Johdanto

Tässä osassa keskitytään pääasiassa kunnan kansalliskieliä koskevaan lakiin ja käytäntöön. Kielilaki (423/2003) muodostaa pohjan kansalliskielien käytölle. Kaksikielisen kunnan tulee palvella yleisöä suomeksi ja ruotsiksi. Kunnan tulee toiminnassaan oma-aloitteisesti eli pyytämättä huolehtia siitä, että yksityishenkilön kielelliset oikeudet toteutuvat käytännössä ilman, että yksityishenkilön erikseen tarvitsee viitata niihin ja ilman, että tästä aiheutuu ylimääräistä vaivaa hänelle. Viranomaisen on tarvittaessa kysyttävä, mitä kieltä asukas haluaa käyttää. Kaksikielisessä kunnassa palvelun laatuun ei saa vaikuttaa se, käyttääkö asukas suomea vai ruotsia. Kunta voi antaa parempaa kielellistä palvelua kuin kielilaissa edellytetään.

Kunnan tulee toiminnassaan vaalia maan kulttuuriperintöä ja edistää molempien kansalliskielten pysymistä elinvoimaisina. Suomen ja ruotsin näkyminen kunnassa on oikeusturvakysymys: yksityishenkilöiden on saatava tietoonsa, että heillä on oikeus saada palvelua suomeksi ja ruotsiksi. Molempien kansalliskielten näkymisellä on myös symbolinen arvo. Näkyvyys tarkoittaa, että molemmat kielet hyväksytään osaksi julkista toimintaa ja yhteiskuntaa. Kun kunta edistää molempien kansalliskielten käyttöä, se edistää kahden elinvoimaisen kansalliskielen ylläpitämistä ja kehitystä.

Lakiviitaukset:

• Kielilaki (423/2003) 23, 35 §

Yksi- ja kaksikieliset kunnat

Kunta on kielellisen jaotuksen perusyksikkö. Kunnat ovat joko yksi- tai kaksikielisiä. Kunnan kielistatus määrää myös kuntaan kuuluvien kuntayhtymien kielistatuksen. Kielellinen jaotus pohjautuu väestötietojärjestelmän tietoihin kuntalaisten kielistä, ja jaotus säädetään valtioneuvoston asetuksella joka kymmenes vuosi. Henkilö voi rekisteröidä vain yhden kielen äidinkielekseen.

Kunta on kaksikielinen, jos kunnassa on sekä suomen- että ruotsinkielisiä asukkaita, ja vähemmistö on vähintään kahdeksan prosenttia asukkaista tai vähintään 3000 asukasta. Kaksikielisestä kunnasta tulee yksikielinen, jos vähemmistöön kuuluu alle 3 000 asukasta, ja sen osuus on laskenut alle kuuden prosentin.

Kunta voi vapaaehtoisesti hakea kaksikieliseksi kunnaksi. Vapaaehtoisesti kaksikielisen kunnan on noudatettava kielilain kaksikielisiä kuntia koskevia säännöksiä. Tällaisia kuntia ovat Lohja, Korsnäs, Luoto ja Närpiö (2022).

Kielilaissa myös valtion viranomaiset määritellään joko yksi- tai kaksikielisiksi. Valtion keskushallintoviranomaiset (esimerkiksi ministeriöt) ovat aina kaksikielisiä. Niiden alue- ja paikallishallinnon yksiköt ovat kuitenkin yksikielisiä, jos virkapiiri koostuu ainoastaan kunnista, joissa käytetään samaa kieltä. Esimerkiksi Verohallinto on keskushallintoviranomaisen ominaisuudessa kaksikielinen, kun taas sen alueellinen yksikkö Kuopion verotoimisto on yksikielinen ja Turun verotoimisto kaksikielinen.

Jaotus yksi- ja kaksikielisiin viranomaisiin vaikuttaa sekä asukkaiden kielellisiin oikeuksiin että viranomaisten kielellisiin velvollisuuksiin. Kaksikielisillä viranomaisilla on velvollisuus tarjota palvelua molemmilla kielillä yhtäläisin perustein. Myös yksikielisillä viranomaisilla on joissain tapauksissa velvollisuus palvella molemmilla kielillä.

Lakiviitaukset:

• Kielilaki (423/2003) 5–6 §