Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on päätöksessään 4.3.2010 kiinnittänyt huomiota siihen, että kunnallisissa terveydenhuollon yksiköissä julkista vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä ovat suorittaneet myös vuokratyötyöntekijöinä toimivat tai ostopalvelusopimuksen perustella työskentelevät lääkärit
Yleiskirjeet
- Yleiskirjeet ovat Kuntaliiton jäsenistölle tarkoitettuja ohjeita ja suosituksia. Ne julkaistaan yhtäaikaisesti suomeksi ja ruotsiksi.
Lähetämme yleiskirjeet automaattisesti kuntien ja kuntayhtymien kirjaamon sähköpostiin samana päivänä kun yleiskirjeet julkaistaan verkossa.
Palveludirektiivin (2006/123/EY) toimeenpanemiseksi annettu laki palvelujen tarjoamisesta (1166/2009, jäljempänä palvelulaki) on tullut voimaan 28.12.2009. Lain tavoitteena on edistää palvelujen tarjoamisen vapautta ja sitä sovelletaan elinkeinotoiminnassa tuotettuihin palveluihin, joista
Tartuntatautiasetukseen lisättiin 25.9.2009 uusi 8 §, jolla säädettiin eri väestöryhmien rokottamisesta influenssa A-viruksen (H1N1)v varalta ja rokotusjärjestyksestä. Säännös säädettiin määräaikaiseksi 25.9.2009–31.5.2010. Nyt tätä säännöstä on muutettu ja sen voimassaoloaikaa on päätetty jatkaa 31
Vuoden 2010 alusta voimaan tulleessa uudessa valtionosuusjärjestelmässä on muutoksia, jotka vaikuttavat esi- ja perusopetuksen järjestämistä koskeviin sopimuksiin. Näitä muutoksia ovat muun muassa esi- ja perusopetuksen valtionosuusjärjestelmän muuttuminen siten, että valtionosuus maksetaan oppilaan
Kuntien lopulliset maksuosuudet Kunnallisen työmarkkinalaitoksen vuoden 2009 nettokuluista olivat yhteensä 4 024 158,50 euroa. Talousarvion mukaisesta maksuosuuksien yhteismäärästä perittiin ennakoina 80 %. Maksuosuusennakoiden ja lopullisten maksuosuuksien välinen osuus 924 161,50 euroa peritään
Kunnat ja kuntayhtymät ovat perinteisesti ohjeistaneet hankintatoimintaansa hyväksymällä kunnan/kuntayhtymän yleiset hankintaohjeet, joissa annetaan yleiset toimintaohjeet asianomaisten hankintayksiköiden hankintatoiminnoille. Suomen Kuntaliitto on viimeksi vuonna 2007 julkaissut suosituksen kuntien
Hankintalainsäädäntö muuttuu eräiltä osin 1.6.2010 lukien. Muutos koskee sekä yleistä hankintalakia (Laki julkisista hankinnoista, 348/2007), että erityisalojen hankintalakia (Laki vesi- ja energiahuollon, ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista, 349/2007). Tasavallan presidentti
Työterveyshuoltolain 7 §:ää on muutettu niin, että työterveyshuollon palvelujen tuottajat voivat hankkia työterveyshuoltoon kuuluvia laboratorio- ja kuvantamispalveluita, kliinisfysiologisia tutkimuksia sekä kliinisiä neurofysiologisia tutkimuksia myös kunnallisen sairaanhoitopiirin
Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen hyväksyy huvivenesatamien jätehuoltosuunnitelmat. Merenkulun ympäristönsuojelulaki (1672/2009) on tullut voimaan 1.1.2010 ja asetus merenkulun ympäristönsuojelusta (76/2010) 5.2.2010. Lain 9 luvun mukaisen huvivenesataman jätehuoltosuunnitelman hyväksyminen on
Suomen kunnat, kuntayhtymät ja maakuntien liitot voivat taas hakea rahoitusta Kuntaliitosta yhteistyön suunnitteluun ja toteutukseen Afrikan kuntien kanssa. Rahoitushaku 15.3.2010 mennessä koskee sekä uusia että jo ohjelmassa mukana olevia kuntia. Rahoitusta yhteistyöhankkeiden toteutusta varten voi
