Julkaisun etusivulle

6 Vastuu

6 Vastuu

Rakentamisen vastuuta käsittelevä rakentamislain 8 luku sisältää oikeusohjeita rakentamisen eri osapuolten, viranomainen mukaan luettuna, rooleista ja tehtävistä rakentamishankkeessa. Uutta on erityisesti päävastuullisen toteuttajan toteutusvastuuta koskeva säännös. Muilta osin sääntelyä on täsmennetty. Tavoitteena ylipäätänsä on ollut uudistustyön alusta lähtien edistää rakentamisen onnistunutta lopputulosta ja laadukasta rakentamista. Vastuukysymyksiä käsitellään monessa muussakin laissa, joissa usein on kysymys sopimusoikeudellisista reunaehdoista, mutta osin myös pakottavasta kohteen ostajan suojasta esimerkiksi omaisuuden vaihdantatilanteissa. Rakennus- ja suunnittelualalla käytetään laajalti alan keskenään laatimia yleisiä sopimusehtoja. Niistä keskeisimmät ovat Rakennusurakan yleiset sopimusehdot YSE 1998 ja Konsulttitoiminnan yleiset sopimusehdot KSE 2013. Odotettavissa on, että alan sopimusehtoja tullaan rakentamislain säännösten takia ainakin joiltakin osin tarkistamaan. Mahdollista on myös, että Orpon hallitusohjelman myötä sääntelyyn tullaan esittämään muutoksia.