuuksia ja niistä aiheutuvia vahinkoja sekä ylläpidetään turvallisuuden tunnetta. Arjen turvallisuus on keskeinen osa kestävää yhteiskuntaa. Koettu turvallisuuden tunne vaihtelee eri väestöryhmissä. 

Arjen turvallisuus on osa hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä, jota toteutetaan lakisääteisesti kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyönä. 

Tavoite 8. Kuntien digitalisaation ja tiedonhallinnan kehitys vaatii rahoitusta ja yhteisiä ratkaisuja.

8.1 Tiedon hyödyntämisen lainsäädännöllisiä esteitä on purettava ja tiedon yhteentoimivuutta, saatavuutta ja liikkuvuutta parannettava. 

  • Kansallisten toimijoiden keräämien tutkimus- ja tietoaineistojen saatavuutta kuntien ja tutkijoiden käyttöön on parannettava. 

  • Tietoaineistojen hinnoittelu on pidettävä tiedon hyödyntäjän näkökulmasta kestävällä tasolla.  

  • Kuntien tiedon tarpeet on huomioitava kansallisessa tietopolitiikassa. 

Tiedonkulun esteitä hallinnon tasojen ja viranomaisten välillä on purettava, jotta asiakaspalvelu monitoimijamallilla on tehokasta ja asiakkaan tarpeet kokonaisuutena huomioivaa. Tietosuojaa kehitettäessä on huomioitava, ettei sillä tarpeettomasti vaikeuteta tietojen viranomaiskäyttöä tai kansalaisten pääsyä omiin tietoihinsa. 
 
Tiedon yhteentoimivuutta tulee edistää kaikilla yhteiskunnan tasoilla. Kunta on tärkeä tiedon tuottaja, ylläpitäjä ja hyödyntäjä, ja ne tarvitsevat rahoitusta yhteentoimivuuden toteutukseen. Kunnissa syntyvät esimerkiksi kaavat, rakennukset, osoitteet ja infratiedot. 

8.2 Julkisen hallinnon digitalisaatiokehittämisen tulee olla kokonaisvaltaista ja johdonmukaista. Siiloissa toimimista on vältettävä, ja rahoituksen tulee olla yhtenäistä. 

  • Kunnat tarvitsevat tukea kehittämisen suuntaamiseen, osaamisen vahvistamiseen, suunnitteluun, johtamiseen, kuntien välisen yhteistyön koordinointiin, kustannuksiin sekä tuotosten levittämiseen. 

Julkishallinnon digitalisaatiokehittämisen tulee perustua kuntien ja valtionhallinnon yhteiseen tasapuoliseen, oikeudenmukaiseen valmisteluun.  

Kokonaisvaltaisella kehittämisotteella digitalisaation hyödyt saadaan täysimääräisesti käyttöön yhteiskunnassa. Kunnat tai mikään muukaan taho ei yksin voi tehdä systeemistä muutosta yhteiskunnassa; tarvitaan kansallista yhteistyötä eri hallinnon tasojen, viranomaisten, yritysten, kansalaisyhteiskunnan ja tutkijoiden kanssa.

Kokonaisvaltaisen tarkastelun tulee ulottua lainsäädäntöön, rahoitusmekanismeihin, virastojen ohjaukseen ja asiakkaaseen, joka jää eri palveluiden ja viranomaisten väliin. Yhteen toimivat tiedot tehostavat ja sujuvoittavat toimijoiden välistä yhteistyötä. 

Valtakunnallisen tiedonhallinnan kehittämisen tulisi tukea kunnan palvelujen kehittämistä, ei raskauttaa tai hankaloittaa niitä tai luoda kunnille turhia tai päällekkäisiä tiedon ylläpidon velvoitteita. 

8.3 Lainsäädännön ja hallinnollisten uudistusten yhteydessä tulee laatia digitalisaatiovaikutusten arviointi, joka huomioi ilmiön eri toiminnalliset ja kielelliset vaikutukset sekä lisärahoituksen tarpeet kunnille.  

Monet hallinnolliset uudistukset ja lainsäädäntöhankkeet aiheuttavat kunnille vaikeasti ennakoitavia kustannuksia niiden edellyttämien tietojärjestelmä- ja toimintaprosessimuutosten takia. Nämä ylimääräiset kustannukset tulee korvata kunnille, vaikka kysymyksessä ei olisikaan uusi lakisääteinen tehtävä.  

Systeemisen muutoksen tieltä on purettava hallinnon ohjauksen ristiriitoja ja kehittämisen esteitä. Hallinnolliset uudistukset tulee hyödyntää aktiivisen kehittämisen mahdollisuuksina, ei typistää niistä saavutettavissa olevia laajempia hyötyjä säästöprojekteiksi. Yhteiskunnan hyötyjä on mitattava kokonaisuutena, ei osa-optimoiden yhden viranomaisen näkökulmasta. 

8.4 Yhteiskäyttöisten ja monistettavien digiratkaisujen käyttöä tulee lisätä ja kehittää käyttäjiä kuunnellen. Tarvitaan toimintamalli, jolla voidaan levittää palvelutasolta nousevia ratkaisuja. 

  • Erityisen suuri tarve yhteisille palveluille on digitaalisen turvallisuuden osa-alueella.  

