6.1 Rakentamishankkeeseen ryhtyvä
Rakentamishankkeeseen ryhtyvän rooli ja vastuu noudattaa nykyistä sääntelyä. Rakentamishankkeeseen ryhtyvän on rakentamislain 91 §:n mukaan huolehdittava siitä, että rakennus suunnitellaan ja rakennetaan rakentamista koskevien säännösten ja määräysten sekä myönnetyn luvan mukaisesti. Rakentamishankkeeseen ryhtyvällä on oltava hankkeen vaativuuden mukaiset edellytykset sen toteuttamiseen. Saman pykälän 2 momentin mukaan rakentamishankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava, että rakentamishankkeessa on kelpoisuusvaatimukset täyttävät suunnittelijat ja että muillakin rakentamishankkeessa toimivilla on heidän tehtäviensä vaativuuden edellyttämä asiantuntemus ja ammattitaito. Muilla hankkeessa toimivilla tarkoitetaan lain perustelujen mukaan niitä henkilöitä, joille rakentamislaissa on säädetty kelpoisuusvaatimuksia, kuten vastaavaa työnjohtajaa. Tarvittavina edellytyksinä hankkeen toteuttamiseksi mainitaan perusteluissa muun muassa osaamiseen liittyvät resurssit, joihin kuuluu olennaisena tekijänä myös riittävä aika suunnitteluun ja toteutukseen.