Kuntien norminpurussa näennäissäästöt JAA - Latauspisteiden miljoonasäästöt EI

Hallitusohjelman mukaisesti eduskunnan norminpurkutyöryhmä on ryhtynyt toimeen tarmokkaasti. Huhtikuussa hallituksen kehysriihessä julkaistulle 32-kohtaiselle listalle on päätynyt muun muassa yksi aikamme polttavimmista ongelmista ja huutavimmista vääryyksistä: bussien vessan käyttökielto ajon aikana. Pissimisen ja kakkimisen sujuvoittaminen saa epäilemättä lainkuuliaisen ja ”hädänalaisen” bussimatkustajan ajattelemaan rakkaudella maamme päättäjiä. 

Päättäjien rohkeus, viisaus ja neuvokkuus ei valitettavasti ole yltänyt kaikkialle toimintaympäristöön. Yksi henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin kohennuspotentiaaliltaan bussin hyysikänkäyttölupaa pienempi mutta euromääräisesti huomattavasti suurempi norminpurkuehdotus ei ole yrityksistä huolimatta ottanut tulta. Kuntaliiton, Raklin, MaRan ja Kaupan liiton yhdessä kevään 2024 aikana esittämä latauspisteiden asentamisvelvoitteen joustavoittaminen törmäsi lopulta keskeisten poliitikkojen ja virkamiesten vastustukseen. 

Esitimme nimittäin nykyisen latauspiste- ja automaatiolain (733/2020) 7 §:n muuttamista siten, että yli 20 autopaikan ei-asuinrakennusten latauspistevelvoitteen (31.12.2024 mennessä vähintään 1 latauspiste) voisi täyttää myös vaihtoehtoisella tavalla: jos samalla omistajalla on useita velvoitteenalaisia kiinteistöjä, niille voisi asentaa joko nykyiseen tapaan yhden latauspisteen kaikkiin kiinteistöihin tai vaihtoehtoisesti yhteensä kiinteistöjen lukumäärää vastaava määrä latauspisteitä. 

Esimerkki valaiskoon. Jos kunnalla olisi 10 latauspistevelvoitteen alaista kiinteistöä, jokaiselle voisi asentaa yhden latauspisteen tai vaihtoehtoisesti vaikkapa 10 latauspistettä yhdelle kiinteistölle ja lopuille yhdeksälle ei mitään. Vaihtoehtoinen tapa toimeenpanna rakennusten energiatehokkuusdirektiiviä on jo Saksan lainsäädännössä, joten sen pitäisi olla sellaisenaan mahdollinen myös muissa jäsenmaissa. 

Muutos olisi mahdollistanut kuntien kiinteistöillä 16 000 - 24 000 latauspisteen sijoittamisen paikoille, joissa niillä olisi eniten käyttöä. Nykyisen lain mukainen kuntien suuntaa-antava investointitarve (50 - 150 M€) olisi pienentynyt arviolta neljänneksellä, sillä pysäköintipaikoille voitaisiin asentaa myös kaksoislatauspisteitä ja sen ansiosta vähentää turhia asennus- ja kaivutöitä. 

Jos muut ei-asuinrakennusten omistajat – elinkeinoelämä, kolmas sektori, seurakunnat – otetaan huomioon, turhien investointien välttäminen moninkertaistuisi jopa 100 M€ suurusluokkaan. Esityksen hylkäämisen takia joudutaan nyt turhaan lapioimaan hirmuinen määrä euroja heikosti kannattavalle latauspistebisnekselle vailla minkäänlaisia ympäristö- tai taloushyötyjä tilaajalle. Latauspisteeseen kuluva 3 000 - 5  000 € voi tuntua pieneltä rahalta, mutta pienessä kunnassa muutaman latauspisteen hankinta voi vastata esimerkiksi puolta kirjaston vuotuisesta määrärahasta. 

Monet norminpurkulistalle päätyneistä ehdotuksista ovat kannatettavia, mutta latauspistevelvoitemuutokseen verrattuna niiden vaikuttavuus on vähäistä, mukana on jopa suoranaista pipellystä. Merkittävän ja edelleenkin helposti toteutettavissa olevan lakimuutoksen torppaamisesta johtuva kymmenien ja taas kymmenien miljoonien törsäys herättää perusteltua närää ei-asuinrakennusten omistajissa. Opposition taholla hallituksen emämöhläys tuskin aiheuttaa kovin vuolasta kyynelvirtaa.