Oheisena lähetetään tiedoksi luettelo Suomen Kuntaliiton vuoden 2009 yleiskirjeistä. ----------- Härmed sänder vi för kännedom förteckningen över Finlands Kommunförbunds cirkulär under 2009. SUOMEN KUNTALIITTO FINLANDS KOMMUNFÖRBUND Jyrki Laurinmäki hallintojohtaja administrativ direktör Jarmo
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut on sidottu säännöllisiin indeksitarkistuksiin elokuun 2008 alusta. Indeksitarkistukset tehdään joka toinen vuosi. Vuoden 2010 alusta voimaantulevista indeksitarkistuksista on valtioneuvoston 26.11.2009 annettu asetus ( 958/2009), valtioneuvoston 17.12.2009
Eläkettä saavan hoitotukea aletaan maksaa myös silloin, kun julkinen laitoshoito on kestänyt yli kolme kuukautta. Muutos koskee myös alle 16-vuotiaan vammaistukea, 16 vuotta täyttäneen vammaistukea sekä ruokavaliokorvausta. Pitkäaikaisen laitoshoidon maksu nousee enintään 85 prosenttiin hoidettavan
Valtioneuvoston asetus neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta sekä lasten ja nuorten ehkäisevästä suun terveydenhuollosta on tullut voimaan 1.7.2009. Määräaikaiset terveystarkastukset on järjestettävä asetuksen mukaisesti 1.1.2011 mennessä. Asetus on annettu kansanterveyslain 14 §
Uusi eläinlääkintähuoltolaki (765/2009) tuli voimaan 1.11.2009. Valtioneuvoston asetus eläinlääkintähuollosta annettiin 10.12.2009. Kunnalla on velvollisuus järjestää alueellaan peruseläinlääkäripalvelut kaikille kotieläimille, mikäli palveluita ei yhteistoiminta-alueella ole muutoin saatavilla
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut sidottiin indeksiin elokuun 2008 alusta. Asiakasmaksujen sitomisesta indeksiin säädetään asiakasmaksulain (734/1992) 2 §:n 2 momentissa. Indeksillä korotetut tasasuuruiset asiakasmaksut, tulosidonnaisten maksujen tulorajat ja tulosidonnaisen palvelusetelin
– mm. Etuostolain 9 §:n mukainen ilmoitus on 1.1.2010 lähtien tehtävä käräjäoikeuden sijasta kirjaamisviranomaiselle eli ao. maanmittaustoimistolle – uusi kaupanvahvistajalaki ja -asetus voimaan 1.1.2010 Kiinteistöjen kirjaamisasiat siirtyvät käräjäoikeuksilta Maanmittauslaitokselle 1.1.2010
Kunnille ja kuntayhtymille lähetetään tiedoksi Valtioneuvoston asetus sairaankuljetuksen kustannusten korvaustaksasta. Asetus 952/2009 on tullut voimaan 3.12.2009. Sairaankuljetusten kustannusten korvaustaksan vahvistaa Valtioneuvosto, koska sairaankuljetusta koskevat lupa-asiat on siirretty lakiin
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelilaki (569/2009) sekä siihen liittyvä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain 12 §:n muutos (570/2009) ovat tulleet voimaan 1.8.2009. Uudessa laissa määritellään palvelusetelin käytön toimintaperiaatteet kunnallisia sosiaali- ja terveyspalveluja
Suomen Kuntaliitto lähettää ohessa tiedoksi ja toimenpiteitä varten Verohallituksen kirjeen kunnan tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien ilmoittamisesta sekä ilmoittamisessa käytettävän lomakkeen. Vuoden 2010 tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit on ilmoitettava Verohallitukselle