Haavoittuvassa asemassa olevat nuoret oppivelvollisuuden flipperissä

Oppivelvollisuusiän pidentämisen tavoitteena on nostaa koulutus- ja osaamistasoa kaikilla koulutusasteilla, kaventaa oppimiseroja sekä edistää koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, samalla parantaen lasten ja nuorten hyvinvointia. 

Vuonna 2021 voimaan tulleen muutoksen myötä on käynyt ilmi, että tavoitteisiin ei pystytä kaikkien osalta vastaamaan. Kaikilla oppivelvollisuusikäisillä ei ole riittäviä kykyjä tai valmiuksia suoriutua ammatillisesta tai lukiokoulutuk. Emme kykene riittävästi huomioimaan opiskelijoita, joiden kohdalla tutkinnon suorittaminen ei ole realistisesti mahdollista esimerkiksi psyykkisen toimintakyvyn vuoksi. 

Taustalla on varmasti moninaiset syyt, kuten haasteet mielenterveyden ja päihteiden kanssa, motivaatio-ongelmat, huonot koulukokemukset, jopa ”kouluallergia”. Ei ole itsestään selvää, että nuori löytää itseään kiinnostavan alan heti perusopetuksen jälkeen tai pääsee haluamalleen alalle. 

Monessa tapauksessa haasteet niin koulussa kun elämässä muutenkin kasautuvat tuossa kriittisessä elämänvaiheessa siirryttäessä toiselle asteelle. Joka tapauksessa lopputulemana on nuoren kiinnittymättömyys opintoihin ja siten säännölliseen arkeen.

Oppivelvollisuuden seurantatilastoista on löydettävissä huolestuttavia tietoja tilanteessa jossa uudistuksen ensimmäinen ikäluokka on täysi-ikäistynyt tai suorittanut opinnot loppuun. Vuonna 2021 oppivelvollisena ammatillisessa tutkintokoulutuksessa aloittaneista yli 10 % ja valmentavissa koulutuksissa aloittaneista jopa yli neljännes on nyt oppivelvollisuuslain mukaisten koulutusten ulkopuolella. Nämä nuoret eivät ole kuitenkaan valmistuneet. Vaikuttaa siltä, että tästä joukosta päädytään työn ja koulutuksen ulkopuolelle.

Perusopetuksen ja toisen asteen välillä toimiva tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA) pyrkii vastaamaan edellä mainittuun haasteeseen. OKM:n ja OPH:n työryhmä onkin parhaillaan valmistelemassa TUVA:n kehittämistoimia ja oppivelvollisuuslakiin tarvittavia muutoksia. 

Tunnistettuja haasteita ovat ainakin TUVA:an osoitettujen oppivelvollisten monenkirjavat taustat ja tavoitteet – siellä pyritään niin korottamaan arvosanoja haluttuun opiskelupaikkaan pääsemiseksi, kehittämään suomen kielen taitoa riittävälle tasolle kuin saamaan kiinni arjen ja elämän hallinnan perustaidoista. 

Kirjo lienee liian laaja. Erityisesti viimeksi mainitussa joukossa joudutaan liian usein kierteeseen, jossa oppivelvollinen toistuvasti ohjataan tutkintokoulutukseen ja osoitetaan TUVA:an, mutta kummassakaan hän ei pärjää eikä onnistu. Haasteet ovat jossain muualla kuin niissä asioissa, joihin nykyinen TUVA voisi vastata.

Valvontavastuu oppivelvollisuuden suorittamisesta on lain mukaan huoltajalla, mutta koulutukseen hakeutumisvelvollisuuden ohjaus- ja valvontavastuu perusopetuksen järjestäjällä. Kun oppivelvollinen on aloittanut perusopetuksen jälkeisen koulutuksen, alkaa koulutuksen järjestäjän ohjaus- ja valvontavastuu. Jos tämä koulutus keskeytyy tai sitä ei aloiteta, vastuu siirtyy asuinkunnalle. 