Julkisen hallinnon on kehitettävä monitoimijayhteistyöhön soveltuvia nykyaikaisia digityökaluja, joilla viranomaisten välistä yhteistyötä on mahdollista, helppoa ja tietoturvallista tehdä siten, että asiakas on mukana aktiivisena toimijana. Digitalisoinnin tarpeita pitää kuulla ja selvittää myös kunnista valtion suuntaan ja käytännön toiminnan tarpeista käsin.  

8.5 Koko maahan tulee rakentaa kattavasti kiinteät ja toimintavarmat tietoliikenneyhteydet.    

  • Kuntien rahoitusvastuu laajakaista-investoinneista tulee poistaa ehtona valtionavustuksille. 

  • EU-rahoitusta on hyödynnettävä laajakaistainvestointeihin tehokkaasti koko maassa.  

Laajakaistayhteydet ovat osa kriittistä infrastruktuuria. Julkisella hallinnolla on tärkeä rooli sen varmistamisessa, että kansalaiset ovat tasa-arvoisessa asemassa sen saatavuuden suhteen, myös alueilla, joilla markkinat eivät toimi.  

Tietoliikennepalveluiden tarjoaminen kuntalaisille ei kuulu kuntien tehtäviin. Infran saatavuutta voidaan silti edistää kunnissa muun muassa kaavoituksen kautta ja yhteisrakentamisella, kun muuta infrastruktuuria rakennetaan tai korjataan.  

Valtion tulee huolehtia, että jo olemassa olevat kuituverkot ovat avoimia kilpailulle ja markkinoiden hyödynnettävissä. Näin vältytään turhalta ja kalliilta kuitujen rakentamiselta siellä, missä niitä jo on. 

Kuntien roolia elinvoiman, osaamisen, hyvinvoinnin ja hyvän elinympäristön edistämisessä alueellaan tulee vahvistaa. 

Kuntien roolissa korostuvat jatkossa elinvoiman ylläpito, osaamisen kehittäminen, ennaltaehkäisevä hyvinvointityö ja hyvän elinympäristön tuottaminen kuntalaisille ja yrityksille. Kuntien ja kaupunkien uusi rooli tulee tunnustaa ja huomioida hallitusohjelman laadinnassa. 

Nykyiseen järjestelmään ja säädöksiin tarvitaan muutoksia, jotta kunnat menestyvät tehtävissään. Suomen elinvoimaisuus on monen tekijän summa, ja tässä kunnilla ja kaupungeilla on keskeinen rooli. 

Meillä ei ole varaa jättää ketään yhteiskunnan ulkopuolelle. Siksi koulutusjärjestelmän kehittämiseen ja osaamisen vahvistamiseen tulee panostaa. Ulkopuolistumista ehkäistään panostamalla hyvinvointiin ja sujuviin palveluihin. Työvoiman saatavuuden edistämiseksi seuraavalla hallituskaudella tulee toteuttaa järeitä toimenpiteitä yli sektorirajojen. 

Tavoite 9. Koulutusjärjestelmää tulee uudistaa vastaamaan muuttunutta toimintaympäristöä ja oppijoiden tarpeita.​

9.1 Koulutuksen resurssien hyödyntämistä on tehostettava lainsäädäntöä keventämällä, jotta toimintatapoja ja digitaalisten työkalujen käyttöä voidaan kehittää paikallisten tarpeiden mukaan. 

Nykyinen sääntely- ja rahoitusjärjestelmä ohjaa koulutuksen järjestäjiä osittain epätarkoituksenmukaisiin ratkaisuihin. Digitalisaation mahdollisuudet on tunnistettava osana koulutusjatkumon vahvistamista varhaiskasvatuksesta jatkuvaan oppimiseen asti. Perusopetus ja sen jälkeiset koulutuspalvelut eivät saa liiaksi erkaantua toisistaan.   

9.2 Koulutuspalveluiden toteuttamisessa tulee mahdollistaa monipuoliset ja joustavat järjestämistavat.  

Kuntien ja koulutuksen järjestäjien yhteistyö on tärkeää koko maassa koulutuksen saatavuuden ja saavutettavuuden varmistamiseksi. 

Alhainen syntyvyys johtaa oppivelvollisten määrän laskuun lähes koko maassa. Lisäksi työikäinen väestö vähenee sekä ikääntyy ja eläkkeellä olevan väestön määrä ja osuus kasvaa. Demografinen kehitys heikentää entisestään huoltosuhdetta. Muutokset väestörakenteessa vaikuttavat koulutuspalveluiden saatavuuteen ja saavutettavuuteen mutta myös koulutettavien määrään. 

9.3 Seudullista toisen asteen koulutuksen järjestäjien toiminnallista yhteistyötä on tuettava.  

  • Toisen asteen koulutuksen rahoitusta on uudistettava tukemaan alueellisia erityistarpeita. Valtion on korjattava lukiokoulutuksen rahoitustaso vastaamaan todellisia kustannuksia poistamalla lukiokoulutuksen rahoitusleikkaus. Tällöin kaikkien kuntien asukasperusteinen rahoitusosuus sekä valtion rahoitusosuus kasvaisivat ja kuntien välinen rahoitusvastuu jakautuisi tasapuolisemmin.  

  • Tapauksissa, joissa lukiokoulutuksen järjestämisen kustannukset ovat suuremmat kuin valtion yksikköhintarahoitus, tulisi mahdollisuutta laskuttaa opiskelijan kotikuntaa ylimenevien kustannusten osalta selvittää. 

