Tässä Suomen Kuntaliiton ja Tampereen yliopiston yhteistyössä toteuttamassa tutkimuksessa tarkastelun kohteena ovat tehtäväkohtaiset yhteistyömuodot, joka ottaisivat riittävästi huomioon sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden lisäksi niihin läheisesti liittyvien kuntien muiden tehtävien yhteydet sekä kuntien ja alueiden erilaisuuden. Tätä teemaa lähestytään kysymällä, minkä tahojen välillä löytyy eniten tarvetta yhteistyölle ja missä yhteydessä tätä yhteistyötarvetta ilmenee eniten? Lisäksi keskeistä on selvittää, mitä yhteistyötarpeiden aikaansaamat integraatiotarpeet merkitsevät uusien hyvinvointialueiden ja kuntien välisen tehtävien organisoinnin ja työnjaon sopimisen kannalta ja ovatko integraatiotarpeet erilaisia erikokoisissa kunnissa? Näitä kysymyksiä lähestyttiin integraatiotarve ja ilmiölähtöisyys -käsitteiden kautta tarkastelemalla asiakas- ja asukaslähtöisyyttä, hallinnollisia sekä juridisia rajapintoja integraation esteenä, vaikuttavuutta sekä perinteisten tukitoimintojen ymmärtämistä osana sosiaali- ja terveydenhuollon palveluintegraatiota.

Tutkimusta varten kerättiin kyselyaineisto viranhaltijoilta 12 kunnasta tai kuntayhtymästä eri puolilta Suomea kesän 2020 aikana. Aineistoa käsiteltiin verkostoanalyyttisin menetelmin ja tätä täydennettiin valituissa kunnissa tehdyillä viranhaltijoiden ryhmähaastatteluilla.

Tutkimus osoittaa, kuinka erityisesti suurissa kaupungeissa pyritään koko ajan tunnistamaan rajapintoja, jotka sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistuksessa ovat syntymässä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen ja kuntien vastuulla olevien palvelujen väliin ja joihin liittyvät yhteistyötarpeet korostuvat kaupungeille tyypillisten sosiaalisten ongelmien ratkaisussa. Näiden rinnalla kuntien vastuulla on laaja hyvinvoinnin kehittäminen paikallisen hyvinvointipolitiikan avulla ja tässä yhteydessä kehittäminen edellyttää toimivia yhdyspintoja sosiaali- ja terveyspalveluihin, jotka ovat nyt pöydällä olevassa mallissa siirtymässä hyvinvointialueiden järjestämisvastuulle.