Rakentamislaissa säädetään rakennusten ja rakennuskohteiden suunnittelusta, rakentamisesta ja käytöstä. Sähköturvallisuuslaissa (1135/2016) tarkoitettujen sähkötöiden ja käyttötöiden tekemistä koskevat vaatimukset ja vastuut sekä sähkölaitteiden ja -laitteistojen sähköturvallisuus on suljettu rakentamislain soveltamisen ulkopuolelle.
Rakentamista koskevia lupia koskevia säännöksiä ei sovelleta puolustusvoimien valtion kiinteistövarallisuuteen luettaviin tai muutoin valtion käyttöä palveleviin, välittömästi puolustustarkoituksiin liittyviin rakennus- tai rakentamiskohteisiin. Myöskään rakentamisen viranomaisvalvontaa ja rekisterinpitoa koskevia säännöksiä ei sovelleta puolustustarkoitusta varten tapahtuvaan rakentamiseen (RakL 1 §). Puolustustarkoituksella ymmärretään samaa kuin viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (621/1999) on säädetty salassa pidettäväksi muun muassa puolustusvoimien varustamista, kokoonpanoa, sijoitusta tai käyttöä taikka muuta sotilaallista maanpuolustusta taikka maanpuolustusta palvelevia keksintöjä, rakenteita, laitteita tai järjestelmiä koskevat viranomaisen asiakirjat (JulkisuusL 24 .1 § 10 kohta). Julkisuuslain ajantasaistaminen on vireillä.
Se että rakentajana toimii puolustushallinto ei vielä yksinään ratkaise sitä, onko kysymyksessä rakentaminen puolustustarkoituksiin. Esimerkiksi pelkästään asumiseen tarkoitettujen tilojen rakentaminen kantahenkilökunnan käyttöön ei pääsääntöisesti ole sellaista rakentamista, joka jää kunnan rakennusvalvonnan ulkopuolelle. Harkintaan vaikuttaa, sijoittuuko rakentaminen välittömälle sotilasalueelle vai muualle.
Luvitusongelmia on syntynyt tyhjilleen jääneistä entisistä puolustushallinnon rakennuksista, joita on otettu siviilikäyttöön. Rakennukset eivät ole aikaisemmin olleet kuntien rakennusvalvonnan piirissä. Niiden käyttötarkoituksen muuttuminen normaalia asumista, opetusta, kokoontumista tms. palvelevaksi on merkinnyt, että rakennuksia on siirtynyt rakennusvalvonnalliseen tarkasteluun. Parhaaksi ratkaisuksi on tällöin osoittautunut, että rakennuksia varten tehdään ensin kaava, joka ottaa huomioon niiden tulevan uuskäytön. Kaavan tarve syntyy useimmiten jo siitä, että alueen käyttötarkoitus samalla muuttuu.
Rakentamislain 2 § sisältää seitsemän käsitteen määritelmää. Käsitteistä neljä on aiempaan verrattuna kokonaan uusia: hiilijalanjälki; hiilikädenjälki, rakennuskohde ja rakennuksen elinkaari. Rakennuskohdetta lukuun ottamatta uudet käsitteet liittyvät lain keskeisiin tavoitteisiin hillitä ilmastonmuutosta. Rakennuskohteen määritelmä on tarpeen lupajärjestelmän muuttumisen takia. Kolme muuta käsitettä, kulttuuriperintö, rakennus ja kolmantena ulkopuolinen tarkastus kytkeytyvät nekin lain 5 §:ssä säädettyihin rakentamisen ohjauksen lähtökohtiin.
