Rakennetun ympäristön lainsäädäntö eheäksi ja toimivaksi

Rakennetun ympäristön kehittäminen ja ylläpito on tulevaisuuden kunnan ydintehtävä. Näkymä on sumuinen, kun kaksi hallituskautta väännetty maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus on päätymässä mahalaskuun. Uudistus on aloitettava puhtaalta pöydältä, sillä huojuva talo ei pintaremontilla parane.  

Tavoitteenamme on suunnittelu- ja ohjausjärjestelmä, jonka avulla kunnat pystyvät tarjoamaan asukkailleen toimivan yhdyskunnan, hyvän elinympäristön ja sujuvan arjen sekä toimintamahdollisuuksia elinkeinoelämälle. Kunnan kaavamonopoli on säilytettävä, ja kunnille on turvattava mahdollisuus järjestää rakennettuun ympäristöön liittyvät tehtävät parhaaksi katsomallaan tavalla. Digitalisaation tulee sujuvoittaa kunnan rakennetun ympäristön palvelutoimintaa.   

Rakennettu ympäristö syntyy toimijoiden yhteistyössä. Prosessien sujuvoittaminen ja rakentamisen laadun parantaminen edellyttävät mahdollistavaa, joustavaa lainsäädäntöä sekä kumppanuutta ja toimintatapojen kehittämistä. Yksityisten aloitteiden käsittelylle ja niistä käynnistyvien kaavojen valmistelulle on kehitettävä toimivat käytännöt kuntien ja yksityisten toimijoiden yhteistyönä. 

Menettelyjä raskauttavaa sääntelyä tulee karsia. Kaavoituksen lisäksi on tarkasteltava koko yhdyskuntarakentamisen ketjua maapolitiikasta kaavojen toteuttamiseen, kiinteistönmuodostukseen ja rakentamiseen sekä edelleen kuntainfran ylläpitoon. Digitalisaation on tuettava kunnan rakennetun ympäristön palvelukokonaisuutta kuten kaavoituksen, tonttituotannon ja kuntatekniikan toimintoja sekä rakennus-, ympäristö- ja terveysvalvonnan tehtäviä. 

Ei pidä luoda kuntien tietovarantojen kanssa päällekkäisiä keskitettyjä järjestelmiä; ne raskauttaisivat prosesseja sekä toisivat uusia velvoitteita ja huomattavia lisäkustannuksia. 

Maapolitiikan sääntelyssä on varmistettava kunnan mahdollisuudet hankkia maata yhdyskuntarakentamisen tarpeisiin. Maanhankinnan kustannuksia ei saa korottaa eikä täydennysrakentamiseen liittyviä maaomaisuuden hallinnan prosesseja vaikeuttaa liian yksityiskohtaisella sääntelyllä. On huomioitava myös EU-sääntelyn, kuten valmisteilla olevan luonnon ennallistamisasetuksen, vaikutukset maapolitiikan hoitoon Suomessa. 

Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen aikana on esitetty erilaisia ehdotuksia kaavoituksen, rakentamisen ohjauksen ja maapolitiikan sääntelyn uudistamiseksi. Osa ehdotuksista kariutui poliittisiin ristiriitoihin, osa meni pesuveden mukana lain jakamisen myötä. Digitalisaatiota koskevaa sääntely (jonka etenemisestä meillä vielä ei ole varmuutta) hallituksen esittämässä muodossa tukeutuu valitettavasti vanhanaikaisiin tiedonhallintaratkaisuihin.  

Ehdotuksen joukossa oli kiinnostavia mutta esitetyissä muodoissaan epärealistisia ideoita. Niiden kehittämistä edelleen käytännön kokeilujen kautta kannattaa harkita. Kunnilla tulee olla mahdollisuus itse etsiä parhaita toimintatapoja asukkaiden hyvinvoinnin ja alueen elinvoiman edistämiseksi. 

Kuntakentän moninaisuus huomioiden eri kokoisille ja erilaisille kunnille on turvattava oikeus päättää – kokeilujakin hyödyntäen – miten ne järjestävät rakennettuun ympäristöön liittyvät palvelut oikea-aikaisesti, taloudellisesti kestävästi ja innovatiivisesti. 

Maakäyttö- ja rakennuslain lisäksi tulevan hallituksen agendalle noussee myös muita rakennettuun ympäristöön liittyviä lainsäädäntöhankkeita, kuten lunastuslakiuudistuksen jatkaminen tai katujen kunnossapitoa koskevan lain uudistaminen. Lunastuslakiuudistuksen yhteydessä lunastuskorvaus on säilytettävä markkinahintaisena. Tarvittaessa on harkittava luovutusvoiton verotuksen keventämistä.   

Paineita sääntelyn kehittämiseen tulee myös EU:n suunnalta. Esimerkkinä on ilmastonmuutoksen hillinnän ja sopeutumisen sekä luonnon monimuotoisuuden entistä painokkaampi huomioiminen rakennetun ympäristön suunnittelussa ja toteutuksessa. Sote-uudistuksen myötä rakennetun ympäristön rooli kuntalaisten hyvinvoinnin turvaamisessa saa entistä suuremman merkityksen kunnan tehtävissä ja taloudessa.  

Mitä enemmän asioita sääntelyn piiriin tulee, sitä tärkeämpää on kokonaisuuden eheys ja toimivuus. Entä olisiko nykyisessä sääntelyssä jotain sellaista, josta voisi luopua?