Nuorten ja työikäisen väestön ikäluokkakehitys haastaa lukio- ja ammatillisen koulutuksen järjestämistä tulevina vuosina. Luonteva tapa vastata haasteeseen on koulutuksen järjestäjien seudullinen ja alueellinen yhteistyö, jonka onnistumista auttaa valtion tuki seudullisiin hankkeisiin.  

Alueiden tarpeista ja olosuhteista lähtevä kehittämistyö perustuu etenkin koulutuksen järjestäjien toiminnalliseen yhteistyöhön. Koulutuksen järjestäjien seudullista ja alueellista yhteistyötä tukevan määräaikaisen rahoituksen lisäksi koulutuksen rahoitusjärjestelmä kaipaa uudistamista tukemaan laadukkaan koulutuksen järjestämistä ja saavutettavuutta.  

Lukiokoulutuksen rahoitusjärjestelmässä oleva rahoitus on riittämätön kattamaan koulutuksen järjestämisen kustannuksia. Lukiokoulutuksen rahoituslainsäädäntöön tehty rahoitusleikkaus aiheuttaa kestämättömän tilanteen erityisesti niille kunnille, joiden lukioihin hakeutuu paljon muiden kuntien nuoria. Kunta joutuu tällöin paikkaamaan rahoitusvajetta myös toisista kunnista tulevien nuorten osalta.   

9.4 Perusopetuksen lainsäädäntöä on uudistettava kokonaisuutena. Siten moninaisilla opetuksen järjestämistavoilla voidaan varmistaa oppilaiden riittävä osaaminen ja edistää hyvinvointia eri alueilla.  

  • Etäopetuksen mahdollisuudet tulee selvittää lähiopetusta täydentävänä opetuksen järjestämismuotona.  

Perusopetuslakiin tehdyt muutokset vuoden 1998 voimaantulon jälkeen eivät ole onnistuneet vastaamaan opetuksen järjestämiseen vaikuttaviin toimintaympäristön muutoksiin ja kuntien tunnistamiin kehittämistarpeisiin oppilaiden parhaaksi. 

Manner-Suomessa on hieman alle 2 100 kuntaperusteista peruskoulua.  Jokaisessa Manner-Suomen kunnassa on peruskoulu, mutta yhden peruskoulun kuntia on jo 61. Perusopetuksen kokonaiskustannukset kunnille ovat noin 5,2 miljardia euroa. 

Perusopetuksen järjestämisen lähtökohtia ja rakenteita on tarkasteltava kokonaisuutena seuraavalla hallituskaudella, jos käännettä nykyiseen kehitykseen halutaan. 

Tavoite 10. Syrjäytymisen ehkäisyyn on panostettava voimakkaasti kehittämällä saumaton ja vaikuttava palvelujärjestelmä. 

10.1 Kuntien rooli hyvinvointihaasteiden ennaltaehkäisijänä tulee tunnistaa aiempaa paremmin.  

Sote-uudistus ei poista kuntien lakisääteistä velvoitetta kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Kuntien rooli on ennen kaikkea luoda laaja-alaisella, toimialarajat ylittävällä yhteistyöllä edellytykset hyvälle ja toimivalle arjelle. Kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä toteutetaan laaja-alaisesti muun muassa maankäytön, palveluiden ja osallisuuden keinoin.

Erilaiset osallisuuden ja yhteisöllisyyden lisäämisen keinot ovat merkittäviä kuntalaisten toimivassa arjessa. Kunnan vastuuta toteutetaan jatkossa yhteistyössä hyvinvointialueiden ja muiden paikallisten ja alueellisten toimijoiden kanssa. Ennaltaehkäisevällä toiminnalla voidaan vähentää niin sosiaalisten kuin taloudellisten ongelmien syntymistä yksilön, kunnan ja alueen näkökulmista. 

Hyvinvoinnin edistäminen on yksi kunnat keskeisimmistä rooleista tulevaisuudessa. Sen näkeminen kunnan kaikki toimialat kattavana kokonaisuutena on erityisen tärkeää uudessa hallintorakenteessa. Hyvinvointiin läheisesti liittyvät teemat, kuten yhdenvertaisuus, osallisuus, tasa-arvo ja eriarvoisuuden kaventaminen, nostavat entistä laajemman hyvinvointikäsityksen painoarvoa. 

10.2 Kunnille on turvattava joustavalla lainsäädännöllä mahdollisuudet toteuttaa kynnyksettömiä palveluita kuntalaisten arkisissa ympäristöissä. 

  • Palvelut tulee kohdentaa ulkopuolisuutta synnyttävien riskien alkuvaiheeseen. Ennaltaehkäisevistä palveluista ei saa leikata. 

Kuntien ja hyvinvointialueiden yhteisten tehtävien hoitamisesta on pystyttävä sopimaan joustavasti. Keskeisten ennaltaehkäisevien palveluiden (esim. kuraattori-, psykologi- ja kotoutumista edistävien palveluiden) tulee olla saatavilla joustavasti ja oikea-aikaisesti hyvinvoinnin turvaamiseksi.  

Palveluiden käytön tulee olla mahdollista kaikille digitaidoista ja -välineistä riippumatta. Palveluiden saavutettavuuteen ja esteettömyyteen tulee kiinnittää huomiota eri ikä- ja väestöryhmien osalta.  

