Rakentamishankkeen vaativuutta koskeva rakentamislain 101 § on uutta sääntelyä. Käytännössä vaativuusluokittelu on tähän mennessä seurannut suunnittelu- ja työnjohtotehtäville säädettyä neliportaista asteikkoa ja linkittynyt siihen.

Uusi, nimenomaisesti hankkeiden vaativuutta säätelevä joustava kriteeristö auttaa hahmottamaan viranomaisen suhteutetun valvonnan laajuutta. Pykälän kolmessa eri kohdassa määriteltyjen kriteerien avulla julkinen rakennusvalvonta voi suhteuttaa toimintaansa kohdennetummin ja suunnata niukkoja voimavarojansa kriittisiin hankkeisiin. Vähemmän riskilliset kohteet voidaan säännöksen turvin jättää muita enemmän rakentamishankkeeseen ryhtyvän huoleksi. Hankkeen laajuus ja koko yksinään ei korreloi vaativuuden kanssa. Lain perusteluissa todetaan, että suuri ja kallis kohde voi olla suunnitteluratkaisuiltansa yksinkertainen ja noudattaa hyväksi havaittuja periaatteita. Vastaavasti pieni kohde voi ennen kokemattomia ratkaisuja sisältäessään olla vaativa. Käyttötarkoitus ja rakennusta käyttävien määrä vaikuttavat hankkeen vaativuuteen. Erityisasemassa ovat julkiset palvelurakennukset, joista osa on sellaisia, ettei niiden käyttö perustu pelkkään vapaaehtoisuuteen. Myös rakennuspaikan olosuhteilla on vaikutusta hankkeen vaativuuteen samoin kuin mahdollisilla suojelu- tai muilla rakennushistoriallisilla näkökohdilla.

Viranomaisvalvonnan laajuutta koskeva rakentamislain 102 § viittaa edeltävään 101 §:ään, joka tulee ottaa huomioon. Ensimmäistä kertaa lain tasolla säädetään, että rakennusvalvontaviranomaisen tehtävänä on sattumanvaraisin tarkastusmenettelyin valvoa, että vastuulliset tahot täyttävät velvollisuutensa. Säännös on merkittävä uusi avaus ja velvoittaa viranomaisen suuntaamaan toimintaansa aiemmasta poiketen myös niin, ettei kaikista tarkastuksista ja työmaakäynneistä ilmoiteta etukäteen. Lain perusteluissa korostetaan, että jatkossa olisi tarpeen merkittävästi laajentaa ennalta ilmoittamattomien viranomaistarkastusten määrää. Nykyisen kaltaisista katselmuksista ei ole kuitenkaan tarkoitus kokonaan luopua. Hankkeen vaativuuden arvioinnin kautta viranomainen voi kohdennetummin arvioida, milloin hankkeeseen on syytä käyttää enemmän julkisia voimavaroja ja milloin selvitään painotetummin hankkeeseen ryhtyvän omin voimavaroin.

Kun viranomainen havaitsee joko pistokokeenomaisissa tai säännönmukaisissa tarkastuksissa epäkohtia ja laiminlyöntejä, on viranomaisen niihin myös reagoitava. Laissa tästä olevalla maininnalla halutaan korostaa viranomaiselle myös kuuluvia velvoitteita (RakL 102.1 §). Havaittuihin epäkohtiin puuttumatta jättäminen voi aiheuttaa viranomaiselle kielteisiä seuraamuksia ja viime kädessä korvausvastuun. Vastuukysymyksiä säädellään rakentamislain 8 luvussa, ja myös esimerkiksi vahingonkorvauslaissa.

Uutta on myös lakiin kirjattu nimenomainen säännös, jonka mukaan rakennusvalvontaviranomainen ei vastaa rakentamisen laadusta. Säännös rajaa viranomaisen vastuun ulkopuolelle seikat, joissa ei edes lähtökohtaisesti ole kysymys yleisestä edusta, vaan asioista, joissa rakentamishankkeeseen ryhtyvä käyttää omassa intressipiirissänsä olevaa yksityisautonomista valtaansa ja harkintaansa. Julkisen vallan tehtävänä ei voi olla pakottaa ketään vastoin tahtoansa viranomaismääräyksiä ylittävään laatutasoon. Viranomaisen on kuitenkin huolehdittava, että hankkeessa käytetään ulkopuolista tarkastusta ja erityismenettelyä silloin, kun hankkeen tai tehtävän vaativuus sitä edellyttävät (RakL 102.2 §).