Energiaturpeen nopeasta alasajosta kärsivät kunnat eivät saa jäädä yksin

Energiaturpeen käytön nopea väheneminen on ajamassa turvetuotantoalaa ahdinkoon ja tuomassa suuria lisäkustannuksia energiayhtiöille ja muille turpeen käyttäjille. Kuntatalous on jäänyt keskustelussa vähälle huomiolle. Pakkotahtinen energiaturpeesta luopuminen uhkaa tuoda kuntiin satojen miljoonien eurojen lisätaakan, josta puolet syntyy energiayhtiöiden lisäkustannuksista ja toinen puoli verotulomenetyksistä. Siirtymää pois fossiilisista energialähteistä on syytä tukea monipuolisesti, teknologia- ja kilpailuneutraalisti sekä alue- ja paikallistalouden vaikutukset ja vahvuudet huomioon ottaen. Kivihiilestä luopumiseen nopeutetusti on valtion budjetissa varattu investointitukea vuosille 2020–2022 yhteensä 90 miljoonaa. Vastaavaa tukea turpeesta luopumiselle ei ole. Johdonmukainen muutos kohti energiantuotannon ilmastoneutraaliutta vaatii hätiköinnin sijaan sitkeyttä.

Marinin hallituksen ohjelmaan on kirjattu tavoite puolittaa turpeen käyttö vuoteen 2030 mennessä. TEMin keväällä 2020 asettama Turvetyöryhmä arvioi turpeen käytön tulevaisuutta ja etsi helpotuskeinoja muutokseen. Loppurapotti julkaistiin 30.3. Kuntaliitto oli mukana työryhmässä ja laati loppuraportissa esitetyt kuntatalousarviot.

Mutkikas kokonaisuus, johon vaikuttaa päästökauppa

Suomessa turve on vuonna 2000 luokiteltu uusiutumattomaksi energialähteeksi, minkä vuoksi se on nykyään päästökaupan ja energiaveron piirissä. Ruotsissa turve on kuitenkin edelleen uusiutuvien energialähteiden kategoriassa, joskin sen käytön ympäristölupaehtoja on tiukennettu. Vaikka energiaturpeen alasajo on käynnistynyt, sen käyttö maailmalla ei lopu, pikemminkin päinvastoin, sillä korvaavia tuotteita ei toistaiseksi ole keksitty. Suomessa kasvuturpeen hinnan arvioidaan kaksinkertaistuvan, jos sen yhteydessä nykyään tapahtuva energiaturpeen tuotanto päättyy. Kokonaisuutena turpeen käytön väheneminen on suorilta ja liitännäisvaikutuksiltaan hyvin mutkikas kokonaisuus, jonka tarkasteluissa on suuri kiusaus valita vain yksi näkökulma. Energiaturpeen tulevaisuuteen vaikuttaa nykyään eniten päästökauppa, jossa hiilidioksidipäästön hinta on muutamassa vuodessa noin kymmenkertaistunut (15.4: 44 €/CO2-tonni). Nykyään turpeen hinnasta pelkkä verojen ja päästökaupan osuus on yhtä suuri kuin metsähakkeen hinta.

Energiayhtiöt väliinputoajia – kuka maksaa lisäkustannukset?

Energiaturpeen käytön alasajon suurimpana väliinputoajaryhmänä ovat kuntaomisteiset turvetta käyttävät energiayhtiöt, joiden lisäkustannuksille ei suoraan näytä löytyvän taloudellista tukea. Turvetta energialähteenään käyttävien lämpölaitosten tarvitsemat lisäinvestoinnit eivät vaikuttaisi olevan tukikelpoisia myöskään Oikeudenmukaisen siirtymän rahaston (JTF) avulla.

Jos energiaturpeen käyttö loppuu vuonna 2025, varovaisen arvion mukaan suurimmille turvetta käyttäville kuntaomisteisille energiayhtiöille tarvittaisiin lisäinvestointeja yhteensä 250–350 M€ arvosta. Tämä aiheuttaa lisäksi jatkossa poistojen tarpeen. Alaskirjauksia tulisi 50–150 M€ arvosta. Lisäksi ylläpitoon ja korkoihin tarvitaan arviolta 10–11 M€ vuodessa. Jos muutos tapahtuisi hallitusti vasta 2030-luvun puolella, ennenaikaisista investoinneista johtuva pääomakustannusten kasvu olisi oleellisesti pienempi.

