Tulevan ennakointi ravistelee valintoja kansainvälisessä toiminnassa
Mitä jos leikitään ajatuksella, ettei kuntien kansainvälistä työtä olisi olemassa? Suljettaisiin korvat ulkomailta tulevilta uusilta tuulilta. Ei huomioitaisi globaaleja ilmiöitä tai haasteita. Olisiko se ylipäätään mahdollista? Me kokeilimme tätä kuntien ja maakuntien kanssa yhdessä.
Toteuttamassamme ennakointityössä kansainvälisten asioiden asiantuntijat saivat kokea tulevaisuudenkuvien molemmat ääripäät nollasta optimaaliseen. Skenaariot auttoivat hahmottamaan, että kansainvälisen toiminnan nykytila on hyvä, mutta samaan aikaan on rakennettava vielä parempaa huomista.
Lähtötilanteen ääripäät vertailussa
Tulevaisuustarinoita kootessamme lähtötilanteita eli kuvitteellisia kuntia oli neljä. Näistä kaksi olivat toistensa vastakohtia, kaksi siltä väliltä.
Ensimmäisessä ääripäässä kaikki oli optimoitu: kunnan kansainvälinen toiminta oli verkostomaista, sidosryhmät sekä kaupungin organisaation hyvin osallistavia. Toiminta oli hiottu huippuunsa ja kansainvälinen toiminta oli toimiva osa kokonaisuutta.
Toisen ääripään lähtötilanteessa kuvitteellinen kunta taas toimi hyvin pistemäisesti ja organisaatiokeskeisesti. Toimintaa ei suunniteltu läpileikkaavasti eikä sidosryhmiä tai omaa organisaatiota osallistettu järjestelmällisesti.
On selvää, että lähtötilanteet tuottivat myös keskenään erilaiset tulevaisuustarinat. Lennokkaaseen ideointiin heittäytyminen saattoi hetkittäin olla vaikeaakin, mutta se palkitsi.
Kurkistuksista strategisiin valintoihin
Ennakoinnin tarkoituksena ei ole niinkään ennustaa tulevaa, vaan tarjota kurkistuksia erilaisiin skenaarioihin. On hyvä pysähtyä miettimään, mikä kaikki tulevaisuudessa on mahdollista. Samassa on relevanttia pohtia, mitä tulisi huomioida omia strategisia valintoja tehdessä.
Mitä jos käytettävissäsi olisi kaikki tarvittavat resurssit? Mitä silloin tekisit? Entä jos lähtötilanne olisi nolla eikä kansainvälinen toiminta kuuluisi kenenkään pöydälle? Mitkä olisivat kriittisimmät toiminnot kehittämisen suuntaviivoiksi?
Tulevaisuustarinat tekevät näkyväksi sen, miten tärkeää on pystyä ylipäätään tekemään valintoja ja valitsemaan toiminnan kärjet vahvuuksiensa kautta. Asiat ovat harvoin suoraviivaisia ja mustavalkoisia, mutta ennakointi esimerkkien valossa tarjoaa herätyksen. Herätys kertoo, mitä ehdottomasti ei haluta ja toisaalta mitä kohden tavoitteet nimenomaan halutaan asettaa.
Hyödynnä valmiiksi pureskellut neljä tulevaisuustarinaa ja peilaa kehityksen näkymiä oman kuntasi toimintaan!
Kuntavaalit 13.4.2025
Kuntaliitto kampanjoi kuntavaaleissa kuntien ja kaupunkien roolin esiin nostamiseksi. Onneksi on kunnat!