Vammaispalvelulain uudistus uhkaa ajaa hyvinvointialueet kohtuuttomaan tilanteeseen

Eduskunnan käsittelyssä parhaillaan olevan lain keskeisin haaste on sen kestävyys: pystytäänkö esityksellä turvaamaan vammaisten ihmisten, pienen vähemmistön välttämättömät sosiaalihuollon erityispalvelut? Vaikeaselkoisuuden lisäksi lain tarkoitusta uhkaavat esityksen kohtuuton toimeenpanoaikataulu ja puuttuva rahoitus.

Monta hallituskautta odotettu vammaispalvelulain uudistus on edennyt loppusuoralle. Lakiuudistuksen päätehtävä on yhdistää nykyinen vammaispalvelulaki ja kehitysvammalaki. Kyseessä on tärkeä ja välttämätön muutos, jolla on tarkoitus turvata yhdenvertaiset ja yksilölliset sosiaalipalvelut eri tavoin vammaisille henkilöille.

Eduskunnan käsittelyssä oleva vammaispalvelulakiesitys on lausuntokierroksen jälkeen tehtyjen muutosten jälkeenkin vaikeatulkintainen. Lisäksi lakiesitys sisältää myös kokonaan uusia palveluita, joita nykyisessä lainsäädännössä ei ole. Nämä uudet palvelut on suoraan säädetty subjektiivisen oikeuden palveluiksi, jolloin hyvinvointialueen on määrärahoistaan riippumatta järjestettävä palveluja kaikille lain piiriin kuuluville.

Juuri tämä on lakiesityksen keskeisin heikkous: vahvat oikeudet yhdistettynä huomattavan laveaan pykälämuotoiluun tuottavat vaikeasti ennakoitavaa soveltamiskäytäntöä. Viranhaltijoille tehtävä muodostuu kohtuuttomaksi, koska laki ei anna selkeitä perusteluita myönteisille tai kielteisille päätöksille. Asiakkaiden kannalta esitys tarkoittaa käytännössä sitä, etteivät hyvinvointialueet todennäköisesti pysty soveltamaan lakia yhdenvertaisesti. Epäselvyys ja monitulkintaisuus tekee uudistuksesta hallitsemattoman ja siten palvelujärjestelmän sekä asiakkaiden kannalta kestämättömän.

Lain toimeenpanon kustannusten arviointi on vaikeaa ja esityksen perusteluissakin on todettu merkittävä epävarmuuden riski esitettyyn arvioon. On kuitenkin selvää, että lakiesitykseen kirjattu kustannusvaikutus on epärealistinen. Hallituksen esityksessä on varauduttu vain 22 miljoonan euron lisärahoitukseen. Vammaispalveluihin käytetään tällä hetkellä 2,6 miljardia euroa, joten on selvää, ettei 0,8 % lisärahoitus kata edes inflaation tai henkilöstön palkankorotusten vaikutuksia, saati lain uusia palveluja ja vahvistettuja oikeuksia. On erittäin todennäköistä, että lain toteuttamisen todelliset kustannukset ovat huomattavasti arvioitua suuremmat, arviolta useita satoja miljoonia.

Aikalisä ja vaiheistus pienentäisivät riskiä ja tekisivät muutoksesta hallittavan

Meneillään oleva hyvinvointialueiden perustaminen johtanee jo palvelujen yhtenäistämiseen sekä täsmällisempään soveltamiskäytäntöön. Olisi tarkoituksenmukaista ja hallitumpaa toteuttaa vammaispalvelulain uudistus vaiheittain siten, että myöhemmin palveluita voidaan tarvittaessa edelleen vahvistaa ja täsmentää. Nykyisiin subjektiivisiin oikeuksiin ei tulisi tehdä laajennuksia tässä muutosvaiheessa, jolloin jokainen hyvinvointialue tekee alijäämäisiä talousarvioita ja kaikista sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisista on huutava pula. Lupaamalla laissa kaikille kaikkea voidaan ajautua tilanteeseen, jossa lopulta juuri kukaan ei saa mitään. Tämä vaarantaisi eniten palvelujen varassa olevien vammaisten ihmisten palvelut.

