Taiteen perusopetus kaipaa remonttia

Taiteen perusopetus on suomalainen erikoisuus, jolle ei oikein vastinetta muualta löydy. Tavoitteellisella, tasolta toiselle etenevällä ja pitkäjänteisellä taideopetuksella on pitkät perinteet. Musiikin tavoitteellisesta opetuksesta kaikki aikoinaan sai alkunsa. Tätä nykyä taiteen perusopetusta tarjotaan musiikin ohella 8 taiteenalalla.

Valtio satsaa taiteen perusopetukseen lähes 95 miljoonaa euroa ja kuntapuoli toisen mokoman. Myös osallistujista pääosa maksaa saamastaan opetuksesta. Taiteen perusopetuksessa on yli 120 000 oppilasta yli 400 oppilaitoksessa musiikkioppilaitoksista kansalaisopistoihin. Opetusta voidaan antaa yleisen tai laajan oppimäärän mukaisesti. Laki taiteen perusopetuksesta määrittelee toiminnan sisältöä, tavoitteita ja järjestämistä. Kunnille taiteen perusopetuksen järjestäminen on vapaaehtoista. Kuitenkin 85 prosenttia kunnista järjestää opetusta jollain tavalla. Tyypillistä on, että kunta joko itse järjestää opetusta tai ostaa oppilaspaikkoja kuntalaisilleen. Lisäksi kunnat myöntävät avustuksia taiteen perusopetuksen järjestäjille.

Taiteen perusopetuksen suunnasta käydään jatkuvasti keskustelua

Jos taiteen perusopetus tavoittaa vain osan lapsista ja nuorista ja kohdentuu erityisen vahvasti hyväosaisiin, olisiko syytä miettiä arvoja, toiminnan tunnettavuutta ja pedagogisia ratkaisuja sekä alueellista saavutettavuutta? Toiminnan vaikutuksista ollaan jotakuinkin samaa mieltä. Elinikäisen taidesuhteen ja taiteellisen ilmaisun ja taitojen kehittymisen ohella taiteen perusopetus tukee ihmisen tunne-elämän kehittymistä ja kasvua ja osallisuutta. Eli niitä tärkeitä syrjäytymisen ehkäisyssä ja hyvinvoinnin edistämisessä tarpeellisia tietoja, taitoja ja kokemuksia. Mutta halutaanko, että taiteen perusopetus on enemmän osa koulutusjärjestelmää ja taidealan opintoja vai osa lasten, nuorten ja aikuisten mielekästä vapaa-ajan toimintaa ja harrastuksia ja hyvinvoinnin edistämistä?

Tarve edistää taiteen perusopetuksen saavutettavuutta on tunnistettu laajasti; muun muassa valtioneuvoston koulutuspoliittisessa selonteossa.  Opetushallituksen tuoreimmassa Taiteen perusopetus 2020 -selvityksessä todetaan oppilasmäärien keskittyneen alueellisesti Uudellemaalle (44 % taiteen perusopetuksen oppilaista). Myös taiteenalojen välillä on suuria eroja. Pääosa resursseista menee laajan oppimäärän opetukseen. On myös kritisoitu kahdelle eri oppimäärälle rakentuvan järjestelmän toimivuutta. Voisiko tavoitteellinen, tasolta toiselle etenevä opetus rakentua jatkossa siis toisin? Tai jos oppimääristä pidetään kiinni, milloin on yleisen oppimäärän aika?

Tällä hetkellä toimintaa järjestetään 1990-luvun lopun lainsäädännön pohjalta. Mutta onko taiteen perusopetuksen tarkoitus ja keskeinen tavoite edelleen sama 2000-luvulla? Entä toiminnan arvopohja ja toimintaperiaatteet tai se, millä perustein julkista rahaa jaetaan? Opetus- ja kulttuuriministeriön virkanäkemyksessä todetaan, että taiteen perusopetuksen kokonaisuudistus tulee käynnistää tulevalla hallituskaudella. Myös Kuntaliitto kannattaa hallitusohjelmatavoitteissaan taiteen perusopetuslain uudistamista.

Miten tähän asti saavutetut ja tunnistetut hyvät puolet kuten opetuksen korkea taso voitaisiin turvata ja samalla avata rohkeammin tätä hyvin resursoitua kokonaisuutta enemmän osaksi kaikkea muuta vapaa-aikaa, harrastamista ja taidekasvatusta?

Mikä on kuntien rooli taiteen perusopetuksessa jatkossa?

Laki tunnistaa kunnan roolin taiteen perusopetuksen järjestäjänä silloin, kun kunta järjestää toimintaa joko itse, yhdessä toisten kuntien tai yksityisten koulutuksen järjestäjien kanssa tai hankkii opetusta toisilta kunnilta tai yksityisiltä koulutuksen järjestäjiltä. Yleisin tapa tukea toimintaa lienee kuitenkin avustaminen. Kuntien tahtotila ja mahdollisuudet edistää ja tarjota taideopetusta vaihtelevat suuresti. Osalla kunnista taidekasvatus on vain taiteen perusopetusta, osalla taas taiteen perusopetus on yksi väylä monen muun ohella.

Myös harrastamisessa ja vapaa-ajan viettämisessä on tapahtunut muutosta. Pitkäjänteisyys ei samassa määrin houkuttele kuin ennen. Toki myös niitä, jotka haluavat keskittyä ja kehittää taitojaan jossain lajissa pitkäjänteisesti. Taiteen perusopetuksessa harrastaminen ja opiskelu eivät ole toisiaan poissulkevia. Olisiko siinä yksi sen vahvuuksista jatkossakin? Samalla kun tunnistamme, että harrastamisen ja mielekkään vapaa-ajan merkitys korostuu aiempaa enemmän.

Taiteen perusopetus kilpailee lasten, nuorten ja aikuisten ajankäytöstä, rahasta ja sitoutumisesta. Se kilpailee myös kuntien tahtotilasta ja resursseista. Kuntien tulee kulttuuritoimintaa järjestäessään tarjota mahdollisuuksia mm. kulttuurin ja taiteen harrastamiseen sekä tavoitteelliseen taide- ja kulttuurikasvatukseen eri väestöryhmät huomioiden. Kunnissa yritetään vastata kuntalaisten erilaistuviin toiveisiin. Miten nykyisistä resursseista, osaamisesta ja oppilaitosverkostosta saataisiin enemmän irti, jotta taiteen perusopetustakin olisi kaikille halukkaille tarjolla?