Lakia tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista on muutettu eduskunnan päätöksen mukaisesti säädöksellä N:o 1024/2002. Uudet maksut tulevat voimaan 1 päivänä tammikuuta 2003. Oikeudenkäynti maksu hallintoasioissa on säädöksen voimaan tulosta lähtien
Yleiskirjeet
- Yleiskirjeet ovat Kuntaliiton jäsenistölle tarkoitettuja ohjeita ja suosituksia. Ne julkaistaan yhtäaikaisesti suomeksi ja ruotsiksi.
Lähetämme yleiskirjeet automaattisesti kuntien ja kuntayhtymien kirjaamon sähköpostiin samana päivänä kun yleiskirjeet julkaistaan verkossa.
Suomen Kuntaliitto lähettää oheisena suosituksen kunnallisen perhepäivähoidon kustannuskorvauksista vuodelle 2003. Liitto on neuvotellut asiasta Kunnallisten työmarkkinalaitoksen ja Kunta-alan Unioni ry:n kanssa. Kustannuskorvausten tarkistamisessa käytetään kuluttajahintaindeksiä ja sen
Yleiskirje 20/80/2002, Kalevi Luoma/eg 22.11.2002 Kansallisessa ilmastostrategiassa on tavoitteena saavuttaa puolet maamme kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistarpeesta energiansäästöllä ja uusiutuvien energialähteiden käytön lisäämisellä. Eduskunnan hyväksymässä ilmastostrategiassa odotetaan myös
Suojatyötä koskeva lainsäädäntö uudistettiin 1.4.2002 lukien. Aiemmin invalidihuoltolakiin sisältyneet suojatyötä koskeneet pykälät kumottiin ja suojatyö on käsitteenä poistettu lainsäädännöstä. Uudistuksen tavoitteena on parantaa vammaisten ja vajaakuntoisten henkilöiden työllistymisedellytyksiä
Hallinto-oikeudet käsittelevät valituksia viranomaisten hallintoasioissa tekemistä päätöksistä. Suurin osa näistä päätöksistä on kunnallisten viranomaisten tekemiä. Valituskelpoiseen päätökseen on liitettävä kuntalain 94 §:n 1 momentin mukaan valitusosoitus. Valitusosoituksen muodosta säädetään
Yleiskirje 14/80/2002, Vesa Valpasvuo/eg 13.8.2002 Eduskunta antoi 14.6.2002 lain ympäristönsuojelulain muuttamisesta ja muutos tuli voimaan 1.7.2002. Euroopan yhteisöjen komissio on esittänyt Suomelle huomautuksen eräistä IPPC-direktiivin (96/61/EY) täytäntöönpanossa havaituista puutteista. Tämän
Korkein hallinto-oikeus on 19.6.2002/1533 antamallaan päätöksellä katsonut, että niissä tapauksissa kun vuokramiehellä on velvollisuus lunastaa rakennukset mm. vuokra- ja lunastussopimukseksi otsikoidun sopimuksen mukaan varainsiirtoveron suorittamisvelvollisuus lasketaan lopullisen omistusoikeuden
Työterveyshuoltolain kokonaisuudistus on saatettu voimaan vuoden 2002 alusta. Kumotun työterveyshuoltolain (743/1978) tilalle tulee uusi työterveyshuoltolaki (1383/2001). Uudella valtioneuvoston asetuksella (1484/01) kumotaan asetus työnantajan velvollisuudeksi säädetystä sekä yrittäjien ja muun
Yleiskirje 9/80/2002, (päivämäärien osalta muutettu versio) Vesa Valpasvuo/eg 24.5.2002 Valtioneuvosto on 8.5.2002 tehnyt päätöksen Euroopan yhteisön Natura 2000 -verkoston Suomen ehdotuksen täydentämisestä. Valtioneuvoston päätös annetaan tiedoksi kunnissa tiedoksiannosta hallintoasioissa annetun
Julkisista hankinnoista annettu laki (1505/1992) eli hankintalaki on ollut voimassa vuodesta 1994. Lakia on sittemmin tarkistettu useammassa eri vaiheessa. Hankintalain muutoksella 1009/2001, joka tuli voimaan 1.12.2001, on täsmennetty lain muutoksenhakusäännösten keskeisiä periaatteita. Uusi