Kulttuuriperinnöllä tarkoitetaan laissa yhteisiä menneisyydestä säilyneitä aineellisia ja aineettomia kulttuurin ilmentymiä. Niihin kuuluvat kiinteät muinaisjäännökset, eri-ikäiset muut arkeologiset kohteet, rakennukset, rakennelmat ja rakenteet sekä laajemmat ympäristöt, kuten rakennetut alueet, kulttuurimaisemat ja perinnebiotoopit. Kulttuuriperintö voi lain perustelujen mukaan ilmentää myös aineetonta kulttuuriperintöä, jota syntyy ihmisen suhteesta ympäristöönsä ennen ja nyt sekä sille annetuista merkityksistä ja tulkinnoista ja sen erilaisista nimeämisistä. Rakentamisen on perustuttava kulttuuriarvoja luoviin ja säilyttäviin ratkaisuihin siten, että historiallisesti tai rakennustaiteellisesti arvokkaita rakennuksia tai kulttuuriympäristöjä ei turmella ja rakentamisessa mahdollistetaan myös uusien arvorakennusten ja uusien kulttuuriympäristöjen syntyminen. Maankäyttö- ja rakennuslaissa osittain vastaava säännös on sen 118 §, mutta rakentamislain 5 §:n 1 momentin 4 kohta on uusien kulttuuriympäristöjen syntymisen mahdollistamisessa uutta. Toisaalta eduskunnan valiokuntakäsittelyssä korostettiin, ettei 5 §:n tavoitesäännöstä voida sen perustelulausumat huomioiden käyttää yksinomaisena välittömästi sovellettavana esteenä luvan myöntämiselle eikä yksinomaisena välittömästi sovellettavana perusteena muutoksenhaulle (PeVL 64/2022 vp; YmVM 27/2022 vp). Lupien käsittely on lähtökohtaisesti oikeusharkintaa. Oikeusharkintaisuudesta seuraa, että tavoitesäännösten lisäksi tulee sekä myönteisen että kielteisen lupapäätöksen tueksi löytyä varsinaisia lupaharkintaa varten tarkoitettuja oikeusohjeita. Rakentamislaissa sanamuodoltaan MRL 118 §:ää vastaava säännös sisältyy lain 12 §:ään, josta saa tarvittaessa tukea myös hylkääviin lupapäätöksiin, nykyiseen tapaan.
Hiilijalanjäljellä tarkoitetaan rakennuksen elinkaaren aikana syntyvien kasvihuonekaasujen kokonaismäärää ilmoitettuna hiilidioksidiekvivalenttien painona.
Hiilikädenjäljellä tarkoitetaan ilmastonmuutosta hidastavia tekijöitä, joita ei syntyisi ilman hanketta, ilmoitettuna hiilidioksidiekvivalenttien painona. Rakennuksen vähähiilisyydestä säädetään rakentamislain 38 §:ssä. Uuden rakennuksen tai rakentamislupaa edellyttävän laajamittaisesti korjattavan rakennuksen hiilijalanjälki ja hiilikädenjälki on raportoitava rakentamislupaa varten tehtävässä ilmastoselvityksessä. Hiilijalanjäljen ja hiilikädenjäljen arvioinnin on katettava rakennuksen elinkaari tai laajamittaisesti korjattavan rakennuksen korjauksen ja sen jälkeisen elinkaaren vaiheet. Käyttötarkoitusluokittain säädetty raja-arvo koskee vain hiilijalanjälkeä. Raja-arvolle asetettavat vaatimukset eivät kuitenkaan koske erillispientaloja, vaikka niillekin ilmastoselvitys vaaditaan. Raja-arvosta annetaan tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella. Rakennuksen vähähiilisyyden arviointimenetelmästä ja arvioinnissa käytettävistä tiedoista sekä ilmastoselvityksen laatimisesta annetaan tarkempia säännöksiä ympäristöministeriön asetuksella.
Rakennuksen elinkaarella tarkoitetaan peräkkäisiä ja toisiinsa liittyviä vaiheita, jotka kattavat rakennustuotteiden raaka-aineiden hankinnan, valmistuksen, kuljetukset, rakentamisen, rakennuksen käytön, rakennustuotteiden vaihdot, purkamisen sekä rakennus- ja purkumateriaalien käsittelyn ja loppusijoituksen. Rakennuksen elinkaariominaisuuksista säädetään rakentamislain 39 §:ssä. Jotta rakennuksen elinkaariominaisuuksia ja tavoitteellista teknistä käyttöikää voisi konkreettisesti arvioida ja ottaa suunnittelussa huomioon, on uudelle tai rakentamislupaa edellyttävälle laajamittaisesti korjattavalle rakennukselle laadittava materiaaliseloste. Materiaaliseloste ja ilmastoselvitys muodostavat tavallaan kokonaisuuden ja niiden laatimisvelvoitteen ala on säädetty yhtäläiseksi. Eroavuutta tulee siitä, että materiaaliseloste on luettelo rakentamisessa käytetyistä materiaaleista ja tuotteista ilman että materiaalien ja tuotteiden kestävyydelle sinänsä asetettaisiin jotain raja-arvoja. Asetusteitse annetaan kuitenkin tarkempia säännöksiä materiaaliselosteen laatimisesta ja muun muassa sen säilyttämisestä.