Lain toimeenpanolle varattu aika on täysin riittämätön. Toimeenpano edellyttää lain lopullisen sisällön vahvistamisen ohella mm. koulutusta, sisäistä ohjeistusta ja tietojärjestelmämuutoksia. Ennen kuin tietojärjestelmämuutoksia voidaan tehdä, tulee THL:n palvelutehtäväluokitus päivittää vastaamaan uutta sanastoa. Vaikka esityksessä on vanhojen asiakkaiden osalta siirtymäaikaa, on uudet hakemukset ja palvelutarpeiden muutokset käsiteltävä uusien säännösten mukaisesti jo 1.1.2023. Lakiesityksen toimeenpano edellyttää huomattavan paljon uusia sosiaalihuollon työntekijöitä, joiden rekrytoiminen on ylipäänsä erityisen vaikeaa, mutta täysin mahdotonta, mikäli laki astuu voimaan vuoden alussa (hallituksen esityksessä henkilöstön lisäystarve arviolta 600–700 henkilötyövuoden verran, josta noin 70 on sosiaalityöntekijöitä).

Korkeintaan muutaman viikon, ehkä vain päivien siirtymäaikataulu on kestämätön: esitys kuormittaa kohtuuttomasti hyvinvointialueiden viranhaltijoita kuten sosiaalityöntekijöitä jo muutenkin vaikeassa ajankohdassa ja aiheuttaa sekavuutta vammaisten ihmisten palveluihin. Kaikki tämä tapahtuu samassa yhteydessä, kun vammaispalveluissa on käynnissä historiansa suurin muutos sitten 1970-luvun erityishuollon luomisen jälkeen: palvelujen järjestämisvastuu siirtyy hyvinvointialueille, erityishuoltopiirit puretaan ja henkilöstö on valtavan organisaatiomuutoksen kynnyksellä.

Eduskunnalla on vielä mahdollisuus vaikuttaa vammaispalvelulakiin. Vaikka tarve on melko suurille muutoksille, ovat ne tehtävissä:

• Lakiesityksen voimaantuloa tulisi siirtää siten, että uusi vammaispalvelulaki astuisi voimaan 1.1.2024.
• Soveltamisalaa tulisi rajata ja säännöksiä selkeyttää. Erityisesti palvelut, joissa asiakkaalle muodostuu subjektiivinen oikeus, tulisi muotoilla tarkkarajaisemmin.
• Palvelujen laajennukset ja oikeuksien vahvistukset tulisi tehdä vaiheittain. Subjektiivisia oikeuksia tulisi laajentaa tarvittaessa vasta, kun kertyy kokemuksia hyvinvointialueiden palvelujen järjestämisestä.
• Muutoksessa tulisi tuoda realistisesti esiin lain kustannusvaikutukset rajoittumatta annettuun 22 miljoonan euron reunaehtoon. Rahoitus kustannuksiin tulee turvata täysimääräisesti hyvinvointialueille, jotta lakiuudistus ei aja hyvinvointialueita vastaavasti heikentämään muiden kuntalaisten palveluja rahoituksen puuttuessa.

Kirjoittaja

Anu Autio toimii Espoon kaupungin vs. perhe- ja sosiaalipalvelujen johtajana. Hän on toiminut vammaisalalla lähes 20 vuotta eri tehtävissä. Hän on parhaillaan virkavapaalla Espoon kaupungin vammaispalvelujen päällikön tehtävistä. Aution johtamis- ja asiantuntijakokemusta täydentää kokemus hoitajan, ohjaajan ja avustajan tehtävistä. Aution erityisosaamista ovat vammaissosiaalityö sekä palvelujen järjestäminen.