Julkaisun etusivulle

Asettamisvaiheen kuuleminen

Asettamisvaiheen kuuleminen

Yleistä asettamisvaiheen kuulemisesta

Ennen velvoitteen määräämistä ja tehosteen asettamista koskevan päätöksen tekemistä on aina kuultava asianosaista (UhkasakkoL 22 §).

Kuulemisella tarkoitetaan, että asianosaiselle varataan tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta sekä antaa selityksensä sellaisista vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun (HL 34 §).

Samalla on ilmoitettava päävelvoitteen tehosteeksi mahdollisesti asetettavasta uhasta (kiinteä/juokseva uhkasakko vai teettämisuhka), jotta asianosaisella on mahdollisuus lausua mielipiteensä myös uhasta.

Uhkasakon määrän ilmoittaminen ei sen sijaan ole vielä välttämätöntä – vain se, että uhkasakko ollaan asettamassa. Kuulemisella on merkitystä asianosaisen oikeusturvan kannalta. Kuulemisen laiminlyönti johtaa todennäköisesti päätöksen kumoamiseen valitusviranomaisessa, jos päätöksestä valitetaan.

  • KHO 1983 A II 103: Rakennuslautakunta oli velvoittanut henkilön, varaamatta tälle tilaisuutta selityksen antamiseen, sakon uhalla poistamaan luvatta rakennetun rakennuksen. Rakennuspaikan nykyisen omistajan valitettua lautakunnan päätöksestä lääninhallitus oli tutkinut valituksen ja velvoittanut valittajan sakon uhalla poistamaan rakennuksen. Kun lautakunta ei ollut ennen velvoitepäätöksen tekemistä varannut kummallekaan em. henkilölle tilaisuutta selityksen antamiseen, lääninoikeuden ja rakennuslautakunnan päätökset kumottiin ja asia palautettiin rakennuslautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi.
  • KHO 1983 A II 98: Rakennustarkastaja oli tarkastuskäynnillään todennut, että tilalle oli tuotu luvattomasti saunarakennus. Tarkastuspöytäkirjaan rakentajaksi merkitylle tilan omistajalle oli lähetetty pöytäkirja kirjatulla kirjeellä ja samalla varattu hänelle tilaisuus selityksen antamiseen. Omistaja ei ollut antanut selitystä. Sen sijaan hänen vaimonsa oli kirjallisesti lausunut, ettei tilalle ollut rakennettu saunaa. Hän oli tuonut sinne vaihtolavalla olleen parakin, joka ei vaatinut rakennuslupaa. Lisäksi hän oli ilmoittanut olevansa parakin omistaja. Rakennuslautakunta velvoitti rakentajan poistamaan kysymyksessä olevan rantasaunan sakon uhalla määräpäivään mennessä ja antoi päätöksen tiedoksi vain maanomistajalle, mutta ei rakentajalle. Lääninoikeus hylkäsi puolisoiden valituksen, jossa nämä olivat vaatineet rakennuslautakunnan päätöksen kumoamista, kun rakennuslupa ei ollut tarpeen ja kun rakennuksen omistajalle ei ollut annettu tietoa päätöksestä eikä muutakaan asian käsittelystä. KHO katsoi, että kun otettiin huomioon lautakunnan päätöksellä asetettu velvoite ja sakon uhka, rakennuksen omistajalle olisi tullut erikseen varata tilaisuus tulla asiassa kuulluksi. Kun velvoite oli kohdistettu rakentajaan, olisi päätös tullut antaa hänelle tiedoksi eikä aviopuolisolle. KHO kumosi rakennuslautakunnan ja lääninoikeuden päätökset sillä perusteella, ettei asianomaiselle ollut ennen velvoitteen asettamista varattu tilaisuutta tulla kuulluksi. Äänestys 3-2.

Kuultavien piiri voi olla laajempi kuin pelkästään velvoitettava(t). Tapauskohtaisesti voi olla tarpeen kuulla esimerkiksi vuokraoikeuden haltijan ohella kiinteistön omistajaa, vaikkei omistajaa tultaisi velvoittamaan asiassa.

Aikaisemmin on mm. näissä ohjeissa asettamisvaiheen kuulemiskirje ohjeistettu toimittamaan todisteellisesti. Oikeuskäytäntö on antanut tältä osin aihetta uuteen ohjeistukseen. Asettamisvaiheen kuulemiskirjettä ei siis ole välttämätöntä lähettää todisteellisesti asianosaiselle. On kuitenkin suositeltavaa kuulla asianosaisia todisteellisesti.

  • KHO 20.8.2012 taltio 2192 on katsonut, että hallintolaki 59 § ja 60 § ei edellytä, että asianosaiselle päävelvoitteen ja uhkasakon ja uhkasakon asettamista lähetettävä kuulemiskirje annettaisiin tiedoksi postitse saantitodistusta vastaan. Asettamisvaiheen kuulemiskirje voidaan siis lähettää tavallisena tiedoksiantona postitse kirjeellä. Tapauksessa oli kyse ympäristönsuojeluviranomaisen valvonta-asia liittyen roskaantumiseen.
  • Eräässä rakennusvalvonta-asiassa myös Turun hallinto-oikeus on tehnyt vastaavanlaisen ratkaisun kuulemisen osalta.