Rakennuskohteella tarkoitetaan rakennusta tai rakennelmaa, jolla voi olla vaikutusta ympäröivään alueiden käyttöön ja jonka toteuttamisessa on otettava huomioon olennaisia teknisiä vaatimuksia, sekä erityistä toimintaa varten rakennettavaa aluetta, josta aiheutuu vaikutuksia sitä ympäröivien alueiden käytölle. Rakennuskohde on eräänlainen yläkäsite, jonka alle sijoittuvat rakennus ja rakennelma. Käsite on tarpeen, koska monet rakentamislain vaatimukset koskevat rakennusta, mutta eivät rakennelmia. Tällaisista mainittakoon ilmastoselvitys ja materiaaliseloste, joiden ulkopuolelle kaikki rakennelmat jäävät. Myös esimerkiksi purkamislupa koskee sanamuotonsa mukaan vain rakennusta tai sen osaa.
Rakennuksen määritelmä on täsmällinen. Rakennuksella tarkoitetaan erillistä, kiinteää, paikallaan pysytettäväksi tarkoitettua, omalla sisäänkäynnillä varustettua kohdetta, joka sisältää katettua ja seinien erottamaa tilaa. Esimerkiksi masto tai nosturi ei määritelmällisesti voi olla enää rakennus.
Ulkopuolisella tarkastuksella tarkoitetaan riippumattoman ja pätevän asiantuntijan tarkastusta siitä, täyttääkö suunniteltu ratkaisu tai rakentaminen sille säädetyt vaatimukset. Ulkopuolisesta tarkastuksesta säädetään tarkemmin rakentamislain 115 §:ssä.
Rakennusoikeus, kerros ja kerrosala ovat keskeisiä rakentamista määrittäviä tekijöitä. Ne ovat saaneet omat määrittelynsä rakentamislain 1 luvussa.
Rakennusoikeudella tarkoitetaan tontille tai muulle rakennuspaikalle sallittavaa rakentamista ja sen määrää (RakL 7 §). Asemakaava- ja yleiskaava-alueilla rakentamisen määrä on kaavassa ratkaistava kysymys. Muilla alueilla rakennusoikeus voidaan määrätä kunnan rakennusjärjestyksessä. Rakennusoikeuden määrittelyyn laki antaa perinteisempien keinojen vaihtoehdoksi määritellä rakennusoikeus kolmiulotteisesti kuutiometreinä tai rakennusalan rajana ja harjakorkeutena. Entiseen tapaan rakennusoikeuden määritteleminen kerrosalana olisi jatkossakin mahdollista. Kolmiulotteisesti ilmaistun rakennusoikeuden lisäksi voidaan yleis- tai asemakaavassa tai rakennusjärjestyksessä määrätä rakennuspaikalle rakennettavaksi sallittavan rakennuksen enimmäiskerrosala. Selvennyksenä myös todetaan, että rakennusoikeus voidaan myöntää eri käyttötarkoituksiin.
Kerroksen käsite pohjautuu nykyiseen (RakL 8 §). Kellarikerroksen määrittely on myös pysynyt ennallaan. Kellarikerros sijaitsee kokonaan tai pääasiallisesti maanpinnan alapuolella. Voimassa olevan lain tapaan asemakaavassa voidaan sallia useamman kuin yhden kellarikerroksen rakentaminen sekä rakennuksen pääasiallisen käyttötarkoituksen mukaisten tilojen sijoittaminen maanpinnan alapuolelle. Myös ullakon tasolle voidaan tällaisia tiloja asemakaavassa osoittaa. Ullakon määrittely on muuttunut niin että se rakentamislaissa vastaa vuoden 2000 kerrosalan laskemisesta annetun Ympäristöopas 72:n määritelmää. Ullakko on tilaa, joka sijaitsee rakennuksen ylimmän kerroksen yläpuolella ja pääosin julkisivun ja vesikaton leikkauslinjan määrittämän tason yläpuolella. Määrittely helpottaa ullakon ja kerroksen erottamista esimerkiksi tilanteessa, jossa vesikatto sulautuu julkisivuun. Lain perustelujen mukaan voidaan ullakkona tällöin pitää esimerkiksi pääasiallisen käyttötarkoituksen mukaisten tilojen yläpuolella olevaa rakentamatonta tilaa.
