Sote-tasauserät eivät kuulu pysyvästi kuntien valtionosuusjärjestelmään

Jos kuntien rikki menneelle valtionosuusjärjestelmälle oikeasti aiotaan jotain tehdä, niin asioista on uskallettava puhua ääneen. Jos valtionosuuksien pitäisi perustua kuntien nykyiseen tehtäväkenttään, niin melkoisen luovaa ajattelua vaatii malli, jossa kuntien sote-historia pysyvästi määrittää sen, pystytäänkö kunnassa hoitamaan edes kohtuullisesti perusopetus ja vaikkapa lapsille mahdollisuus harrastaa liikuntaa ja kulttuuria. 

Valtionosuusjärjestelmän tavoitteena tulee olla, että kansalaiset voivat saada tietyn tasoiset sivistyspalvelut asuinpaikastaan riippumatta kohtuullisella verorasituksella. Ei sen pidä kriisikuntia pelastaa tai tehottomuudesta palkita – mutta riittävät mahdollisuudet ja oikeudet lapsille ympäri Suomen oppimiseen ja kasvamiseen sen tulee esimerkiksi turvata.

Tämä onkin maan hallituksen toimesta valtionosuusuudistuksen lähtökohdaksi otettu. Uudistusta valmistelevan työryhmän asettamispäätöksessä linjataan, että tavoitteena on varmistaa eri kokoisten kuntien edellytykset järjestää lakisääteiset peruspalvelut kaikkialla Suomessa, ottaa huomioon muuttotappiokuntien tarpeet ja eri alueiden demografinen kehitys sekä vahvistaa kasvavien kuntien ja kaupunkien edellytykset investoida kasvuun ja hoitaa sosiaalisia ongelmia.

Kymmenissä kunnissa tämän hetken valtionosuuksia, jotka eivät edellä mainittuja tavoitteita oikeasti toteuta, voidaan toki puolustaa sillä, että niiltä oikeasti siirtyi sote-uudistuksen rahoitukseen enemmän tuloja kuin menoja. Ja siksi valtionosuuksia toisilta leikkaaviin ja toisille lisääviin sote-tasauseriin ei pitäisi koskea. Jo oman kunnan edunvalvonta ”edellyttää” osalta kuntia tätä reagointia, koska uudistusta tehdään kustannusneutraalisti, joten sote-tasauserien muutokset olisivat muutoksia kuntien kesken rahoitusjärjestelmän sisällä – toiset maksaisivat ja toiset saisivat lisää euroja kärjistetysti ilmaisten. Edelleen on kuitenkin korostettava sitä kysymystä, että miksi kuntien sote-historian pitäisi pysyvästi määrittää sitä, paljonko kunnille kohdennetaan valtionosuutta perusopetukseen ja varhaiskasvatukseen?

Erityisen mielenkiintoinen kuntajoukko on syntymässä niistä kunnista, joilla oli suuret sote-menot (esimerkiksi ikärakenteen, erikoissairaanhoidon, uusien sotekiinteistöjen kustannusten ja/tai vaikkapa hyvin hoidettujen vanhuspalvelujen vuoksi) ja vastaavasti ehkä vielä normaalia pienemmät verotulot vuosina 2021–2022. Niille on kaikille jäämässä suuri miinusmerkkinen sote-tasauserä pysyvästi valtionosuuksiinsa – monilla valtionosuuksia vähentävä sote-tasauserä on suurempi, kuin niiden saama peruspalvelujen valtionosuus.

Samanaikaisesti jo ihan lähivuosina näille kunnille voi käydä niin, että ne palvelut (joihin suuri miinusmerkkinen sote-tasauserä nyt ja tulevaisuudessa perustuu) leikataan hyvinvointialueen palvelurakenneuudistuksen vuoksi kunnan alueelta lähes täysin pois. Kunta siis menettää yhä sivistyspalvelujen rahoitustaan aiempien hyvien sote-palvelujensa vuoksi jatkossakin, vaikka ne hyvät palvelut ovat tyystin jo kadonneet. Ja tämän ”lottovoiton” kruunaa tälle kuntajoukolle se, että niille jäävät rasitteeksi talouteen myös aiemmin hyvien sotepalvelujen tyhjät kiinteistöt kuluineen ja poistoineen.