Yhteensä kuntakonserneille tulisi näistä suurimmista yhtiöistä lisäkustannuksia arviolta 25–30 M€ vuodessa kertaluonteisten isojen alaskirjausten lisäksi. Polttoainekustannusten muutoksia ei ole laskelmassa mukana, koska hiilidioksidipäästön hinnan, energiaverotuksen ja metsähakkeen hinnankehityksen kokonaisvaikutuksen ennustaminen sisältää vielä epävarmuuksia. Kysynnän kasvaessa metsähakkeen hinnan voi ennakoida jatkavan pari vuotta sitten alkanutta nousuaan.  Kasvavat kustannukset katetaan asiakasmaksuilla, joten toteutuuko oikeudenmukainen siirtymä, jos energiayhtiöt jätetään yksin?

Turpeen käytön päättyessä vuonna 2025 Kuntaliiton tekemän kyselyn mukaan vuotuisten energia- ja ylläpitokustannusten kasvun arvioitaisiin olevan miljoonaluokkaa. Alaskirjauksiin tulee ennenaikaisesti uusittavan laitteiston lisäksi yhtiön omistamat turvesuot, joiden arvosta poistuu suurin osa energiaturpeen käytön päättyessä. Lisäksi kunnilla on omistuksessaan suuri määrä pieniä lämpölaitoksia, joista osalle turpeen käytön lopettaminen aiheuttaa lisäkustannuksia. Kuntaomisteisen lämpölaitoksen tappiollinen toiminta tai sen tuloksen pieneminen rasittaisi myös kuntakonsernin talouslukuja, mikä ei ole toivottavaa.

Verotulojen menetys kaksinkertaistaa kuntien lisätaakan

Turvetoimialan kautta kunta saa kunnallisveroja ja yhteisöveroja. Jos turpeentuotanto päättyy, miten luodaan korvaavia työpaikkoja ja pidetään kunnan liiketoiminta elinvoimaisena? Loppuraportti ei tunnista koulutuksen tai muun vastaavan avun lisäksi konkreettisia keinoja uuden liiketoiminnan käynnistämiseen. Toiminnan lopettamisesta seuraa usein työttömyyttä, muutto paikkakunnalta tai yritystoiminnan lopettaminen tai sen merkittävä supistaminen. Myös konkurssit ovat mahdollisia.

Arvioitaessa turpeenkäytön lopettamisen vaikutuksia olisi otettava nykyistä paremmin huomioon kuntasektorin suorat ja liitännäiset vaikutukset. Noin 30 miljoonan euron vuotuinen verotuottojen vähenemä turvetoimialakunnissa ei voi olla vaikuttamatta kunnan kykyyn huolehtia palveluistaan. Pienikin verotuottovähenemä voi olla suuri haitta etenkin, jos kunta on jo entuudestaan vaikeuksissa.

Korvaavat teknologiat vasta kaupallistumassa

Turvetyöryhmän loppuraporttia laadittaessa kävi selväksi, että polttamalla tuotettu energia on välttämätöntä vielä vuonna 2030 ja sen jälkeenkin. Uusi teknologia kehittyy koko ajan, mutta avoimia asioita on edelleen paljon. Niistä tärkein on teknis-taloudellinen kannattavuus, jota ei vielä esimerkiksi geolämmössä ole saavutettu.

Energiaturpeen tuotannon loppuminen johtaisi Suomessa metsähakkeen käytön kasvuun, koska polttoon perustumattomia kannattavia vaihtoehtoja ei ole tarjolla vielä vuosiin. Lisätarpeesta suurin osa tuotaisiin ulkomailta, lähinnä Venäjältä sikäläisten kuljetusyritysten voimin. Jo vuonna 2019 viidesosa energiayhtiöiden käyttämästä hakkeesta tuotiin ulkomailta, lähinnä Venäjältä, Virosta ja Latviasta. Tuonti tapahtuu yleensä joko laivalla tai tiekuljetuksilla. Riippuvuus tuontienergiasta kasvaisi.  

"Tuhon tielle” vai hallitusti askeltaen?