Olemassa oleva ullakko ei ole rakentamislain mukaan kerros, vaikka sinne sijoitettaisiin rakennuksen pääasiallisen käyttötarkoituksen mukaisia tiloja. Määrittely helpottaa ullakon hyödyntämistä, koska se ei johtaisi tarpeeseen parantaa alempana sijaitsevien kerrosten paloteknisiä ominaisuuksia tilanteessa, jossa jo olemassa olevan rakennuksen ullakkotiloja otetaan esimerkiksi asuinkäyttöön poikkeamisluvan tai kaavan muutoksen kautta. Säännös ei ole kuitenkaan tarkoitettu keinoksi kiertää asemakaavassa määrättyä kerroslukua lyhyen ajan kuluttua rakennuksen käyttöönotosta. Jos uuteen rakennukseen halutaan mahdollistaa ullakon tasolla sijaitsevien tilojen käyttö rakennuksen pääkäyttötarkoituksen mukaiseen tarkoitukseen, ratkaistaan asia kaavassa. Asuinkerrostalon yhteiset sauna- ja vastaavat tilat eivät ole pääkäyttötarkoituksen mukaisia tiloja eikä niitä lasketa kerrosalaan. Liike- ja toimistorakennuksen ullakolle sijoittuvat vastaavanlaiset tilat ovat sen sijaan pääkäyttötarkoituksen mukaisia ja kerrosalaan laskettavia tiloja.
Kerrosalan määrittely ja laskeminen vastaa nykyistä (RakL 9 §). Myös viimeksi vuonna 2017 lakiin lisätyt kerrosalan ylitysoikeudet ovat ennallaan. Ylitysoikeudet koskevat 250 millimetriä paksumpaa ulkoseinää (oli voimassa jo vanhastaan), enemmän kuin 200 millimetriä paksumpaa huoneistoa rajaavaa väliseinää sekä väestönsuojan tai taloteknisten järjestelmien edellyttämän kuilun, hormin ja yleisiin tiloihin avautuvan teknisen tilan rakentamiseen tarvittavaa pinta-alaa. Siirtymäsäännöksen perusteella rakentamisessa, joka perustuu 1.1.2025 voimassa olleeseen tai hyväksyttyyn kaavaan, noudatetaan kerrosalan laskemisessa aiemmin voimassa olleita säännöksiä. Tämä tarkoittaa, että vanhempien kaavojen osalta noudatetaan kerrosalan laskemisessa vuoden 1958 rakennuslain 131 a §:ää ja sitä täydentävän rakennusasetuksen 152 §:ää. Poikkeuksena on kuitenkin em. vuoden 2017 lainmuutoksella (812/2017) lisätyt ylitysmahdollisuudet, koska tuohon muutokseen ei liittynyt erityistä siirtymäsäännöstä. Käytännössä myös ennen 1.1.2000 hyväksyttyihin kaavoihin perustuvassa rakentamisessa on vastaavankaltaisia kerrosalaylityksiä myönnetty vähäisinä poikkeuksina. Oikeusohjeina tulee kuitenkin soveltaa maankäyttö- ja rakennuslakia edeltäneitä säännöksiä (KHO 2022:90).
Kerrosalan laskenta on perinteisesti aiheuttanut tulkintaongelmia sekä suunnittelijoiden että viranomaisten keskuudessa. Lähtökohtana edelleen on, että kerrosalaa voi olla vain rakennuksessa. Esimerkiksi katos ei muodosta kerrosalaa siitä riippumatta, kuinka suuresta katoksesta on kysymys. Katoksen ominaispiirteisiin kuuluu, että se on osittain tai kokonaan avoin. Avoimuuden asteen määrittely jää viime kädessä tapauskohtaisesti harkittavaksi. Jos seinien osuus on korkeintaan puolet verrattuna siihen, että seinät ympäröisivät koko tilan, on kysymyksessä eittämättä katos. Jonkinlaisena nyrkkisääntönä voi pitää, että avointa, ilman kiinteitä seinärakenteita tulisi olla noin kolmekymmentä prosenttia, jotta kohde täyttäisi katoksen määritelmän. Ympäristöministeriön asetus rakennusten paloturvallisuudesta 848/2017 (taulukko 5) tuntee 30 prosentin säännön. On myös huomattava, että rakentamislaissa olevan rakennuksen määritelmän mukaan kohteen ei täydy välttämättä olla kokonaan seinien ympäröimä, jotta sitä voidaan pitää rakennuksena. Vaikka katoksessa ei ole kerrosalaa, voidaan katoksen kokoa ja sijoittumista säädellä kaavassa ja rakennusjärjestyksessä.
