Hankintalain muutos ei selkeytä jätetoimialaa

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien mielipidesivuilla 10.10.2024

Kierrätysteollisuus ry:n toimitusjohtaja Mia Nores otti kantaa hankintalain muutoksen puolesta (HS Mielipide 27.9.). Kunnallisesta jätehuollosta esitettyjä väitteitä on tarpeen täsmentää.

Ensinnäkin kunnista valtaosa eli yli 260 kuntaa pitää tarkoituksenmukaisena järjestää yhdyskuntajätepalvelunsa yhteistoiminnassa. Jätehuolto on toimiala, joka perustuu paikalliseen toimintamalliin. Sopivan etäisyyden päässä toisistaan sijaitsevat kunnat ovat muodostaneet mielekkäitä kokonaisuuksia selvitäkseen merkittävistä investointitarpeista. Merkittävät infrainvestointitarpeet ovat toimineet ajureina kuntien vapaaehtoiselle yhteistoiminnalle, koska yksin kunnat eivät olisi selvinneet jätehuollon kehittymisen edellyttämistä merkittävistä investoinneista.

Kunnille on säädetty lakisääteinen velvoite huolehtia asukkaidensa jätehuollosta, eivätkä ne voi laistaa tästä vastuusta. Lisäksi lainsäätäjä on katsonut tarpeelliseksi, että kunta toimii tarvittaessa palvelupuutetilanteissa myös elinkeinoelämän rajattujen jätehuoltotarpeiden perälautana (niin sanottu TSV-palvelu). Kunnallisen jätehuollon järjestämisvelvollisuuden ulkopuolelle jää merkittävä määrä erilaisia jätelajeja vapaille markkinoille.

Yleisin yhteistoiminnan muoto on kuntien yhteisesti omistama sidosyksikköasemassa toimiva jätehuoltoyhtiö. Jätehuoltomarkkinan kriittinen, järkevä ja kustannustehokas asiakasmassa muodostuu useamman kunnan alueelta. Noreksen mainitsemat 30 jätehuoltonsa yksin hoitavaa ja palveluja kilpailuttavaa kuntaa eivät pärjäisi nykyisessä toimintaympäristössä ilman yhteistoimintakuntien investoimaa käsittelykapasiteettia. Useat näille kunnille jätehuoltopalveluja tarjoavat yksityiset yritykset nimittäin tukeutuvat palveluissaan kunnallisten jätehuoltoyhtiöiden käsittelyinfrastruktuuriin.

Onkin ironista, että TSV-palveluiden merkittäviä käyttäjiä ovat selvitysten mukaan yksityiset jätehuoltoyritykset, jotka kritisoivat kuntayhtiöitä TSV-palvelun antamisesta. Yritysjärjestöt ovat olleet kyseisen velvoitteen säilyttämisen vankkumattomia puolestapuhujia. Palvelupuutteen läpinäkyvää selvittämistä varten on perustettu erillinen menettely, jolla pyritään varmistamaan, ettei palvelua käytetä virheellisesti. Siten palvelun vapaa käyttö ei ole mahdollista.

Mitä tulee hankintalain suunniteltuun muutokseen sidosyksiköiden vähimmäisomistusosuudesta, kunnallisessa jätehuollossa ei ole havaittu omistusosuuksiin liittyviä määräysvaltahaasteita. Jätealan näkökulmasta jääkin täysin epäselväksi, mitä asiaa omistajuuden rajoituksella tällöin yritettäisiin ratkaista. Kunnilla tulee jatkossakin itsehallintonsa puitteissa olla mahdollisuus järjestää lakisääteiset jätehuoltopalvelunsa tarkoituksenmukaiseksi katsomallaan tavalla yksin tai yhteistoiminnassa sopivien kuntatahojen kanssa. Jo nyt kuntien jätehuoltoyhtiöiden normaalin hankintamenettelyn mukaisesti yksityisiltä yrityksiltä hankkimien palvelujen arvo on huomattava.