Palvelujärjestelmää kehitettäessä tulee kiinnittää huomiota hyvinvoinnin turvaamiseen joka elämänvaiheessa ja erityisesti murrosvaiheissa sekä asiakaskokemukseen ja tiedon liikkumiseen sujuvan palveluprosessin toteutumiseksi. Lisäksi tulee läpileikkaavasti tunnistaa eri sukupuolten erilaiset haasteet ja tarpeet. 

10.3 Palvelu- ja etuusjärjestelmää on kehitettävä niin, että kaikille taataan aina riittävä sosiaaliturvaetuus pitkäkestoisen toimeentulotukiriippuvuuden sijaan. 

Sosiaaliturva- ja palvelujärjestelmien tulee toimia paremmin yhteen niin, että sosiaaliturvan ja toimeentulotuen tarpeen pitkittymistä voidaan ehkäistä. 

Sosiaaliturvajärjestelmän vastikkeellisuus tulee säilyttää, mutta sitä tulee kehittää ja joustavoittaa. Näin pystytään nykyistä paremmin kannustamaan ihmisiä siirtymään työelämän ulkopuolelta palkkatöihin tai yrittäjyyteen. 

Tämä edellyttää palvelu- ja etuusjärjestelmän nykyistä parempaa yhteentoimivuutta. Sitä on kehitettävä niin, ettei palvelu- ja etuusjärjestelmän toiminta ole keskenään ristiriidassa eikä vastikkeellisuudella ole yksilöä lannistavia ja ennakoimattomia vaikutuksia. 

Palvelu- ja etuusjärjestelmien on toimittava samaan suuntaan kannustaen yksilöä aktiiviseen kansalaisuuteen ja osallistumiseen sekä vastuunkantoon omasta toimeentulostaan kykyjensä mukaan. 

Samalla tulottomuutta ja kokonaan toimeentulotuen varassa elämistä – joka korostuu nuorten kohdalla – tulee vähentää takaamalla kaikille riittävä ensisijainen sosiaaliturva silloin kun henkilö ei kykene elättämään itseään ansio- tai yritystuloillaan.

Sosiaaliturvaa tulee kokonaisuutena kehittää niin, että siirrytään tukemaan työelämän ulkopuolella olon sijaan esimerkiksi vähäistäkin osa-aikatyössä oloa ja työhön siirtymistä.   

10.4 Syrjäytymistä aiheuttaviin monitahoisiin ja sukupolvelta toiselle siirtyviin syihin tulee tarttua vahvemmin kansallisella monitoimijaisella yhteistyöllä. 

  • Haasteiden juurisyiden, vaikutusketjujen ja tarvittavien rakenteiden ymmärtämiseksi tarvitaan tutkimusrahoitusta, joka kohdistuu erityisesti lapsiin ja nuoriin. 

Suomalaisten hyvinvointi on keskimäärin kehittynyt myönteiseen suuntaan, mutta väestöryhmien välillä on suuria hyvinvointieroja. Huono-osaisuus ja pahoinvointi kasautuvat tiettyihin väestöryhmiin. 

Eriarvoisuus voi liittyä lähes kaikkiin elämän osa-alueisiin: hyvinvointiin, terveyteen, talouteen, syntyperään, sukupuoleen, ikään tai asumiseen. Tulotasolla, koulutustaustalla ja ammatilla on selvä yhteys hyvinvointiin ja terveyteen. 

Vuosien aikana on toteutettu lukuisia eriarvoisuuden kaventamiseen tähtääviä hankkeita, joissa kehitetyt toimintamallit ovat jääneet hyödyntämättä laajamittaisesti. Vaikuttaviksi todettuja toimintatapoja tulee hyödyntää tehokkaammin ylisukupolvisen huono-osaisuuden ennaltaehkäisyssä uusien laajojen kehittämisohjelmien sijaan.  

Monitahoisten ongelmien ratkaisemiseksi tulee tehdä vahvemmin yhteistyötä systeemisen muutoksen aikaansaamiseksi. Toimintatapojen ohjaamisen sijaan valtion tulee kannustaa kuntia kehittämään omia, toisistaan poikkeaviakin ratkaisujaan. 

Tavoite 11. Kuntien edellytyksiä työllisyyden ja yritystoiminnan edistämiseen tulee vahvistaa.

11.1 TE-uudistuksen on mahdollistettava työllisyyspalveluiden vaikuttava ja kustannustehokas toteuttaminen kunnissa.  

  • Uudistuksen rahoitusmallin toimivuutta kuntien näkökulmasta on arvioitava. On oltava valmius tehdä tarvittavia muutoksia.  

 Työllisyys- ja yrityspalvelut, kotoutumista edistävät palvelut sekä koulutuspalvelut muodostavat vahvan perustan kunnan vahvistuvalle elinvoimatehtävälle. 

Työllisyyspalvelu-uudistuksen tavoitteena on edistää työllisyyttä vahvistamalla palveluiden vaikuttavuutta tuomalla ne osaksi kuntien työllisyyden ja yritystoiminnan edistämisen kokonaisuutta. Tämä edellyttää, että kunnilla on aito mahdollisuus järjestää palvelut kustannustehokkaasti paikalliset olosuhteet joustavasti huomioiden. Rahoitusmallista tulee kehittää kuntia kannustava ilman, että se vaarantaa minkään kunnan taloudellista kestävyyttä. 