Kellariin ja ullakolle sijoittuvia tiloja, jotka ovat aputilojen luonteisia ja palvelevat rakennuksen käyttöä, ei lasketa kerrosalaan. Oikeusohje noudattaa tältä osin nykyistä. Olennaista on, ovatko tilat rakennuksen pääasiallisen käyttötarkoituksen mukaisia vai eivät. Kerrosalan laskemista koskeva Ympäristöopas 72 (2000) on edelleen käyttökelpoinen. Muita kuin pääasiallisen käyttötarkoituksen mukaisia tiloja asuinrakennuksessa voivat oppaan mukaan olla esimerkiksi talousirtaimiston säilytystilat, varastotilat, autotallit, talosauna, talopesula ja urheiluvälineiden säilytystila. Pientalossa aputilana pidetään oppaan mukaan saunaa ja saunaan liittyvää pesutilaa, jos asunnossa on riittävästi pesutilaa muualla. Liikerakennuksessa muita kuin pääasiallisen käyttötarkoituksen mukaisia tiloja voivat olla esimerkiksi varastot, joilla ei ole yhteyttä liiketoimintaan, sosiaalitilat ja autotallit. Tulkintaa ja selvittelyä tarvitaan arvioitaessa lain säännöstä, jonka mukaan kerrosalaan lasketaan se kellarikerroksen tai ullakon ala, johon voidaan näiden tilojen sijainnin, yhteyksien, koon, valoisuuden ja muiden ominaisuuksien vuoksi sijoittaa rakennuksen pääasiallisen käyttötarkoituksen mukaisia tiloja. Tulkinnan apuna voi käyttää topten-kortistossa olevia yhtenäiset käytännöt -ohjeita (115 04 B ja 115 05 B). Ohjeet ovat suosituksia, eivät juridisesti sitovia.
Rakentamislaissa ei ole maankäyttö- ja rakennuslain tapaan säännöstä kevyestä rakennelmasta ja pienehköstä laitoksesta (MRL 168 §). Kevyellä rakennelmalla tarkoitetaan viranomaisen ennakkovalvonnan ulkopuolelle jäävää vähäistä kohdetta, johon ei liity viranomaisvalvonnan tarvetta. Esimerkkinä ovat leikkimökit, vapaa-ajan rakennusten ulkokäymälät, halkovajat jne. Rakentamislain kannalta tämäntyyppinen vähäinen, erillinen, kiinteä ja paikallaan pysytettävä, katettua ja seinien sisältämää tilaa käsittävä kohde voi periaatteessa olla rakennukseksi tulkittavissa ja sitä kautta muodostaa kerrosalaa. Kohdetta voi kuitenkin usein pitää väliaikaisena, jolloin esimerkiksi kerrosalaa sille ei tarvitse laskea (RakL 10 §). Kunta voi rakennusjärjestyksessä antaa tarpeelliseksi katsottuja määräyksiä tämäntapaisista vähäisistä uusista rakennuskohteista esimerkiksi siltä osin, kuinka lähelle naapurikiinteistön rajaa niitä voi sijoittaa. Vaikka em. kohde ei normaalisti ylitä lupakynnystä, voi kohteen sijoittumisesta ja ominaisuuksista olla tarpeen sisällyttää määräyksiä rakennusjärjestykseen.
