Tutkija Harry Lönnroth määritteli käsitteen ”ruotsinkielinen kielisaareke” vuonna 2009 artikkelissaan ”Det femte landskapet?” (Viides maakunta?) Lönnroth katsoo ruotsinkielisen Suomen, ”Svenskfinlandin” koostuvan neljästä perinteisestä maakunnasta (Uusimaa, Turunmaa, Ahvenanmaa, Pohjanmaa), kielisaarekkeiden muodostaessa viidennen – joskaan ei maantieteellisen niin ainakin henkisen maakunnan. Kielisaarekkeet kuuluvat ruotsinkieliseen Suomeen.

Kielisaarekkeet syntyivät pääasiassa 1700- ja 1800-luvuilla. Tavallisesti ruotsinkieliset virkamiehet muuttivat suomenkielisille teollisuuspaikkakunnille. Nämä uudet kielisaarekkeet saivat oman koulun, joko yksityisen ruotsinkielisen kansakoulun tai oppilaitoksen. Joillakin kielisaarekkeilla kunta otti ruotsinkielisen opetuksen hoitaakseen. Kun ruotsin kieltä ylläpitänyt teollisuus hiipui, katosi myös ruotsin kieli monelta vanhalta teollisuuspaikkakunnalta.

Vuoden 1999 lakiuudistuksen myötä on kuitenkin perustettu uusia kielisaarekkeita 2000-luvun aikana. Tänä päivänä Suomessa on 15 kielisaareketta. Seuraavaksi tullaan esittelemään ne kaikki. 

On useita tekijöitä, jotka vaikuttavat kielisaarekkeiden elinvoimaisuuteen, esim. ruotsinkielisen opetuksen perinteet, kaksikielisten alueiden läheisyys sekä kunnan yleinen kasvu. Kuten alla olevasta taulukosta näkyy, ruotsinkielisten osuus ei aina ole ratkaiseva kielisaarekkeen koon kannalta.  

Tämä kuva havainnollistaa lasten lukumäärän kielisaarekkeiden ruotsinkielisissä päiväkodeissa ja kouluissa, yhteensä noin 2600. Joillakin kielisaarekkeilla järjestetään myös kielisuihkutusta ja kielikylpyopetusta ja nämä lapset/oppilaat on laskettu mukaan lasten ja oppilaiden yhteismäärään. Yhdeksällä kielisaarekkeella ruotsinkielinen koulupolku päättyy kuudenteen vuosiluokkaan ja jatkuu kaksikielisessä lähikunnassa. Nämä oppilaat eivät näy tässä tilastossa. Ainoastaan neljällä kielisaarekkeella on mahdollista käydä lukio ruotsiksi.