Uudistuksen toimivuutta on seurattava ja kuntien toiminnan reunaehtoja tarvittaessa uskallettava muuttaa. Jatkon osalta on tärkeää tarkastella yrityspalvelujen kokonaisuutta ja arvioida edellytykset siirtää tehtäviä kuntien hoidettavaksi. 
 
Sujuva tiedonvaihto viranomaisten välillä tulee turvata. Julkisuuslain uudistuksessa tietosuojakysymyksiä on arvioitava työllisyys- ja kotoutumispalvelujen näkökulmista. Tietosuojakysymykset on päivitettävä vastaamaan tehtävien uutta jakoa. Liian tiukat tietosuojatulkinnat hidastavat ja jopa estävät asiakaspalvelua ja sen kehittämistä. 

11.2 Työvoiman saatavuusongelmiin on tartuttava kaikin mahdollisin keinoin. 

  • Tärkeää on esimerkiksi korkeakoulupaikkojen ja joustavien koulutuspolkujen lisääminen osaajatarpeita vastaavasti, julkisen sektorin tehtävien kelpoisuusvaatimusten ja saatavuusharkinnan väljentäminen sekä lupakäytäntöjen keventäminen ja nopeuttaminen.  

  • Työperäisen maahanmuuton määrää on voimaperäisesti lisättävä ja toimenpiteitä kiirehdittävä. 

  • Jo pidempään maassa olleiden työllistymistä tulee edistää kiinnittäen huomiota mm. tutkintojen tunnustamiseen ja osaamisen tunnistamiseen sekä täydennys- ja kielikoulutukseen. 

11.3 Väestönmuutos, digitalisaatio ja vihreä siirtymä edellyttävät kansallisen tason investointeja osaamisen kehittämiseen.  

Työikäisen väestön väheneminen asettaa entistä suurempia vaatimuksia työn tuottavuuden lisäämiseen. Vihreän kasvun ja digitalisaation kaksoissiirtymä avaa mahdollisuuksia uusien toimialojen ja teknologioiden kehittämiseen. 

Väestön osaamisen kehittäminen auttaa vastaamaan kaksoissiirtymän vaatimuksiin. Samalla mahdollistetaan lyhyellä tähtäimellä EU:n vihreän kasvun rahoituksen hyödyntäminen uusien teknologioiden kehittämiseen ja avataan uusia työllistymismahdollisuuksia.  
 

11.4 Nykyistä monimuotoista ammatillisen koulutuksen järjestäjämallia on kehitettävä siten, että kunnille taataan aidot mahdollisuudet käyttää osaamisen kehittämistä kotoutumisen sekä työllisyys- ja elinkeinopolitiikan välineenä. Näin vahvistetaan kuntien roolia koulutuksessa. 

  • Tämä tarkoittaa esimerkiksi koulutuksen järjestäjien mahdollisuutta itse päättää nykyistä laajemmin koulutustarjonnasta (järjestämislupasäätely).  

Koulutustarjontaa voidaan suunnata joustavasti ja nopeasti vastaamaan alueen työvoiman osaamistarpeita. Siten voidaan paikallisesti vahvistaa mahdollisuuksia työstä toiseen siirtymiseen erityisesti työttömyyden uhatessa ja lyhentää työttömyysjaksoja.  

  • Ammatillisen koulutuksen, yritysten ja kuntien kansainvälisen rekrytoinnin yhteistyölle tulee luoda kannusteita ja mahdollisuuksia. 

Ammatillisen osaamisen kehittäminen on keskeinen väline työllistymisen ja kotoutumisen edistämisessä. Kunnat onnistuvat paremmin uuden TE-palvelutehtävän hoitamisessa, jos ne voivat hyödyntää myös ammatillisen koulutuksen laajaa tarjontaa. 

Tavoite 12. Rakennetun ympäristön lainsäädännöstä on tehtävä eheä ja toimiva kokonaisuus.

12.1 Lainsäädännössä on turvattava kuntien oikeus itsenäisiin valintoihin maapolitiikassa, kaavoituksessa ja toteuttamisessa. Kuntien kaavamonopoli on säilytettävä.

Kunnat kantavat päävastuun yhdyskuntien toimivuudesta sekä kuntalaisten elinympäristöstä ja palveluista. Kaavoitus, maapolitiikka, kuntainfra ja rakentamisen ohjaus luovat pohjan kunnan elinvoimalle ja kuntalaisten hyvinvoinnille. Maankäytöllä kunnat edistävät yhdyskuntien kestävää kehitystä paikallisiin olosuhteisiin sopivin keinoin. 

Tavoitteenamme on rakennetun ympäristön suunnittelu- ja ohjausjärjestelmä, jonka avulla erilaiset kunnat pystyvät tulevaisuudessa tarjoamaan asukkailleen toimivan yhdyskunnan, hyvän elinympäristön ja sujuvan arjen sekä toimintamahdollisuuksia elinkeinoelämälle. Kunnille on turvattava mahdollisuus järjestää niihin liittyvät tehtävät parhaaksi katsomallaan tavalla. 

Kuntien ja yksityisten toimijoiden kanssa yhteistyössä on tarpeen kehittää toimivat käytännöt yksityisten aloitteiden käsittelylle ja niistä käynnistyvien kaavojen valmistelulle. 

