Norminpurun ohella kohti parempaa lainvalmistelua

Normienpurku ja sääntelyn sujuvoittaminen ovat hallitusohjelman keskeisiä tavoitteita. Kunnissa odottavien aika kuitenkin tuntuu pitkältä. Milloin turhaksi miellettyjä normeja oikein kumotaan? Pääseekö arki kunnissa helpottumaan? Tämä kaikki on ministeriöiden käsissä.

Norminpurussa on viimekädessä kyse poliittisesta päätöksenteosta ja arvoista. Normiehdotusten keruun jälkeen hallituksen kehysriihessä päätettiin leikata kuntien valtionosuuksia jo ennen kuin päätöksiä normien keventämistä oli tehty. Leikkaukset tullaan toteuttamaan riippumatta normienpurun tuloksista. 

Normitusta ja lainvalmistelun kehittämistä tulisi uskaltaa tarkastella nykyistä laajemmin. Yksittäisten normien lisäksi kuntia koskevaa hallinnonalakohtaista sääntelyä tulisi pystyä arvioimaan kokonaisuutena. Paineet tältä osin siirtyvät hallituksen puoliväliriiheen.  

Lainsäädäntö on vahva poliittinen työkalu 

Lainsäädännölle on vahva asema yhteiskunnan toiminnan perusteiden luomisessa. Perustuslaki asettaa kehyksen sille, mistä on säädettävä lailla. Esimerkiksi valtiojärjestyksen perusteista, kansanvaltaisuudesta, kuntien itsehallinnosta, yksilön perusoikeuksista, lainsäädäntövallasta, toimeenpanovallan ja tuomiovallan jaosta säätäminen tukevat demokraattisen yhteiskunnan olemassaoloa.  

Lainvalmistelu käynnistyy poliittisen päätöksenteon kautta. Vuosittain annetaan useita hallituksen esityksiä tai lakialoitteita, joilla muutetaan tai annetaan uusia säännöksiä ja normeja. Lainvalmistelu käynnistetään, koska ilmiötä tai asiaa on tarve ohjata lainsäädännöllä - tai lainsäädäntö ei vastaa aikaansa. Myös yhteiskunnalliset kriisit saattavat muuttaa valtioneuvoston lainsäädäntösuunnitelmaa. Esimerkiksi koronapandemian aikana annettiin paljon uutta lainsäädäntöä kriisin hallitsemiseksi.

Laki on vahva poliittinen työkalu, mutta lailla säätämisen eetos aiheuttaa sen, että sääntelystä on ajan kuluessa muodostumassa rikkinäinen kokonaisuus, jota voi olla vaikea hallita ja hahmottaa.  

Omaksuttu ohjaustapa ja lainsäädäntö poliittisena työkaluna ulottavat laintasoisen ohjaamisen koskemaan myös sellaisia elämän osa-alueita, jotka eivät välttämättä vaatisi sääntelyä. Tämä aiheuttaa turhia normeja.  

Lainvalmistelua vaivaa hallituskausittainen syklisyys 

Miten saavutetaan hyvää lainsäädäntöä ja johdonmukaista yhteiskunnan kehittämistä, jos poliittinen tahtotila vaihtuu hallituskausittain? Hallituskauden lyhyys ja neljän vuoden syklisyys ovat ongelmallisia. Lainvalmistelua tulisi pystyä tekemään myös hallituskaudet ylittävästi sitoutumalla parlamentaarisesti yhteisiin suuntaviivoihin.   

Uhkana on, että kiire vesittää hyvän lainvalmistelun. Tämä näkyy keskeneräisinä tai puutteellisesti valmisteltuina hallituksen esityksinä eduskuntakäsittelyssä. Lainsäädännön arviointineuvosto on kiinnittänyt huomiota siihen, että kiireen vuoksi vaihtoehtoja erilaisten ohjausmekanismien sekä erilaisten sääntelyratkaisujen arviointiin ei aina ole. 

Myös kuulemiseen tulee varata riittävästi aikaa, jotta saadaan tietoa ehdotetun sääntelyn vaikutuksista. Pahimmillaan oikeusministeriön ohjeellisista lausuntoajoista on jouduttu paikoin myös poikkeamaan, tai jättämään lausuntokierros kokonaan väliin, johon myös laillisuusvalvojat ovat kiinnittäneet huomiota. 

Kuluvan hallituskauden aikana oikeusministeriö on uudistamassa säädösvalmistelun kuulemisohjetta, osana uudistamistyötä harkitaan myös lausuntoajan lyhentämistä. 

Sääntelyn toimeenpanijoiden näkökulmasta kiihtyvän tahdin vuoksi sääntelyn asettama velvoittavuus ja reaalipolitiikka eivät enää kohtaa. Heikon sääntelyn ongelmana on, että se vaarantaa lailla säätämisen legitimiteettiä. 

Hyvä lainvalmistelu voi olla parasta norminpurkua 

Harkittu, oikeaan tarpeeseen annettu sääntely voi myös olla parasta norminpurkua, joka helpottaa arkea. Oleellista on tunnistaa tilanteet, joissa lainsäätäjällä on käytössään myös muita toimivampia ohjausvaihtoehtoja. Esimerkiksi sähköpotkulautoihin liittyvien liikennerikkomuksien ja vaaratilanteiden vähentämiseen eivät riitä kuntien ja kaupunkien järjestyssäännöt, vaan tarvitaan myös lainsäädäntöä.  

Lainvalmistelussa tulee pystyä tekemään laadukasta ja tietoon perustuvaa vaikutusarviointia - sekä punnita sääntelykeinoja. Tämä vaatii aikaa esimerkiksi kokeilulakien puitteissa. 

Sääntely itsessään ei myöskään takaa, että muutokset tapahtuvat. Lain toimeenpano edellyttää resursseja, tukea ja sääntelyn osapuolien sitoutumista tavoitteiden toteuttamiseen.

Lailla säätäminen tulisi olla aina harkittu ja viimesijainen ratkaisu. Norminpurun ohella lainvalmistelua tulee pyrkiä kehittämään yli hallituskausien.  Lailla suojataan useita sellaisia oikeushyviä, joita ilman demokraattinen yhteiskunta ei toimisi. Lailla säätämisen legitimiteettiä yhteiskunnassa ei ole varaa heikentää.