Väliaikainen rakennus on uusi käsite, joka korvaa nykyiset tilapäisen ja määräaikaisen rakennuksen käsitteet (RakL 10 §). Tilapäistä rakennusta koskevaa sääntelyä mukaillen väliaikaisen rakennuksen rakentaminen voi poiketa rakentamislaissa ja sen nojalla annetuissa asetuksissa säädetystä. Väliaikaisen rakennuksen sallittavuuden harkintaan vaikuttavat kaavoituksen ja luonnonsuojelun tavoitteet, rakennuksen tarkoitus sekä lujuuden, terveellisyyden, liikenteen, paloturvallisuuden ja ympäristöön sopeutuvuuden vaatimukset. Väliaikainen rakennus ei saa johtaa merkittävään rakentamiseen. Sitä estää käytännössä jo se, että väliaikaisen rakennuksen tunnusmerkistöön kuuluu, että se on sen rakenne, arvo ja käyttötarkoitus huomioon ottaen tarkoitettu pysytettäväksi paikallaan enintään 10 vuotta. Väliaikaista rakennusta koskeva rakentamislupa voidaan myöntää tilanteissa, joissa nykylain mukaan käytetään tilapäistä tai määräaikaista rakennuslupaa. Väliaikaista rakentamislupaa voidaan edellytysten täyttyessä käyttää myös esimerkiksi harrastustoiminnan mahdollistamiseen tyhjilleen jääneeseen teollisuuskiinteistöön. Väliaikaisen rakennuksen enintään 10 vuoden määräajan umpeuduttua ei kohdetta voi enää pitää luonteeltaan väliaikaisena, jos sille haluttaisiin jatkoaikaa. Jatkoajan edellytykset ratkeavat normaalien, pysyvää lupaa koskevien säännösten kautta. Kaavoituksellinen tilanne voi muun muassa edellyttää poikkeamisluvan saamista. Turvallisuuden ja terveellisyyden varmistamiseksi voi olla tarpeen edellyttää kolmannen osapuolen tarkastusta ennen kuin jatkoaikaa voitaisiin myöntää. Lain perusteluissa todetaan, että esimerkiksi kymmeneksi vuodeksi luvan saanut ylipainehalli voitaisiin määrätä tarkastettavaksi viiden vuoden kuluttua. Rakentamislupaan voidaan liittää muitakin lupamääräyksiä (RakL 76 §).
Purkumateriaali- ja rakennusjäteselvitys toteuttaa rakentamislain tavoitetta edistää kiertotaloutta (RakL 16 §). Selvitysvelvoitteella luodaan nykyistä paremmat edellytykset rakennus- ja purkumateriaalin hyödyntämiselle materiaalina. Uuden rakennuksen rakentamishankkeessa, johon ei sisälly purkamista, on ilmoitettava arvio ainoastaan rakennuspaikalta pois kuljetettavan maa- ja kiviaineksen määrästä. Selvitysvelvoite ei myöskään koske hankkeita, joissa purkumateriaalien määrä on vähäinen. Lain perustelujen mukaan lähtökohtana vähäisyyden määrittelyyn on, että kaikki kokonaisten rakennusten purkuhankkeet, esimerkiksi vanhan pientalon purkaminen uuden tieltä, sisältyvät selvitysvelvoitteen piiriin. Sen sijaan pienet luvanvaraiset pientalon korjaushankkeet, esimerkiksi kylpyhuoneremontit, eivät selvitystä edellytä. Tarvittava selvitys esitetään rakentamis- tai purkamislupaa haettaessa tai tehtäessä purkamisilmoitus. Purkumateriaali- ja rakennusjäteselvitys on päivitettävä rakennus- tai purkuhankkeen valmistuttua siten, että siitä käyvät ilmi tiedot rakennuspaikalta pois kuljetettujen rakennus- ja purkujätteiden määristä, toimituspaikoista ja käsittelystä. Päivityksessä ilmoitetaan tarkentuneet tiedot rakennuspaikalta pois kuljetettujen rakennus- ja purkujätteiden sekä pilaantuneiden maa- ja kiviaineksien määristä. Pilaantumattomia maa-aineksia ei selvitetä. Myös uuden rakennuksen rakentamishankkeen selvitykseen on lisättävä tiedot syntyneistä rakennusjätteistä, vaikka rakentamislupavaiheessa olisi ilmoitettu ainoastaan maa- ja kiviainesten määrä. Tiedot ilmoitetaan Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämään tietokantaan ja sovitetaan yhteen jätelainsäädännön velvoitteiden kanssa.