Kunnat vastaavat kadunpidosta. Niillä tulee olla riittävät keinot katuihin ja katualueisiin liittyvien intressien yhteensovittamiseen. Lainsäädännön kehittämisessä tulee lähteä katualueen ensisijaisesta tarkoituksesta: ihmisten turvallisen liikkumisen mahdollistaminen kaupunkiympäristössä. Lakia katujen ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta on tarpeen uudistaa. 

12.2 Rakennetun ympäristön prosessien sujuvuutta tulee edistää.  

Rakennettu ympäristö syntyy toimijoiden yhteistyössä. Prosessien sujuvoittaminen ja rakentamisen laadun parantaminen edellyttävät mahdollistavaa, joustavaa lainsäädäntöä sekä kumppanuutta ja toimintatapojen kehittämistä. Menettelyjä raskauttavaa sääntelyä tulee karsia. 

Kunnat tarvitsevat rahoitusta prosessien sujuvuutta ja tietojen yhteentoimivuutta edistävien toimintatapojen kehittämiseen ja käyttöönottoon. Kunnille ei tule säätää päällekkäisiä tiedon ylläpitovelvoitteita valtion järjestelmiin.  

Yleiskaavan laatimiskustannuksien perimismahdollisuuksia tulee laajentaa kaikkiin yksityisen edun vaatimiin yleiskaavoihin. 

12.3 Maapolitiikan säätelyn tulee olla kuntatalouden kannalta kestävää.  

Maapolitiikka ja kaavoitus ohjaavat kunnan kasvua ja sen taloudellisia vaikutuksia. Pitkäjänteisen maankäyttöpolitiikan avulla kunta turvaa riittävän ja kohtuuhintaisen tonttitarjonnan, lähipalvelut ja kunnallistekniset verkostot. Oikea-aikainen maanhankinta, sujuva kaavoitus ja palvelut mahdollistavat kilpailukykyisen veroasteen, joka on keskeinen elinvoimatekijä. 

Maapolitiikan säätelyssä on varmistettava kunnan mahdollisuudet hankkia maata rakentamisen tarpeisiin. Kasvukeskuksissa rakentaminen on usein täydennysrakentamista. Siihen liittyviä maaomaisuuden hallinnan prosesseja ei pidä vaikeuttaa liian yksityiskohtaisella säätelyllä. 

Maankäyttö- ja rakennuslain mukaista, maanomistajien keskinäisten intressien yhteensovittamiseen tarkoitettua kehittämisaluemenettelyä tulee kehittää vastaamaan paremmin käytännön tarpeita. 

12.4 Rakentamisen ohjauksen on tuettava kunnan yhdyskuntarakenteen ja elinympäristön kestävää kehitystä.  

Rakennetulla ympäristöllä on suuri merkitys kuntataloudelle sekä kuntien ilmastotyölle. Mikäli rakentamislaki hyväksytään, lain valuvirheet tulee korjata ja toimeenpanoon panostaa. 

12.5 Kuntien työkalujen ja osaamisen kehittämistä rakennetun ympäristön hiilineutraalisuustavoitteissa, luontokadon ehkäisyssä ja kiertotaloudessa on resursoitava.  

Puhdas ja monimuotoinen luonto tukee kuntalaisten hyvinvointia ja toimii veto- ja pitovoimatekijänä. Luonnon monimuotoisuuden kysymykset tulevat entisestään kasvattavaan merkitystään. 

Lisäksi EU:n komissio on osana EU:n biodiversiteettistrategian toimenpiteitä ehdottanut suoraan oikeudellisesti sitovia velvoitteita liittyen muun muassa kaupunkivihreän ja puustoisuuden määrään. 

Kuntien edellytyksiä arvioida luonnon monimuotoisuusvaikutukset eri menettelyissään tulee vahvistaa informaatiolla, laskentatyökaluilla ja rahoituksella. 

Kuntien kiertotalouslähtöinen maankäytön suunnittelu ja aluekehitys jouduttavat siirtymää kiertotalouteen. Tämä edellyttää uutta asiantuntemusta ja osaamista, missä kiertotalouden ja maankäytön suunnittelun toimintoja yhteensovitetaan. Kuntien edellytyksiä säilyttävään rakentamiseen on tuettava. 

12.6 Lunastuslainsäädännön korvausperusteet tulee säilyttää nykyisellään.  

  • Kuntien maahankinnan kustannuksia ei saa korottaa. 

  • Lunastuskorvauksen tulee olla markkinahintainen ja tarvittaessa keventää luovutusvoiton verotusta. 

Markkinahintaa korkeampi lunastuskorvaus lopettaisi vapaaehtoiset maanhankinnat ja aiheuttaisi maan hinnan jatkuvan, suhdanteista riippumattoman kohoamisen, mikä tekisi rakennuspaikoista ja asunnoista kalliimpia. 

Ruotsissa markkinahintoja korkeampi lunastuskorvaus on vaikeuttanut tai estänyt kuntien maanhankintaa yhdyskuntarakentamiseen. Kuntien mahdollisuus ohjata yhdyskuntarakennetta ja rakentamista on heikentynyt aiheuttaen segregaation lisääntymisen. 