Edellä mainittujen kuntien lisäksi monen maakunnan veturikaupungit, kuten Jyväskylä, Kuopio ja Kouvola ovat nykyisellä valtionosuusjärjestelmällä suurissa ongelmissa – käytännössä siis paitsi kunnat, niin myös maakunnat ovat eriytymässä suuresti keskenään. Siksi kuntien valtionosuusuudistuksella on kiire ja uudistuksessa ei voida oikeudenmukaisesti onnistua puuttumatta sote-tasauseriin. Muutoinhan uudistamiselle on kyllä paljon erilaisia vaihtoehtoja – vaikkapa jo kustannuserojen tasaamisen ja tulopohjan tasaamisen painottamisen välillä.

Jos sote-tasauseriin ei kosketa, valtionosuusjärjestelmästä ei saada oikeudenmukaista

Harkitusti korostan sitä, että valtionosuusjärjestelmän tulee luoda oikeudenmukainen lopputulos kuntien rahoitusjärjestelmään. Mikä vain lopputuloshan voidaan perustella oikeaksi valmistelun ja lakien kautta – kuten nykyinen valtionosuuksienkin tilanne. Mutta silti lähes kaikki nyt oikeasti myöntävät, että ei nykytilanne oikeudenmukainen kuntien ja alueiden välillä ole ja siksi järjestelmän uudistamiseen on ryhdytty. Orpon hallituksen hallitusohjelmassa ongelma on otettu vakavasti esiin ja ratkaisuja aidosti etsitään. Suurin syy kuntien välisiin kohtuuttomiin eroihin niiden rahoituspohjassa tiedetään. Sivistystoimen keskimääräiset kustannukset ovat helposti laskettavissa ja sitä kautta kuntakentän rahoitustarve. Vanhusten hoivan ja terveydenhuollon muutaman vuoden takaisten kustannusten ei kuntien rahoitukseen enää pitäisi vaikuttaa.  

Kunnat kuntina eivät tietenkään ole mikään itseisarvo. Kuntaliitoksilla eivät nykyisen rahoitusjärjestelmän ongelmat kuitenkaan katoa mihinkään. Kansalaisten oikeus on se, että sote-menot vaikuttavat jatkossa vain hyvinvointialueiden rahoitukseen - ja sivistyksen ja työllisyyden hoidon sekä elinvoiman turvaamisen menot määrittävät kuntien rahoitukseen. Kohtuullisen yksinkertainen yhtälö, eikö niin?

Nykymallissa sote-historian menot sotkeutuvat sen sijaan kuntien rahoitukseen hyvin vahvasti. Kuvataan tilannetta yhdellä kärjistetyllä Keski-Suomen esimerkillä. Kun vähennetään valtionosuuksien kokonaissummasta verotuloihin perustuva valtionosuuksien tasaus ja veromenetysten kompensaatio, saa 18750 asukkaan Laukaa alle 20-vuotiasta kuntalaista kohden valtionosuuksia vain noin 1000 euroa – ja 701 asukkaan Luhangan valtionosuus samalla kaavalla laskien on yli 8000 euroa/alle 20-vuotias kuntalainen. Sote-tasauseriä Luhanka saa +1049 euroa/kuntalainen ja Laukaa -393 euroa/kuntalainen. Luhangassa on 67 alle 16-vuotiasta ja Suomen talos toki kestää sen, vaikka heille kaikille voidaan nyt järjestää melkein yksityisopetus. Mutta sitä ei Suomen kehitys kestä, että Laukaan tapaiset lapsiperhekunnat (4559 alle 16-vuotiasta 18750 kuntalaisesta) eivät kohta pysty turvaamaan laadukasta opetusta ja varhaiskasvatusta.    

Jos sote-tasauseriä ei voida poistaa kerralla, koska muutos silloin vähentäisi pienellä joukolla kuntia valtionosuuksia selkeästi, niin yksi vaihtoehto voisi olla edetä jonkinlaisella siirtymätasauksen mallilla, jolloin vaiheittain osin/kokonaan valtionosuusjärjestelmän sote-tasauseristä päästäisiin eroon – päämäärästä ja riittävän nopeasta aikataulusta olisi kuitenkin nyt uskallettava päättää ja niistä linjauksista olisi sitten pidettävä kiinni. Jos sote-tasauseriin ei kosketa, ei valtionosuusjärjestelmästä saada oikeudenmukaista – kunnat eriytyvät liiaksi toisistaan niin taloudellisesti kuin palvelujen määrältään ja laadultaan. Siksi on uskallettava sanoa ääneen, että sote-tasauserät eivät kuulu pysyvästi kuntien valtionosuusjärjestelmään!

Kirjoittaja on Hankasalmen kunnanjohtaja Matti Mäkinen.

Tutustu Kuntaliiton rahoitusremppa-sivustoon ja blogisarjan aiempiin blogeihin: www.kuntaliitto.fi/rahoitusremppa