Sote-kiinteistöjen vuokraus – orwellilainen painajainen

Sote-uudistuksessa sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen kiinteistöt jäivät kuntien omistukseen. Hyvinvointialueet tulivat tiloihin vuokralaisiksi. Vuokra-aika ja vuokrataso määriteltiin lailla. Tilanne muuttuu tänä vuonna, kun vuokrasopimukset neuvotellaan uudelleen.  

Seinien sijainnit määrittävät lähipalveluiden sijainnit. Siksi niinkin triviaali asia kuin tilojen vuokraus määrittelee ja rajoittaa nyt suhteettoman paljon hyvinvointialueiden toimintaa. Koskaan missään ei aiemmin ole pakotettu kahta julkisen sektorin suurinta kiinteistönomistajaa toimimaan vastakkain uudessa tilanteessa ja uusissa rooleissa sääntöjen pysyessä vanhoina. Nyt tästä seuraa verovaroin rahoitettua kinaa ja kiistaa, jonka panoksena on sote-lähipalveluiden sijainnit. Nykyinen lainsäädäntö ja tulkinnat ovat tehneet vuokrauksesta orwellilaisen painajaisen.  

Hyvinvointialueet tulevat karsimaan palveluverkkojaan, jolloin kuntien sote-kiinteistöjä jää tyhjilleen useampi miljoona neliötä. Hyvinvointialueet haluavat myös karsia kiinteistöistä aiheutuvia kuluja ja tavoittelevat mahdollisimman matalia vuokratasoja. Argumentit ovat, että rahat ovat loppu ja nykyinen lakisääteinen vuokrataso on liian korkea.  

Sote-kiinteistöjen vuokraus on kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyön muodoista euromääräisesti merkittävin. Kuntalaisten näkökulmasta lähipalvelujen säilyminen ja hyvinvointialueiden palveluverkkoa koskevat päätökset kuuluvat sote-uudistuksen tärkeimpiin asioihin. 

Keskustelua asiasta on syytä jatkaa, koska toistaiseksi se on ollut paikoin pinnallista. Joissain tapauksissa median nostamat epäkohdat ovat aiheuttaneet vähänkään tilanteeseen perehtyneissä kansalaisissa lähinnä hämmennystä. 

Sen sijaan että kritisoisin keskustelua ja nostaisin kuntien kannalta epäoikeudenmukaisia yksityiskohtia esiin, tässäpä muutama painava aihio ja näkemys julkiseen keskusteluun enemmän hyvinvointialueiden näkövinkkelistä. 

Hyvinvointialueiden ei kannattaisi korostaa liikaa sitä, että kuntien perimät vuokrat ovat niiden mielestä nousseet kohtuuttomasti sote-uudistuksessa. Kaipaus aikaan entiseen on voimakas ja ymmärrettävä – ennen Suomi menestyi mäkihypyssä, kala söi paremmin ja vuokratasot olivat mukavampia. 

Keskustelusta on unohdettu, että ennen vanhaan kunta vuokrasi itselleen sote-tilat ja vuokran suuruus määräytyi tilojen käytöstä muodostuneista kustannuksista. Mukana ei ollut katetta, säännöllisiä inflaatiotarkistuksia tai remontointipuskurirahojen kerryttämistä. Nykyisen lainsäädännön määrittämän markkinaehtoisen vuokratason ja kunnan vuosia sitten itseltään veloittaman sisäisen vuokratason vertailu aiheuttaa hämmennystä ja väärinymmärrystä.  

Hyvinvointialueiden talous on tiukoilla, ja investoinnit on lähtökohtaisesti kielletty. Hyvinvointialueet tulkitsevat määräaikaiset ja yli 12 kuukauden irtisanomisajan sisältävät vuokrasopimukset investoinneiksi, joten niitä ei tehdä. Tämä johtaa siihen, että yksikään yksityinen toimija ei tarjoa tilojaan hyvinvointialueille. Ainoaksi vuokranantajaehdokkaaksi jäävät kunnat. 

Mitä jos kunnat ymmärtävät tämän markkinatalouden näkövinkkelistä ja tajuavat, että ne ovat tällä hetkellä ainoa merkittävä sote-tiloja vuokraava taho Suomessa? Mitä jos tämän havainnon perusteella kunnat hinnoittelevatkin sote-tilansa saatavuuden ja kilpailun perusteella? Yritä siinä sitten neuvotella kohtuullista vuokratasoa ainoan tilatarjoajan eli kunnan kanssa, kun tämä ymmärtää, että hyvinvointialueen on pakko vuokrata tilat eikä kilpailua ole.   

Mitä jos kunta toteaakin, että nykyinen tilanne ei mahdollista sote-tilojen vuokraamista hyvinvointialueille, taloudellinen yhtälö ei kunnan kannalta yksinkertaisesti toimi? Tällöin kunta ilmoittaa, että emme vuokraa tilojamme; hyvinvointialue on hyvä ja etsii tilat yksityisiltä markkinoilta. Kuten aiemmin todettu, tiloja ei ole tässä mittakaavassa saatavilla, tai jos on, hyvinvointialueiden tarjoamat sopimusehdot eivät kelpaa yksityiselle pääomalle.  

Vuokrasopimusten rajoitukset estävät tehokkaasti hyvinvointialueiden palveluiden kehittämisen lähitulevaisuudessa. Tiukka tulkinta vuokrasopimuksista johtaa myös surrealistisiin tilanteisiin; hyvinvointialue on esimerkiksi joutunut investointikiellon vuoksi kieltäytymään vuokraamasta alakoulun kouluterveydenhoitajan huonetta koulusta. Kun investointikielto tulevaisuudessa poistuu, hyvinvointialueet pääsevät aidosti suunnittelemaan ja toteuttamaan palveluverkkojaan.