Kunnat ovat merkittävä toimija ilmastonmuutoskysymyksissä. Keskeisimpiä kuntien keino-ja ovat energiavalintoihin, energiansäästöön, hankintoihin, maankäyttöön, liikenteeseen ja yhdyskuntatekniikkaan liittyvät päätökset. Ilmastonmuutos on ajankohtainen aihe sekä kansallisesti että kansainvälisesti
Yleiskirjeet
- Yleiskirjeet ovat Kuntaliiton jäsenistölle tarkoitettuja ohjeita ja suosituksia. Ne julkaistaan yhtäaikaisesti suomeksi ja ruotsiksi.
Lähetämme yleiskirjeet automaattisesti kuntien ja kuntayhtymien kirjaamon sähköpostiin samana päivänä kun yleiskirjeet julkaistaan verkossa.
Suomen Kuntaliitto kiinnittää pääesikunnan pyynnöstä kuntien huomiota palvelukseen kutsumatta jättämisen menettelyyn. Tämä tarkoittaa vuoden alusta voimaan tulleen asevelvollisuuslain (1438/2007) 89 §:n mukaista menettelyä, jonka kautta kunnat tai muut työnantajat voivat esittää, että kunnan tai
Uusi laki holhoustoimen edunvalvontapalvelujen järjestämisestä (575/2008) tulee voimaan 1.1.2009. Lain siirtymäsäännösten mukaan yleisellä edunvalvojalla lain voimaantullessa olleet tehtävät siirtyvät valtion oikeusaputoimistoille 1.2.2009, jollei ajankohdasta toisin sovita. Tehtävät siirtyvät
Tässä yleiskirjeessä käsitellään strategisen kunnanhallitustyöskentelyn vahvistamista sekä pätevien kunnanjohtajien saannin ja johtamistyön edellytysten varmistamista. Yleiskirjeessä halutaan korostaa kuntajohtamisen vaativuuden kasvua ja sen huomioonottamista kunnan poliittisen ja ammatillisen
Tässä yleiskirjeessä käsitellään luottamushenkilöiden palkkioita ja työn edellytyksiä kunnissa sekä niitä toimenpiteitä, joilla kunnat voivat turvata riittävät edellytykset luottamushenkilötyön tehokkaaseen ja onnistuneeseen hoitamiseen. Yleiskirjeessä halutaan myös korostaa luottamushenkilötyön
Kunnallisen työmarkkinalaitoksen vuoden 2007 tilinpäätöksen mukaan kuntien lopulliset maksuosuudet olivat yhteensä 3 075 743,62 euroa. Talousarvion mukaisesta maksuosuuksien yhteismäärästä perittiin ennakoina 90 %. Maksuosuusennakoiden ja lopullisten maksuosuuksien välinen osuus 105 744,82 euroa
Sosiaalihuoltolain 29 b § ja 29 d § (388/2008) sekä lakia sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (387/2008) on muutettu 1.8.2008 alkaen. Lisäksi asetusta sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista on valtioneuvoston 19.6.2008 tekemällä päätöksellä muutettu 1.8.2008 alkaen. Asetuksen
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulakia ja -asetusta muutetaan 1.8.2008. Maksuihin on tehty tasokorotuksia, jotka ottavat huomioon vuoden 2002 jälkeen kustannuksissa tapahtuneita muutoksia. Maksujen muutoksissa on käytetty eri indeksejä, joissa on otettu huomioon kuntalaisten maksukyvyssä ja
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on ratkaissut lukuisia kanteluja, jotka ovat koskeneet viranomaisten puhelinpalveluja. Kanteluja on kohdistunut myös kuntiin. Apulaisoikeusasiamiehen käsityksen mukaan monilla viranomaisilla on yhä puutteellinen tai virheellinen käsitys siitä, mitä puhelinneuvonnan