Kaupunkikeskustojen rakentamisen tiivistyminen aiheuttaa liikennejärjestelyjen uudistamistarvetta. On varmistettava, etteivät veronmaksajat joudu kattamaan kustannuksia liikenteen vaatimista alueista. 

Määräaikaista luovutusvoiton verotuksesta luopumista kunnille ja valtiolle maata luovutettaessa tulee taas kokeilla. Tähän ohjaava laki on ollut käytössä muutaman kerran vuosien varrella. Joka kerta se on aktivoinut kuntien ja yksityisten välistä vapaaehtoista maakauppaa merkittävästi. 

12.7 Digitalisaation on tuettava kunnan kaavoituksen sekä rakennus-, ympäristö- ja terveysvalvonnan tehtäviä. 

  • Kunnan tehtävissä syntyvä tieto tulee tallentaa kunnan rekisteriin. 

Ympäristöministeriö (YM) valmistelee rakennetun ympäristön digitalisaatioon liittyvää lainsäädäntöä sekä keskitettyä RYTJ-järjestelmää, jonne kuntien tuottamat tehtävissä syntyvät tiedot kerättäisiin. Uusi lainsäädäntö edellyttäisi tietojen tuottamista tiettyjen tietomallien mukaisina. Yhteentoimivuuden laadukas ja tehokas edistäminen vaatii vähintään 6 miljoonan euron vuosittaista rahoitusta kunnille. 

Kun yhteentoimivuus ja rajapinnat on toteutettu kunnissa, tietoa voidaan hyödyntää eri järjestelmillä suoraan kunnista. YM:n tulee toimia rakennetun ympäristön yhteentoimivuuden koordinoijana ja kuntien yhteentoimivuustyön tukijana, ei päällekkäisten järjestelmien kehittäjänä. Kilpailu markkinoilla on säilytettävä: kunnilla tulee jatkossakin olla useita järjestelmävaihtoehtoja. 

Datatalouden sääntelyä kehitetään EU:ssa ja kansallisesti. Kunnat tuottavat arvokasta dataa (kuten asemakaavat, pohjakartat, rakennusten ja infran tiedot), jota voidaan jakaa tiedon tarvitsijoille suoraan kunnan rajapinnasta. Kuntien datatuotantoa ja datan saataville asettamisen edellytyksiä on tuettava. Näin kunnat voivat vastata tulevaisuuden datatalouden vaatimuksiin. 

Suomen kunnilla on mahdollisuus olla edelläkävijöitä. Ne tarvitsevat reilut reunaehdot, jotka turvaavat datan laadun ja jatkuvan ylläpidon sekä aiemmin tuotettujen, voimassa olevien kaavojen digitoimisen kustannukset. 

EU-sääntelyn mahdollistamat joustot maksujen perimiseksi kuntien hallinnoiman datan uudelleenkäytöstä on selvitettävä ja otettava käyttöön tarpeellisilta osin. 

Minna Mättö

Minna Mättö

Juristi
Lakiyksikkö, Myytti-tiimi
+358 9 771 2037, +358 50 308 1487
Minna.Matto@kuntaliitto.fi
Vastuualueet
  • alueidenkäytön suunnittelun ja rakentamisen lainsäädäntö
  • rakennetun ympäristön digitalisaatioon liittyvät juridiset kysymykset
  • luonnon monimuotoisuuteen ja suojeluun liittyvät juridiset kysymykset

Tavoite 13. Liikennejärjestelmässä on tehtävä priorisointeja, joilla rakennetaan kestävää taloutta.

13.1 Kokonaiskuvaa liikennejärjestelmän kehitystarpeista tulee selkeyttää.  

  • Suomen logistinen asema on muuttunut; Venäjän tilanne aiheuttaa tavaraliikenteen kuljetuksille uusia investointitarpeita.  

Suomen on huolehdittava entistä tavoitteellisemmin eri alueidensa saavutettavuudesta ja kansainvälisistä yhteyksistä. Tämä edellyttää myös logististen yhteyksien ja kuljetusketjujen investointitarpeiden uudelleenarviointia. 

13.2 Rahoitusta tulee lisätä valtion tie- ja rataverkon kunnossapitoon ja korjausvelan taittamiseen. Kehittämishankkeille kaavailtu rahoitusleikkaus Liikenne 12 -suunnitelman tasosta tulee perua. 

  • Toimiva liikennejärjestelmä on ensiarvoisen tärkeä Suomen kansantaloudelliselle kyvylle tuottaa vaurautta ja edistää vihreää siirtymää. 

  • Resurssien kohdentamisessa tulee tehdä priorisointeja ja korostaa kansantaloudellista vaikuttavuutta. 

  • EU-rahoituksen entistä tehokkaampi hyödyntäminen edellyttää riittävää kansallista omarahoitusosuutta kehittämishankkeisiin. 

Maantieteellisesti laajassa, väestöltään pienessä ja sijainniltaan syrjäisessä Suomessa väestön ja elinkeinoelämän tarvitsemien teiden perusväylänpito ja kehittäminen edellyttävät julkista rahoitusta. 

Teiden ja ratojen korjausvelkaa on kurottava umpeen ja kasvua edistäviä kehittämishankkeita toteutettava otollisissa kohteissa, kuten kaupunkiseuduilla. Resurssien kohdentamista on pystyttävä priorisoimaan vaikuttavuus edellä. 

