Talous ja elinvoima
Kuntataloudella on merkittävä rooli Suomen julkisessa taloudessa. Myös kunnallisella itsehallinnolla, esimerkiksi kunnan verotusoikeudella ja taloudenpidon vapaudella, on korostunut asema.
Kunnan elinvoimapolitiikan strateginen tavoite on vahvistaa paikallistalouden kilpailukykyä ja lisätä siten kunnallisten palvelujen tuottamisessa tarvittavia resursseja. Kuntatalouteen nämä resurssit kanavoituvat ansio-, yhteisö- ja kiinteistöveroina sekä palveluista perittävinä maksutuloina.
Suurin osa kuntien menoista muodostuu kuntien järjestämisvastuulla olevien lakisääteisten peruspalvelujen kustannuksista. Kuntien kustannuksista merkittävä osa on palkkoja ja muita palkkaperusteisia maksuja. Kuntien tärkein tuloerä ovat verotulot. Kunnan muita tuloeriä ovat toimintatuotot, esimerkiksi maksu- ja myyntituotot, ja käyttötalouteen myönnetyt valtionosuudet.
Valtio ohjaa kuntien toimintaa lainsäädännöllä ja rahoituksella, esimerkiksi päättämällä yleisistä veroperusteista ja vuosittaisista valtionosuuksista. Osana julkisen talouden suunnitelmaa laaditaan kuntatalousohjelma, jonka painopiste on kuntatalouden kehitysnäkymien ja valtion kuntatalouteen vaikuttavien toimenpiteiden tarkastelussa.
Elinvoiman edistämisessä keskeisessä roolissa olevat elinkeinopoliittiset toimet eivät ole kunnan lakisääteisiä tehtäviä vaan kuuluvat niin sanottuihin yleisen toimialan puitteissa kunnan itselleen ottamiin tehtäviin.
Perinteisen rajauksen mukaiset kuntien elinkeinopoliittiset instrumentit ovat yritysneuvonnan palveluiden tuottaminen, yritystoiminnan kehittämishankkeet, toimitilojen rakentaminen ja vuokraaminen yritysten käyttöön, yritystonttien tarjonta ja alueen markkinointi.
Elinkeinotoiminta, asukkaiden työllisyys ja osaaminen, kestävä ja toimiva elinympäristö sekä vireät yhteisöt ovat elinvoimaisuuden elementtejä, joille kestävä paikallis- ja aluetalous rakentuu. Kunnat tukevat elinvoimaisuuden rakentumista muun muassa erilaisten kehittämis- ja investointihankkeiden kautta, joissa ne hyödyntävät mm. EU-osarahoitteista ja kansallista aluekehitysrahoitusta ja tukevat alueen yrityksiä hyödyntämään valtion yritysrahoitusinstrumentteja.
Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi laadittavalla taloussuunnitelmalla, jonka ensimmäinen vuosi on talousarviovuosi. Kuntatalouden tasapainon arvioinnissa käytettäviä tunnuslukuja ovat muun muassa vuosikate, tilikauden tulos sekä toiminnan ja investointien rahavirta.
Kunta voi perustaa yhtiöitä, osuuskuntia tai säätiöitä, joiden tarkoituksena on hoitaa kunnan tehtäviä. Näitä yhteisöjä voivat lisäksi olla kuntayhtymät ja yhdistykset. Kunta tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin. Kunnan valtuusto ohjaa kunnan tytäryhteisöjen toimintaa asettamalla niille tavoitteita kuntastrategiassa ja talousarviossa. Tärkeä väline tytäryhteisöjen ohjaamisessa on valtuuston hyväksymä konserniohje.
Uudet opasvideot sotelaskelmiin
Teimme kahdeksan opasvideota sote-rahoituslaskelmista. Katso kaikki videot täällä.
Tuore julkaisu: Isot reformit ja kuntatalous
Sote lähtee ja työllisyyden hoito tulee – mitä kunnassa tulee tietää uudistusten kynnyksellä? Uusi julkaisumme pyrkii luomaan kokonaiskuvan ja tarjoamaan kattavan peruspaketin tulevista muutoksista. Ennen kaikkea sen tarkoituksena on tarjota tukea kunnille niiden valmistautuessa uuteen rooliinsa elinvoima- ja sivistyskuntina.
Lataa julkaisu tai tutustu sen tiiviiseen esittelyyn.
Tärkeitä päivämääriä ja nostoja
Kokosimme yhteen kuntatalouden kannalta tärkeitä päivämääriä ja nostoja jo julkaistuista materiaaleista.
Taloustorstai
Taloustorstai-verkkolähetys käsittelee runsaan kuukauden välein kuntatalouden ajankohtaisia aihepiirejä Kuntaliiton talousyksikön asiantuntijoiden johdolla. Lähetysten aikataulut, ohjelmat ja osallistumislinkin löydät Taloustorstain sivuilta.
Työllisyystiistai
Työllisyystiistai kokoaa parin kuukauden välein lähetykseen valtakunnan ykkösketjua keskustelemaan kiinnostavimmista työllisyysteemoista. Lähetysten aikataulut, ohjelmat ja osallistumislinkin löydät Työllisyystiistain sivuilta.
Ajankohtaista taloudesta
Minne harkkarit kilisevät?
Kunnat eivät ole lähteneet rajujen menoleikkausten tielle
Enemmän faktoja, vähemmän mutua kulttuurin rahoista
Viisi pointtia TE-uudistuksen rahoista
TE-uudistus on lohen sukua
Ajankohtaista elinvoimasta ja työllisyydestä
Minne harkkarit kilisevät?
Kunnat ja kaupungit aktiivisia EU-hanketoteuttajia
Kunnat eivät ole lähteneet rajujen menoleikkausten tielle
Viisi pointtia TE-uudistuksen rahoista
Lausunnot ja yleiskirjeet
Lausunto kansallisen julkisten hankintojen tietovarannon perustamisesta ja ostolaskutietojen julkaisemisesta laaditusta arviomuistiosta
HE 68/2024 vp ulkomaalaislain muuttamisesta
Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää
Palvelemme kuntien henkilöstöä ja luottamushenkilöitä heidän tehtäviinsä liittyvissä asioissa. Neuvontapalveluita varten suosittelemme käyttämään ensisijaisesti neuvontapyyntölomaketta.