Suomen pelastustoimessa tapahtuu merkittävä uudistus vuoden 2004 alussa. Laki pelastustoimen alueiden muodostamisesta on tullut voimaan 1.1.2002. Lain tarkoituksena on tehostaa pelastustoimen voimavarojen käyttöä ja parantaa palvelujen saatavuutta ja laatua. Laki velvoittaa kunnat järjestämään
Eduskunta on hyväksynyt lain sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 7 a §:n muuttamisesta. Laki on vahvistettu 13.12.2001. Tällä lailla muutetaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista 3. päivänä elokuuta 1992 annetun lain (734/1992) 7 a §, joka koskee lasten päivähoidon
Suomen Kuntaliitto lähettää oheisena suosituksen kunnallisen perhepäivähoidon kustannuskorvauksista vuodelle 2002. Liitto on neuvotellut asiasta Kunnallisten työmarkkina-laitoksen ja Kunta-alan Unioni ry:n kanssa. Kustannuskorvausten tarkistamisessa käytetään kuluttajahintaindeksiä ja sen
Asiakasmaksuasetuksen muutos koskee palvelun käyttäjiltä perittävien enimmäismaksujen muuttamista vuoden 2002 alusta euromääräisiksi. Lisäksi maksuihin on tehty kustannustasomuutos, joka koskee kaikkia tasamaksuja ja maksukyvyn mukaan määräytyvien maksujen tulorajoja. Sen lisäksi terveyskeskusmaksun
Yleiskirje 23/80/2001, K. Luoma, V. Valpasvuo/eg, 6.11.2001 Ilmanlaatuasetus Valtioneuvosto antoi 9.8.2001 asetuksen ilmanlaadusta (ilmanlaatuasetus), joka koskee ulkoilman epäpuhtauksien raja-arvoja. Asetuksen tavoitteena on vähentää ulkoilman epäpuhtauksien aiheuttamia terveys- ja
Suomen Kuntaliitto on yhdessä Vesi- ja viemärilaitosyhdistyksen ja kuntien edustajien kanssa valmistellut vesihuoltolaitoksen maksuja koskevat ohjeet ja suositukset. Nämä sisältävät ehdotuksen, kuinka vesihuoltolain maksuja koskevia säännöksiä voidaan soveltaa käytännössä. Koska vesihuoltolaki
Suomen Kuntaliitto on yhdessä Vesi- ja viemärilaitosyhdistyksen ja kuntien edustajien kanssa valmistellut vesihuoltolaitoksen maksuja koskevat ohjeet ja suositukset. Nämä sisältävät ehdotuksen, kuinka vesihuoltolain maksuja koskevia säännöksiä voidaan soveltaa käytännössä. Koska vesihuoltolaki
Yleiskirje 18/80/2001, Auli Valli-Lintu/eg, 21.9.2001. Maaliskuun alusta voimaan tulleen vesihuoltolain (9.2.2001/119) mukaan kunnalla on monia viranomaisrooleja ja -tehtäviä sekä vesihuollon järjestämisessä että valvontaviranomaisena. Tässä yleiskirjeessä on tarkasteltu edellä sanottujen tehtävien
Yleiskirje 16/80/2001, A. Valli-Lintu/eg, 10.8.2001. Suomen Kuntaliitto on yhteistyössä Vesi- ja viemärilaitosyhdistyksen ja Kuluttajaviraston kanssa valmistellut suositukset liittymis- ja käyttösopimusmallien ehdoista sekä yleisistä toimitusehdoista. Tämän yleiskirjeen tarkoituksena on käydä läpi
Sosiaali- ja terveysministeriön, Kansaneläkelaitoksen ja Kuntaliiton kesken on neuvoteltu tulkinnoista, joiden mukaan matkakorvausta myönnetään vakuutetulle/potilaalle kunnan tai kuntayhtymän (erikoissairaanhoito, terveyskeskus) ostamissa sairaanhoitopalveluissa, vaikka matka suuntautuu kauemmaksi