Verkkojen Eurooppa -rahoitusvälineen painopiste on CEF-asetuksessa nimetyillä TEN-T-liikenneverkon ydinverkkokäytävillä ja ydinverkon osilla. Kattavan verkon rahoittamisesta vastaavat suurelta osin jäsenvaltiot. Pääpaino CEF-rahoituksessa on rataverkon hankkeissa. Teiden kunnossapitoon CEF-rahoitusta ei saa. 

Tuen saaminen edellyttää hankkeen toteuttamisen kansallista rahoituspäätöstä. Suomessa kehittämishankkeiden rahoitustaso on matala, jolloin CEF-rahoitusta on hankalaa hyödyntää tehokkaasti. Sitä voidaan hakea lähinnä pistemäisiin kohteisiin. 

Suomella pitäisi olla selkeä näkemys siitä, mihin CEF-rahoitusta haetaan, sekä omarahoitus kunnossa ja suunnitelmat ajan tasalla oikea-aikaista toteutusta varten.   

13.3 Valtion tulee kantaa vastuu kansallisen liikenneinfran rahoituksesta. 

  • Kuntien kustannusvastuuta valtion infrasta ei tule lisätä, eikä valtion tule asettaa ylimitoitettuja odotuksia kuntien rahoitukselle. 

  • Kunnat tarvitsevat saamansa maankäyttömaksut ja niin sanotun kaavoitushyödyn kunnallistekniikan ja palveluiden toteuttamiseen. 

Kunnilla on vastuu omasta infrastaan ja sen korjausvelasta, mikä koettelee jo nyt niiden investointikyvyn rajoja. Sote-uudistus muuttaa kuntien taloutta ja heikentää osan kunnista investointikykyä.  

Valtio ja kunnat voivat sopia yhteishankkeiden kustannusten jaosta vapaaehtoisuuden pohjalta, mutta valtion on pitäydyttävä ylimitoitetuista vaateista ja kuntien kilpailuttamisesta keskenään.  

13.4 Liikenteen vihreää siirtymää ja kestävää liikkumista on edistettävä. 

  • Joukkoliikenteen kilpailukyvystä on huolehdittava kaupunkiseuduilla ja valtakunnallisesti. 

  • Kestävää liikkumista sekä toimivia henkilökuljetuksia ja matkaketjuja on edistettävä koko maassa. 

Joukkoliikenne on toimivan liikennejärjestelmän, sujuvan työssäkäynnin, liikenteen ilmastotyön ja liikkumismahdollisuuksien tasa-arvon perusta.  

Kaupunkiseuduilla joukkoliikenteen rahoitus on ollut valtaosin kaupunkien harteilla. Korona-ajan vaikeassa rahoitustilanteessa valtion tuki joukkoliikenteelle oli merkittävä. Joukkoliikenteen elpymistä koronasta tulee yhä edistää. Liikkumista tulee ohjata kestäviin ja ilmastoystävällisiin valintoihin esimerkiksi valtiontukea lisäämällä.  

Valtion tulee huolehtia työssäkäyntialueiden ja maan eri osien välisistä henkilöjunaliikenteen yhteyksistä ja saavutettavuudesta pääkaupunkiseudulle. Junaliikenteen palvelutason ennakoitavuus on tärkeää asukkaiden, elinkeinoelämän ja yhdyskuntarakenteen kehittämisen kannalta.  

Valtiotoimijoiden roolit ja tehtävät kauko- ja lähiliikenteen asemilla sekä yhteistyö kuntien kanssa kaipaa selkeytystä ja yhteistä toimintamallia. Tämä tukee sujuvia matkaketjuja ja asemanseutujen kehittämistä. 

Henkilökuljetuspalveluiden toteutusmallien kehittämistä harvaan asutuilla alueilla tulee tukea ja palveluiden linkittymistä joukkoliikenteen runkoverkkoon edistää. Kuntien, hyvinvointialueiden, Kelan ja ELY-keskusten yhteistyötä kuljetusten järjestämisessä ja yhdistelyssä on tarpeen edistää. 

Suomi tavoittelee 30 prosentin kasvua kävelyn ja pyöräilyn matkamääriin vuoteen 2030 mennessä. Kuntien pyöräilyinfraa tulee uudistaa sujuvammaksi ja turvallisemmaksi. Kävelyn ja pyöräilyn investointiohjelman valtionavustus tulee nostaa vähintään Liikenne 12 -suunnitelman tasolle (30 miljoonaa euroa vuodessa indeksikorjauksella).  

Markkinaehtoiset sähköpotkulautojen vuokrauspalvelut ovat uusi osa kaupunkiliikennettä. Kunnat tarvitsevat lainsäädännöllisiä työkaluja asettaa ehtoja vuokrauspalveluille ja rajoittaa lautamäärää katualueellaan tarvittaessa. Tämä parantaa liikenneturvallisuutta.

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista
Johtaminen ja kehittäminen
edunvalvonta
kuntapolitiikka
vaalit
Eduskuntavaalit 2023

Kuntamarkkinat 18.-19.9.2024!

Kuntamarkkinat tarjoaa vuosittain kahden päivän ajaksi monipuolista ja ajankohtaista tietoa. Kuntamarkkinat on ideoita pulppuava julkisen sektorin vuoden suurin foorumi, joka järjestetään Kuntatalolla Helsingissä.

Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu jo mukaan!