Valtionavuille tehtävän tasoituksen symmetrinen tasoitusmalli

Valtionapusysteemin uudistaminen on moniulotteinen urakka, josta tässä kirjoituksessa otetaan esille vain yksi, mutta tärkeä palanen: kuntien välisen tasauksen järjestäminen. Tässä yhteydessä tuon esille yhden mallin tasoituksen järjestämiseksi, mikä on ollut käytössä Tanskassa*. Toivottavasti alla esitetty malli kirvoittaa ajatuksia ja keskustelua kansalliseen valtionapuremppaamme. 

Tanskan mallissa käytettiin tasoituksen laskennassa yhdistettyä nk. Structural deficit –mittaria. Siinä laskennalliset menotarpeet (spending needs with objective criteria), joista vähennetään laskennalliset verotulot (calculated with average tax rate), on yhtä kuin rakenteellinen alijäämä/ylijäämä, jonka kunta saa/maksaa tasoitusrahana. Huomattakoon, että kaava johtaa siihen, että tasoitusasteet ovat samat sekä menotarpeiden tasauksessa että laskennallisten verotulojen tasauksessa. Malli perustuu Robin Hood -järjestelyyn, jossa rikkaat ja hyväosaiset kunnat maksavat köyhille ja huono-osaisille. Ensin lasketaan kunnan rakenteellinen epätasapaino yksinkertaistettuna seuraavasti:

Kunnan talouden rakenteellinen ali- tai ylijäämä = (Laskennalliset menot) – (Laskennalliset verotulot).

Jos järjestelmä on symmetrinen, maksavat positiivisen tuloksen eli kaavassa ylijäämän saavat kunnat negatiivisen tuloksen saaville kunnille kokonaan laskennallisen ylijäämänsä. Tuloksena on symmetrinen tasoitus siten, että kaikilla kunnilla on tasaamisen jälkeen, eli saatujen tasoitustulojen ja -maksujen jälkeen seuraava tilanne riippuen rakenteellisesta ali- tai ylijäämästä: Laskennallisten menojen rahoitus: (laskennalliset verotulot + tasoitustulo) tai (laskennalliset verotulot – tasoitusmaksu). 

Tässä Robin Hood -mallissa kaksi tarkoitusta, uudelleenjako ja tulojen siirto keskushallinnolta kunnille, pidetään erillisinä. Suomen tasausjärjestelmässä nämä kaksi tarkoitusta ovat kietoutuneet yhteen, kun taas muissa Pohjoismaissa ne ovat suuremmassa määrin erillisiä.

Suomen nykymalli ei ole ollut koskaan symmetrinen vaan enemmän tai vähemmän epäsymmetrinen. Järjestelmä on enää pieneltä osin Robin Hood -järjestely. Vuodesta 2023 eteenpäin keskimääräiseltä verotuspohjaltaan rikkaammat kunnat maksavat ylimenevästä osasta 10 %. Aiemmin ennen 2023 rikkaiden kuntien tasausvähennys oli 30-38 % keskimääräisiin laskennallisiin verotulojen nähden ylimenevästä osasta. Suomen systeemi merkitsee sitä, että kun valtion leikkaa valtionosuuksia nostamalla kuntien omarahoitusosuuksia, kuntien välinen tasoitus heikkenee. 

Symmetrinen ”Tanskan malli” merkitsee sitä, että valtionrahoitus kunnille voidaan jakaa yleisenä valtionapuna, ”könttärahana", samana rahamääränä per asukas kaikille kunnille (block grant per capita). Etuna voidaan nähdä se, että kun valtio leikkaa tai lisää valtionapuja (per capita), se ei vaikuta tasoitukseen, koska se on puhtaasti kuntien välinen symmetrinen järjestely. 

Kirjoittaja Lasse Oulasvirta toimii julkisyhteisöjen laskentatoimen professorina Tampereen yliopistossa. 
 

 *Tämä Tanskan systeemin kuvaus perustuu pohjoismaisten tutkijoiden yhteisartikkeliin (parhaillaan julkaisuprosessissa): Borge, Etzerodt, Oulasvirta, Mau Pedersen ja  Wikström, Fiscal Equalization in Nordic Municipalities: Institutions and Inequalities. Tanskan järjestelmä vuonna 2020 merkitsi samanaikaista veropohjien ja menotarpeiden tasausta niin sanotun rakenteellisen alijäämän kautta. Standardoidut verotulot laskettiin veropohjasta ja keskimääräisestä verokannasta vähennettynä laskennallisilla menotarpeilla. Järjestelmä tasasi rakenteelliset alijäämät asukasta kohden, mukaan lukien veropohjat suhteessa rakenteellisen alijäämän kansalliseen keskiarvoon 61 prosentin kompensaatioasteella. Lisäksi järjestelmä sisälsi kaksi tasausjärjestelmää erillisille kuntaryhmille. Ensinnäkin ylimääräinen rakenteellisten alijäämien tasaus pääkaupunkiseudun kunnille 27 prosentilla, eli yhteensä 88 prosenttia (61+27) marginaalissa. Toiseksi ylimääräinen tasausavustus kunnille, joilla on korkea rakenteellinen alijäämä asukasta kohden, laskettuna 32 prosentiksi rakenteellisesta alijäämästä, eli yhteensä 93 prosenttia. Kuudella kunnalla oli 61 prosentin kompensaatioaste, 34 kunnalla 88 prosentin kompensaatioaste ja 58 kunnalla 93 prosentin kompensaatioaste.