Siirtymä fossiilisten polttoaineiden energiakäytöstä uusiutuviin energialähteisiin on kannatettavaa, kunhan se tapahtuu hallitusti. EU:n Vihreän kehityksen ohjelman (Green Deal) yksi osa-alueista on ”Puhdasta, kohtuuhintaista ja toimitusvarmaa energiaa”. Myös kansallisen energiapolitiikan pitäisi Suomessa perustua edellä mainittuun kolmeen kriteeriin siten, että tärkeimpänä säilyy toimitusvarmuus. Energiaa on arktisessa maassa oltava aina riittävästi ja saatavilla häiriöttä myös kovimmillakin pakkasilla. Turve toimii monien lämpölaitoksien varapolttoaineena, jotta polttoöljyyn ei tarvitsisi turvautua. Onko mielekästä korvata kotimainen energia fossiilisella tuontienergialla?

Siirtymää pois fossiilisista energialähteistä on syytä tukea monipuolisesti, teknologia- ja kilpailuneutraalisti sekä alue- ja paikallistalouden vaikutukset ja vahvuudet huomioon ottaen. Lisäksi on varmistettava riittävän huolto- ja toimitusvarmuuden säilyminen, mikä edellyttää riittävän tuotantokapasiteetin säilyttämistä.  Tulipalopakkasten iskiessä jo alas ajetun turvetuotannon käynnistäminen uudelleen ei tapahdu hetkessä.

Energiatuotannon toimitusvarmuuden varmistaminen liittyy myös vahvasti kunnan perustehtäviin vastata useista yhteiskunnan turvallisuuden kannalta kriittisistä infrastruktuurin toiminnoista. Energiaturpeella on monissa kunnissa suuri merkitys lämmön huolto- ja toimitusvarmuudelle.

Investointitukea tarvitaan myös energiayhtiöille

Jos energiaturpeen käyttö loppuu pakkotahtisesti vuonna 2025, siitä aiheutuu kuntakonserneille vuosina 2026–2030 varovaisesti arvioituna 320–445 M€ taloudellinen lisätaakka, josta verotuoton vähenemän osuus on noin 145 M€ ja kuntaomisteisten energiayhtiöiden osuus 175–300 M€. Luvuista puuttuvat pienten kuntaomisteisten energiayhtiöiden lisäkustannukset sekä muuta kuin energiaturvetta käyttävien yritysten verotuottomenetykset. Nekin ovat miljoonaluokkaa. Kokonaisuutena summat ovat suuria ja uhkaavat langeta turvetta tuottavien ja sitä käyttävien kuntien taloutta rasittamaan.

Kivihiilestä luopumiseen nopeutetusti, vuoteen 2025 mennessä, on valtion budjetissa varattu investointitukea vuosille 2020–2022 yhteensä 90 miljoonaa euroa eli 30 miljoonaa euroa vuodessa. Turpeesta luopumiselle vastaavaa investointitukea ei ole tarjolla, mikä on jossain määrin epäloogista. Energiaturpeen käytön verottomuusrajan kaksinkertaistaminen 10 000 megawattituntiin vuodessa on kannatettava ehdotus, mutta se auttaa vain pienimpiä lämpölaitoksia. Myös kuntaomisteisten isojen energiayhtiöiden ylimääräisiin kustannuksiin pitäisi saada investointitukea silloin, kun lisäkustannukset eivät perustu energiayhtiön omaan strategiaan vaan lisäsääntelyyn.

Pikaisia tuloksia toivovien on otettava huomioon, että energia-alalla kvartaali on 25 vuotta. Johdonmukainen muutos kohti energiantuotannon ilmastoneutraaliutta vaatii sitkeyttä.  

Päästökauppa ja vapaaehtoisuuden pohjalta tehtävä energia- ja ilmastotyö vievät jo nyt etuajassa Marinin hallituksen asettamaa tavoitetta kohti, sillä energiaturpeen käyttö näyttää puolittuvan jo vuonna 2022. Jos kuitenkin valtiovalta siitä huolimatta päättää asettaa lisävelvoitteita energiayhtiöille, lisäsääntelystä kuntakonserneille aiheutuva taakka on reilua jakaa kuntien ja valtion kesken.

Turvetyöryhmä