Sinänsä selkeä kuvio. Ongelmaksi on näyttänyt muodostuvan tilanteet, joissa koulutuksen järjestäjällä ja asuinkunnalla ei ole oikeita, riittäviä palveluja käytettävissä tai saavutettavissa. Lisäksi tiedonkulku näiden välillä voi olla puutteellista. Nuori joutuu flipperiin, jossa pyöriessä kuluvat niin voimavarat kuin kallisarvoinen aikakin. Kun oppivelvollisuus päättyy 18-vuotiaana, vastuu siirtyy kokonaan yksilölle. Jos kiinnittymistä opintoihin tai työhön ei ole syntynyt, tilanne on monelle liian vaativa.

On hyvä huomioida, että hyvinvointialueen tarjoamat sosiaali- ja terveyspalvelut ovat suuressa roolissa ratkottaessa nuorten moninaisia haasteita.  Oikea-aikainen hoitoon pääsy ja riittävät tukipalvelut ovat ensiarvoisen tärkeitä puhuttaessa haavoittuvassa asemassa olevista nuorista. Näiden sosiaali- ja terveyspalveluiden rinnalla on myös muistettava nuorisotyön rooli nuorten kasvun, itsenäistymisen ja osallisuuden tukemisessa. Erityisesti oppilaitosnuorisotyöllä, etsivällä nuorisotyöllä ja nuorten työpajatoiminnalla on saatu erinomaisia tuloksia.

Mitä sitten voimme tehdä toisin tai mitä meidän ainakin tulee vahvistaa? Ensinnäkin luottamusta toisen tekemään työhön. On kyseessä sitten hyvinvointialueen terveydenhoitaja, työllisyyspalveluiden omavalmentaja tai nuorten työpajatoiminnan työohjaaja, meidän tulee luottaa siihen, että alan ammattilaiset hoitavat asian ammattitaidollaan. 

Toisekseen meidän tulisi ottaa oppia eri toimijoilta. Löytyisikö nuorisotyöstä jokin menetelmä tai oppilaitoksen sisältä innovatiivinen tapa toimia? Välillä laatikon ulkopuolelta ajattelu vie asioita parhaiten eteenpäin.

Kolmantena meidän tulee tarkalla korvalla kuunnella eri toimijoiden näkökulmia. Nuorten ongelmat eivät ole yksiselitteisiä, joten ratkaisutkaan eivät löydy yhden toimijan keinovalikoimasta. Viimeisenä ja tärkeimpänä meillä tulee olla tahtoa yhteistyöhön ja tiedonkulun tiivistämiseen. Eri toimijoiden kesken tulee pystyä toimimaan saumattomasti nuorten parhaaksi. 

Kaupungeilla ja kunnilla on jo nyt nuorisolaista kumpuava velvollisuus koota alueella toimivia tahoja yhteen ja muun muassa varmistaa nuorten palveluiden saanti. Tätä verkostoa kannattaa hyödyntää pohdittaessa erilaisia nuorten palvelupolkuja ja mahdollisia palveluvajeita. Monipuolisia palveluja on olemassa, mutta niitä tarvitsevalle oppivelvolliselle ne ovat nyt kovin hajallaan. Uusia ratkaisumalleja tarvitaan. Yhtenä tällaisena Kuntaliitto ja ammatillisen koulutuksen Areena-verkosto ovat tuoneet esiin ehdotuksen kuntouttavan opetuksen mallista, jossa yhdistettäisiin jo olemassa olevia hyvinvointialueiden palveluita ja työpajatoiminnan sisältöjä sekä ammatillista koulutusta. Mallilla pyrittäisiin ennen kaikkea vastamaan niiden oppivelvollisten nuorten tarpeisiin, jotka eivät ole kiinnittyneet oppilaitokseen. 

Jäämme myös mielenkiinnolla odottamaan, mitä TUVA:n kehittämistyöryhmä saa aikaan.

Palataksemme tekstin alkuun ja oppivelvollisuuslain tavoitteeseen turvata toisen asteen tutkinto jokaiselle, on todettava, ettei meillä ole varaa jättää tätä pientä, mutta erityisen haavoittuvaa nuorten joukkoa jälkeen. Korjaavat toimenpiteet ovat kalliita paitsi taloudellisesti mutta myös inhimillisesti. 

Ilkka Eronen ja Elsa Mantere, Kuntaliitto
Jaana Viemerö, Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy