Kuntaliiton historia

Kuntien välisen yhteistyön edistämiseksi ja kuntien valtakunnallista etua valvomaan perustettiin keskusjärjestöjä 1900-luvun alkupuolella. Kaupunkien ja kauppaloiden edunvalvojaksi perustettiin Kunnallinen keskustoimisto 1912 ja toiminnan vakinaistuttua 1917 se sai nimekseen Suomen Kaupunkiliitto.

Maalaiskunnilta vastaava keskusjärjestö kuitenkin puuttui, ja kuntien edustajat tiedustelivat Pellervo-Seuralta ohjeita useissa lainopillisissa ja taloudellisissa kysymyksissä. Pellervon aloitteesta perustettiinkin vuonna 1921 suomenkielisten maalaiskuntien edunvalvojaksi Maalaiskuntien liitto, joka sai rinnalleen 1926 ruotsinkielisten Finlands Svenska Landskommuners Förbundin. Kaksikieliset maalaiskunnat kuuluivat jompaankumpaan edellä mainituista liitoista.

Maalaiskuntien liitot muuttivat nimiään, kun monissa maalaiskunnissa elinkeinorakenne muuttui, eikä maalaiskunta-nimitys vastannut enää kunnan luonnetta. Suomenkielisten kuntien liitto sai nimekseen Suomen Kunnallisliitto vuonna 1969 ja ruotsinkielisten kuntien liitto Finlands Svenska Kommunförbund 1970.

Kuntien edunvalvonnan, palvelujen ja kehittämistoiminnan tehostamiseksi em. kuntien keskusjärjestöt sekä Kunnallinen työmarkkinalaitos, Sairaalaliitto, Suomen Ammattioppilaitosten liitto ja Suomen maakuntien liitto päättivät fuusioitua Suomen Kuntaliitoksi. Uusi kunta-alan keskusjärjestö aloitti toimintansa kesäkuussa 1993. Kuntaliiton toiminnassa ovat mukana kuntien lisäksi maakuntien liitot, sairaanhoitopiirit ja muut kuntayhtymät. Liitto pyrkii edistämään kuntien ja kuntayhtymien toimintaedellytyksiä, yhteistyötä ja elinvoimaa, ja se toimii edeltäjiensä tavoin kuntien edunvalvojana.