Yleistä tiedoksiannosta
Todisteellinen tiedoksianto
Päätös tuomitsemisesta/täytäntöönpanosta on annettava tiedoksi asianosaiselle postitse saantitodistusta vastaan tai haasteen tiedoksiantamisesta säädetyssä järjestyksessä (UhkasakkoL 23 §). Muutosta hallintopakkopäätökseen haetaan valittamalla (alueellisesti toimivaltaiseen) hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa tiedoksisaannista.
Rakennusvalvontaviranomaisen on lähetettävä Maanmittauslaitokselle ilmoitus kiinteistöä koskevasta päävelvoitteen ja sen tehosteeksi asetetun uhan tuomitsemisesta merkinnän tekemiseksi kiinnityksistä pidettävään rekisteriin. Ilmoitus tulee myös tehdä aikanaan siitä, että päävelvoite on täytetty.
Yleistiedoksiantoa voidaan käyttää silloin, kun tiedoksiantoa ei voida toimittaa tavallisena tai todisteellisena tiedoksiantona, sekä silloin, kun asiakirja on annettava tiedoksi yli kolmellekymmenelle tiedossa olevalle henkilölle tai kun henkilöiden lukumäärää ei tiedetä (HL 55 §).
Yleistiedoksiannon käyttämiseen liittyvän oikeuskäytännön kehittymistä on tarpeen seurata. Käytännössä yleistiedoksiantoa on käytännössä tulkittu voitavan käyttää, kun tiedoksianto ei onnistu saantitodistuksella eikä haastetiedoksiantona. Tiedossa on kuitenkin hallinto-oikeuksien päätökset, joissa tulkinta eroaa. Yhtäältä on katsottu, että yleistiedoksiantoa ei voi uhkasakkoasioissa käyttää perustuen uhkasakkolain 23 §:n sanamuotoon ja säännöskohtaisiin perusteluihin (HE 63/1990 vp). Toisaalta on katsottu, että poikkeuksellisesti yleistiedoksiantoa on ollut mahdollista käyttää.
- Hämeenlinnan HaO 28.5.2019 19/0612/2:
Hallinto-oikeus totesi, että uhkasakkolaki on hallintolakiin nähden erityislaki ja sitä sovelletaan uhkasakkolain mukaisten päätösten tiedoksiantomenettelyyn ensisijaisesti. Uhkasakkolaissa säädetyn todisteellisen tiedoksiantomenettelyn käyttö on perusteltua velvoitetun henkilön oikeusturvan kannalta. Uhkasakkolaissa ei ole kuitenkaan säädetty menettelystä tilanteesta, jossa todisteellinen tiedoksianto ei onnistu. Myöskään hallintolaissa ei ole erityistä säännöstä velvoittavien päätösten tiedoksiannosta tällaisessa tilanteessa. Poikkeuksellisissa tilanteissa, joissa uhkasakkolain 23 §:n mukainen todisteellinen tiedoksianto ei asianmukaisista yrityksistä huolimatta onnistu esimerkiksi tiedoksiannon pakoilun vuoksi, on lain edellyttämän oikeustilan saavuttamiseksi voitava soveltaa tiedoksiantomenettelyyn täydentävästi hallintolain yleistiedoksiantoa koskevia säännöksiä.
Yleistiedoksianto
Yleistiedoksianto tulee toteuttaa hallintolain 62 §:nlinkki toiseen palveluun mukaisesti. Yleistiedoksiannossa asiakirja pidetään määrätyn ajan vastaanottajan nähtävillä viranomaisessa. Asiakirjan nähtäville asettamisesta on ilmoitettava yleisessä tietoverkossa viranomaisen verkkosivuilla ja tarpeen vaatiessa sellaisessa sanomalehdessä, josta vastaanottajan voidaan otaksua parhaiten saavan tiedon. Jos ilmoitusta ei voida tietoliikennehäiriöiden tai muun tähän rinnastettavan syyn vuoksi julkaista viranomaisen verkkosivuilla, asiakirjan nähtäville asettamisesta on ilmoitettava myös virallisessa lehdessä.
Ilmoituksesta on käytävä ilmi, mitä asia koskee sekä maininta siitä, missä ja mihin ajankohtaan saakka asiakirja pidetään nähtävillä. Ilmoituksessa on lisäksi mainittava ajankohta, jona se on julkaistu viranomaisen verkkosivuilla ja todettava, että tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kyseisestä julkaisemisajankohdasta. Jos ilmoitusta ei ole voitu julkaista viranomaisen verkkosivuilla, ilmoituksessa on todettava tiedoksisaannin tapahtuneen seitsemäntenä päivänä ilmoituksen julkaisemisesta virallisessa lehdessä.
Edellä mainitun lisäksi asiasta on syytä pyrkiä tiedottamaan tavalla, joka myös tosiasiassa voisi tavoittaa henkilöt, joita asia koskee (esim. lähettämällä kirje tai sähköposti viranomaisella tiedossa olevaan osoitteeseen).
Hallintolain 62 b §:ssä säädetään tietojen julkaiseminen yleistiedoksiantoa toimitettaessa. Asiakirjan nähtäville asettamista koskevan ilmoituksen tiedot saadaan julkaista, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Henkilötiedoista julkaistaan kuitenkin ainoastaan tiedonsaannin kannalta välttämättömät henkilötiedot ja ne voidaan julkaista sen estämättä, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 16 §:n 3 momentissa säädetään. Asiakirjan nähtäville asettamista koskevan ilmoituksen sisältämät henkilötiedot on poistettava yleisestä tietoverkosta viranomaisen verkkosivuilta nähtävillä pitoajan kuluttua.
Tiedoksianto ulkomaille
Tiedoksiannosta ulkomaille säädetään hallintolain 63 §:ssälinkki toiseen palveluun. Tiedoksianto toimitetaan ulkomaille hallintolain tai asianomaisen vieraan valtion lainsäädännön mukaan, jollei Suomea sitovista kansainvälisistä sopimuksista ja velvoitteista muuta johdu. Jos ulkomaille tarkoitettua tiedoksiantoa ei saada toimitetuksi, asiakirja annetaan tiedoksi Suomessa yleistiedoksiannolla.
Hallintolaissa Virallinen lehti tarkoittaa kyseisen nimistä julkaisua, jossa julkaistaan ilmoitukset, kuulutukset ja muut asiakirjat, jotka laki, asetus tai muu alempiasteinen säädös määrää julkaistavaksi Virallisessa lehdessä.