Verohallinto on antanut ohjeen kiinteistön käyttöoikeuden luovuttamisesta arvonlisäverolliseksi hakeutuminen (dnro 1962/40/2007, 31.12.2007), jonka pohjalta Kuntaliitossa on laadittu kiinteistön käyttöoikeuden luovuttamisesta arvonlisäverolliseksi hakeutumisesta erityisesti kiinteistöyhtiöiden
Markkinaoikeus on 19.12.2007 antanut päätöksensä asfalttialan yritysten väitettyä kilpailunrajoituslain vastaista menettelyä koskevassa asiassa. Markkinaoikeus on päätöksessään katsonut muun muassa, että päätöksessä mainitut yritykset olivat kuntien teettämien asfalttitöiden osalta jakaneet
Pian päättyvää valtuustokautta 2005–2008 ovat sävyttäneet monenlaiset muutokset kuntien toiminnassa, rakenteissa ja palvelutuotannossa. Kunnissa on suuret paineet poliittisen johtajuuden ja omistajaohjauksen vahvistamiseen. Kuntalakiin tulleiden lisäyksien kautta on tullut mahdolliseksi kehittää
Suomen Kuntaliitto lähettää ohessa tiedoksi ja toimenpiteitä varten Verohallinnon tiedotteen veronsaajien oikeudenvalvonnan uudistuksesta. Tasavallan presidentti on 18.4.2008 hyväksynyt lakimuutokset (HE 148/2007), joiden perusteella Verohallitus ja yhdeksän verovirastoa yhdistetään Verohallinto
Suomen Kuntaliitto lähetti kunnille yleiskirjeen (16.9.2005, 19/80/2005) julkisuuslain muutoksista sekä kuntien www-viestinnän suositusten ja salassa pidettävien tietojen täsmennyksistä. Lainvalvontaviranomaiset ovat eräissä ratkaisuissaan huomauttaneet kuntia virheistä salassa pidettävien tietojen
Sairausvakuutuslakia on muutettu vuoden 2008 alusta lukien. Sairaanhoitopiirit ja kuntien ja kuntayhtymien terveyskeskukset saavat korvauksen järjestämistään ja kustantamistaan sairaanhoitopalveluista, joiden järjestäminen ja kustantaminen perustuu EY-lainsäädäntöön tai muuhun Suomea sitovaan
Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen yhteydessä on noussut esille eräitä siirtymävaiheen järjestelyihin liittyviä kysymyksiä. Voimassaoleva lainsäädäntö ja kuntayhtymien perussopimukset eivät sisällä kaikilta osin riittävän yksityiskohtaisia säännöksiä ja määräyksiä näiden siirtymävaiheiden osalta
Metsätulon huomioon ottaminen maksukyvyn mukaan määräytyvissä maksuissa kuten mm. lasten päivähoidossa ja pitkäaikaisessa laitoshoidossa muutetaan, koska verohallinto ei enää ylläpidä varallisuusverotusta varten tarvitsemaansa rekisteriä tilakohtaisen metsäomaisuuden arvosta. Metsätulo otetaan
Kansanterveyslakiin ja sosiaalihuoltolakiin tehdyt muutokset mahdollistavat palvelusetelin käytön myös kotisairaanhoidon palveluiden järjestämisessä samoin perustein kuin kotipalveluissakin. Lait ovat tulleet voimaan 1.1.2008. Lisätiedot: Sinikka Huhtala, puh (09) 771 2644, 050 584 6002 Sami Uotinen
Arvonlisäverotuksessa tuli 1.1.2008 voimaan uudet kiinteistöinvestointia koskevat säännökset, jotka koskevat kiinteistöjen uudisrakentamisesta tai perusparantamisesta tehtyjen arvonlisäverovähennysten tai -palautusten oikaisuja kymmenen vuoden pituisen tarkistuskauden aikana. Uudet säännökset
Kunnille ja kuntayhtymille lähetetään tiedoksi liikenne- ja viestintäministeriön asetus sairaankuljetuksen taksoista. Asetus 1270/2007 tulee voimaan 1.1.2008. Asetus on tämän yleiskirjeen liitteenä. Asetus on saatavana sähköisessä muodossa kunnat.net > sosiaali ja terveys > ensihoito ja