Tiedon kerääminen kuntien kannalta päällekkäiseen RYTJ:hin on alkamassa - miten käy digitalisaatiokehityksen?

"Jos digitalisaatiokehityksessä ei huomioida itse toimintaa, saadaan aikaan digitointia’" totesi erään kaupungin digikehittäjä. Tästä on kysymys - kun tietoja kerätään kunnille kuuluvien tehtävien kannalta päällekkäiseen Rakennetun ympäristön tietojärjestelmään (RYTJ) valtion hallintaan.

Ympäristöministeriön valmistelema ja torstaina eduskunnan käsittelyssä oleva RYTJ-laki nojaa ajatukseen, että RYTJ olisi kaavojen ja rakennuslupien ensisijainen rekisteri. Kaavoitus ja rakennusvalvonta ovat kuitenkin yksinomaan kuntien itsenäisiä tehtäviä, joissa syntyvän tiedon ensisijainen rekisteri on kunnassa.

Kunnan tiedonhallintaympäristö on RYTJ:tä laajempi kokonaisuus. Esimerkiksi kiinteistö- ja osoitetiedot sekä infran tiedot ovat kunnassa kaavojen ja rakennustietojen kanssa samaa tiedonhallintakokonaisuutta ja linkittyvät toisiinsa. Valtiolla vastaavat tietovarannot sijaitsevat eri ministeriöiden alaisissa laitoksissa eivätkä liity toimintaprosesseihin. Aivan pienissäkin kunnissa tiedon hallinnointi kokonaisuutena ja kunnan palvelut huomioiden on tärkeää.

RYTJ luo kaksinkertaista hallintoa ja päällekkäistä tiedonhallintaa. Se luo käyttäjille epäselvyyttä siitä, mistä ajantasaisin ja laadukkain tieto on saatavilla. Se raskauttaa kuntien prosesseja ja tuo lisäkustannuksia kunnille. Jos koko valtakunta rakentaa kaksinkertaista tiedonhallintaa ja siirtää tietoja valtion haltuun, mistä saadaan rahoitus ja resurssit kunnissa tapahtuvalle, toimintaa tukevalle digitalisaatiokehitykselle?

Kunnan rooli kaavoituksessa ja rakennusvalvonnassa on ainutlaatuinen

Kaavoitusprosessi sisältää yhdyskuntarakenteen sekä kulttuuri- ja luonnonympäristön tilan analysointia, kunnallisteknisiä selvityksiä ja väestöpohjan tutkintaa. Prosessin aikana hyödynnetään lukuisia digitaalisia paikkatietoaineistoja. Suunnitelmavaihtoehtoja visualisoidaan 3D-kaupunkimallilla.

Kaavoitukseen liittyvän neuvonnan saa aina kunnasta ja kunnat ovatkin viime vuosina ottaneet käyttöön erilaisia digitaalisia menetelmiä kuntalaisten osallistamiseen kaavoitusprosessissa. Kaava hyväksytään ja tulee voimaan kunnan demokraattisessa toimielimessä ja kaikki kaavoitukseen liittyvät päätökset tallennetaan kunnan asianhallintajärjestelmään ja edelleen kunnan arkistoon yhdessä kunnan muiden päätösten kanssa. Alkuperäisen asema- ja yleiskaavan kaikkine selvityksineen ja ympäröivän alueen tietoineen saa jatkossakin suoraan kunnasta.

Rakentaminen ja infrarakentaminen tapahtuvat aina kunnassa ja käynnistyvät kunnan digitaalisia paikkatietoaineistoja hyödyntäen. Infrahankkeen suunnittelija tarvitsee hankkeen lähtötiedoiksi alueen kaavatilanteen, pohjakartan, tiedot maanalaisista rakenteista sekä lukuisia kunnassa aiemminkin tehtyjä ko. alueen selvityksiä. Infrahankkeen prosesseissa tieto liikkuu kunnan ja yksityisen sektorin välillä - ei valtion järjestelmän kautta.

Rakennuslupia haetaan sähköisesti kunnasta ja kaikki rakennuslupaprosessissa tarvittavat ja katselmuksissa syntyvät tiedot tallennetaan kunnan järjestelmään. IFC-mallia voidaan hyödyntää rakennuslupaprosessin automatisoinnissa ja kunnat ovatkin jo kehittämässä IFC-mallipohjaista rakennuslupaprosessia kuntien yhteishankkeena.

Tiedon yhteentoimivuus ratkaisee itsessään paljon. Kun kunnissa tuotettava rakennetun ympäristön ydintieto on tietyn standardin mukaista, voidaan sitä hyödyntää lukuisilla eri sovelluksilla suoraan alkuperäisestä lähteestään, eikä tietoja tarvitse vanhaan malliin kopioida yhteen paikkaan. Standardimuotoinen tieto liikkuu toimintaprosessien aikana toimijoiden välillä. Tämä on EU-tasollakin kirjattu ja hyväksytty toimintatapa, jolla merkittävästi tehostetaan julkishallinnon toimintaa osana digitaalista yhteiskuntaa.

Jos haluamme tehostaa rakentamista ja infrarakentamista, tulee kehityspanoksia suunnata tiedon yhteentoimivuuteen siellä missä tieto syntyy sekä toimijoiden välisten yhteentoimivien toimintaprosessien kehittämiseen - ei tarkan ja vaiheittaisen tiedon ylläpitämiseen kahdessa eri järjestelmässä. Tavoitteena tulisi olla digitaalisesti toimiva verkostomainen ekosysteemi, jonka sujuvuus perustuu nimenomaan yhteentoimivaan tietoon, jota käytetään aina alkuperäisestä syntylähteestään.