Normijuna takaisin oikeille raiteilleen – paineet siirtyivät hallituksen puoliväliriiheen

Aito keskustelu kuntien normien keventämisestä sekä valtion luottamus kuntiin. Tässä kaksi tavoitetta, joita me Kuntaliitossa sekä kunnissa olemme toivoneet pitkään.

Kun nykyinen hallitusohjelma julkistettiin, olimme iloisia, että nämä kuntien ja kaupunkien toiveet oli kuultu. Selvä kirjaus normien keventämisestä ja kokeiluista lupaili ohjelmaa, jossa kuntien sääntelyä aidosti kevennetään.

Kaupungeissa ja kunnissa on koettu, että niiden toimintaa kohtaan oli epäluottamusta. Kuntien kykyyn tehdä paikallisesti vaikuttavia ja yhteiskunnallisesti kestäviä ratkaisuja ei tunnu löytyvän luottamusta.

Normien keventäminen koettiin valonpilkahduksena synkkien pilvien keskeltä. Saisivatko kunnat viimein näyttää, miten kuntalaisten hyvinvoinnista ja alueen elinvoimasta tulisi huolehtia paikallisesti toimivilla ratkaisuilla?

Normien keventämisen ja kokeilujen ohjelma nytkähti liikkeelle viime syksynä. Kunnat ja kaupungit osallistuivat innokkaasti normikyselyihin. Tulosanalyysin voi lukea Kuntaliiton julkaisusta.

Vaikka ehdotuksia tuli reilusti, olisi vieläkin enemmän voinut ehdottaa. Kunnissa ja kaupungeissa tiedetään, mikä ei toimi, ja mistä normeista ei puolestaan kannata säästää. Mielestäni valtaosa ehdotuksista ei ollut suinkaan kohtuuttomia vaan täysin ymmärrettäviä.

Kumppanuutta kiristyksellä

Normiehdotusten keruun jälkeen keskustelu kuitenkin muuttui, kun hallitus kävi kehysriihessä kiinni kuntien valtionosuuksiin. Kuntien rahoituksesta ollaan leikkaamassa jo ennen kuin normien keventämistä on tehty.

Kehysriihen jälkeen normeista on puhuttu lähes poikkeuksetta talouden ja kustannuksen säästämisen kautta. Pienistäkin kevennyksistä yritetään nyhtää nyt säästöjä.

Leikkaukset tullaan toteuttamaan riippumatta normienpurun tuloksista. Useita muitakin hallituskauden lakihankkeita leimaa säästötavoite. Kuitenkin useiden lakimuutosten säästöt konkretisoituvat vasta vuosia lakimuutosten voimaantulon jälkeen.

Taloudellisten vaikutusten arvioinnissa on nähty jo nyt utopistisia lukuja. Esimerkiksi yksittäisen suunnitelmavelvoitteen poistaminen säästää ehkä pienen osan työntekijän ajasta, mutta ei euroakaan kunnan budjetista.

Pääministeri Orpon hallitusohjelmassa todetaan, että normien keventämisen tavoitteena on kumppanuuteen nojaava valtionohjaus. Pyrkimyksenä on vahvistaa kaikkien kuntien toimintaedellytyksiä.

Kunnissa ja kaupungeissa kumppanuus mielletään tärkeänä paikallisten toimijoiden vuoropuheluna kohti yhteistä hyvää. Normikeskustelussa kumppanuus näyttäytyy valtion budjettisäästöjen piilottamisena kuntien ja kaupunkien kukkaroihin.

Nyt näyttää siltä, että ”kumppanuuteen nojaavaa valtionohjausta” toteutetaan kiristyksellä ja kuntien itsehallinnon kaventamisella. Varsinkin kun tiedetään, minkälaista keskustelua kuntien ja valtion välillä on käyty esimerkiksi valtion infra-hankkeiden rahoituksen osalta. Tämä on kaikkea muuta kuin kaikkien kuntien toimintaedellytysten vahvistamista.

Mieleen tulee ennemmin latentti kuntarakenneuudistus.

Muistammeko, mistä kuntien normien keventämisessä oikeastaan olikaan kyse?

Mitä jos vielä yritettäisiin palata normien keventämisen tärkeimpiin tavoitteisiin, joilla parannettaisiin kuntien vaikuttavuutta, elinvoimaa ja lopulta myös julkista taloutta? Viimeinen hetki tehdä käännös on ensi kevään hallituksen puoliväliriihessä, jossa hallituksen hankkeiden kärkiä voidaan pyrkiä vielä terävöittämää ja ohjaamaan oikeaan suuntaan. Pikavoittoja ei toki ole tarjolla, mutta pitkällä tähtäimellä tavoitteena on toimivampi julkinen sektori. Se jos mikä olisi tavoittelemisen arvoinen asia!

Kunnille ja kaupungeille on annettava mahdollisuus näyttää, että ne ovat luottamuksen arvoisia. Keventämällä sääntelyä paikallisella tasolla päästään kehittämään parempia ratkaisuja ja kokeilemaan uusia tuotantotapoja.

Vielä on mahdollista, että kunnille ja kaupungeille tarjotaan auttavaa kättä laajan ja avoimen kokeilulain myötä. Tätäkään ei kumppanuuden hengessä voida toteuttaa vain kuntien resurssein, vaan siinä tarvitaan yhteistä keskustelua, yhteisiä resursseja ja luottamusta yhteisistä tavoitteista.

Vaikka valtion normijuna tuntuu etenevän, loppuvat raiteet kesken, kun kuntien ja kaupunkien usko toimintaan loppuu. Alkuperäisillä lähtökohdilla juna voi saapua perille ja vielä ihan oikeassa aikataulussa.