Huolena luottamuksen puute ja negatiivisuus kuntien tulevaisuuspohdinnoissa

Tällä valtuustokaudella toteutuu sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus, joka tuo mukanaan muutoksia kunnan rooliin ja talouteen sekä tarpeita rakentaa yhteistyötä uuden hyvinvointialueen kanssa. Merkittäviä vaikutuksia on myös työllisyys- ja elinvoimapalvelujen siirtymisellä kunnille vuoden 2024 aikana.

Tämä valtuustokausi on myös ratkaiseva kestävän kehityksen edistämisessä. Ratkaisuja ja tekoja edellyttävät esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillintä sekä asukkaiden hyvinvoinnin parantaminen ja eriarvoisuuden vähentäminen. Taloustilanne ja kaupungistuminen asettavat omat haasteensa. Digitalisaation hyödyntäminen tarjoaa uudenlaisia mahdollisuuksia.

Kuntien pitkäjänteisen uudistumistyön tueksi ja Kuntaliiton toimenpiteiden suunnittelemiseksi olemme toteuttaneet useita ryhmähaastatteluja kuntapäättäjien ja viranhaltijoiden kanssa. Keskusteluteemoina ovat olleet tulevaisuuden kuntien roolit ja visiot, hyvinvoinnin ja elinvoiman edistäminen sekä kunnan asema yhteiskunnassa.

Kuntien haasteet ja vähätelty rooli korostuvat keskusteluissa

Ryhmähaastatteluissa on tullut esille kiinnostavia havaintoja, jotka ovat käynnistäneet syvempiä pohdintoja arvoista, kuntakäsityksistä sekä asukkaan, kunnan ja valtion välisestä dynamiikasta.

Yksi keskeinen havainto ryhmähaastatteluista oli se, että pitkäjänteisen tulevaisuuden visiointi jää hallinnollisten rakenteiden, talouden reunaehtojen ja ulkoa tulevien paineiden jalkoihin. Realismia toki pitää olla ja moni asia vaati vielä ratkaisuja, muun muassa hyvinvointialueiden ja työllisyyspalvelujen uudistusten vuoksi.

Yhteiskunnan ja kuntakentän keskustelukulttuurin kuntien tulevaisuudesta koetaan olevan rajoittunut ja negatiivinen. Kuntakentän haasteiden ja lainsäädännön asettamien niukkojen toimintavapauksien rinnalla toivotaan enemmän keskustelua pitkäjänteisestä päätöksenteosta sekä nykyisten ja seuraavien sukupolvien elämän edellytysten turvaamisesta.

Hämmentävä havainto ryhmähaastatteluissa oli se, että toteutetuissa ryhmähaastatteluissa ei juurikaan keskusteltu tulevaisuudessa korostuvista sivistyspalveluista. Uudet kestävät kunnat huolehtivat samanaikaisesti asukkaiden hyvinvoinnista, kasvatus- ja sivistyspalveluista, elinympäristöstä ja ilmastonmuutoksen hillinnästä sekä yhteisten rahojen riittävyydestä. Toivottavasti opimme myös puhumaan näistä asioista samanaikaisesti ja arvostamaan kuntien merkittävää asemaa näiden palvelujen toteuttamisessa. Julkiset otsikoinnit, kuten ”mitä kunnat enää tekevät hyvinvointialueiden perustamisen jälkeen”, eivät myöskään ruoki kuntien omaa aktiivista tulevaisuuden rakentamisen asennetta.

Lainsäädännön kuntakäsitys pohdituttaa

Kolmas keskeinen havainto ryhmähaastatteluista on se, että kunnat kokevat, ettei valtio luota. Itsemääräämis- ja päätäntävallan koetaan vähentyneen kunnissa. Kunnat kaipaavat luottamusta siihen, että he itse kykenevät uudistamaan toimintatapojaan ja etsimään sopivimmat ja tehokkaimmat paikalliset ratkaisut. Kunnat kaipaavat vapautta toimia itsenäisesti, toiminnallista ja hallinnollista joustavuutta sekä paikallisen soveltamisen mahdollisuuksia. Tällöin yhteistyö alueen eri toimijoiden kanssa muun muassa palvelujen tuottamisessa ja elinvoiman edistämisessä toimii parhaalla mahdollisella tavalla.

Keskusteluissa nousi esille toive, että ”kuntia ei lyötäisi maahan kohtuuttomilla vaatimuksilla”. Tämä kuvastaa hyvin tämän hetken tilannetta; tilaa luovuudelle ei juurikaan ole. Toki perusoikeuksien yhdenvertaisen turvaamisen vuoksi on oikeutettua yksityiskohtainen sääntely. Toivon, että oikeustieteilijät auttavat meitä tulkitsemaan, missä asioissa yksityiskohtainen sääntely on oikeutettua ja missä asioissa kunnille voidaan myöntää enemmän joustavuutta. Toivottavasti myös lainsäädännön ja valtion ohjauksen kuntakäsitys kehittyy luottamuksen ja luovuuden suuntaan.

Itse olen kantanut koko työurani mukanani J.V. Snellmannin erästä lausahdusta vuodelta 1860. Aikakaudelta, jolloin kunnallinen itsehallinto syntyi. Aikakaudelta, jolloin alueella asuvat ihmiset muodostivat kunnan, kunnat päättivät toiminnastaan itsenäisesti, valtio ei voinut puuttua kuntien toimintaan ja kunnan rooli demokratian perustana korostui. Tämän arvoperustan soisin olevan lähtökohta tulevaisuuden kuntien rakentamisessa ja valtion kuntapolitiikassa tänään ja 2030-luvullakin.

”Kokemuksen luulisi opettaneen, että ihmiset panevat mitä suurinta painoa siihen, että saavat itse järjestää ne yhteiskunnalliset muodot, joihin heidän pitää alistua.”

”… kunnilla pitäisi olla vapaus tehdä niin tai olla tekemättä, jäädä vanhalleen tai siirtyä uuteen järjestykseen, aina sen mukaan kuin katsovat etujensa vaativan. Emme voi käsittää, että mitään menetettäisiin, vaikka kunnallishallitus ei olisi yhdenmukainen.”

(J.V. Snellman, Kirjoitelma kunnallislaitoksen uudistamisesta, Litteraturblad 1860.)