Uusi vuosikymmen peri vanhat haasteet kuntataloudessa ja sotessa

Uusi vuosikymmen alkaa kuntien näkökulmasta pitkälti samoissa merkeissä mihin edellinen päättyi. Talous ja sote ovat myös 2020-luvun toisiinsa kietoutuvia kohtalonkysymyksiä. Ensin mainitussa eletään erittäin vaikeaa vaihetta. Jälkimmäinen taas on jälleen kerran kesken. Molemmissa katse kääntyy sekä kuntiin itseensä että kasvavassa määrin myös tuoreeseen Marinin hallitukseen.

Kuntatalouden perusongelmana on tuloja suuremmat menot sekä kasvavat investointipaineet. Väestön ja infran ikääntyminen on keskeinen muuttuja molempien taustalla.

Kuntatalouden sopeuttamistarve on parin miljardin euron suuruusluokkaa. Sitä pitäisi myös maan hallituksen toimin kuroa umpeen sen sijaan, että hallitusohjelmaan perustuen uusia tehtäviä ja velvoitteita kehitellään koko ajan lisää.

On ilmeistä, että Säätytalon hallitusneuvotteluissa ilman asianmukaista valmistelua heitetyt kustannusarviot tulevat monilta osin ylittymään. Näin on käymässä muun muassa hoitajamitoituksen, hoitotakuun ja oppivelvollisuuden laajentamisen kanssa.

Viimeistään huhtikuun alun kehysriihessä maan hallituksen on otettava lusikka kauniiseen käteen. Jos hallitusneuvotteluissa linjatulla valtion menojen kasvattamisella ei kyetä kaikkia kuntien lisävelvoitteita täysimääräisesti rahoittamaan ja muun muassa henkilöstön riittävyydestä huolehtimaan, on joko velvoitteiden laajennuksista tingittävä tai sitten revittävä kehykset auki. Kumpikin on tuskallista; ensimmäinen kenties poliittisesti ja jälkimmäinen taloudenpidon jo muutenkin rapistuvan uskottavuuden kannalta.

Kuntaliitto tulee osaltaan tekemään ja uudistamaan ehdotuksiaan kuntatalouden tasapainottamiseksi. Siinä on arvioitava myös tulopuolta. Tähän liittyen esimerkiksi jo hallitusneuvottelupöytään tuomamme ehdotus pääomatuloverojen osittaisesta ohjaamisesta kunnille kannattaisi ottaa vakavaan tarkasteluun. Myös kuntatalouden ennakoitavuutta on parannettava muun muassa verotilitysjärjestelmää uudistamalla.

Työvoimakustannukset muodostavat yli puolet kuntien toimintamenoista. Niiden kehittymisellä on erittäin keskeinen merkitys myös kuntatalouden kestävyydelle. Työmarkkinakierroksen päänavauksen jälkeen on entistäkin selvempää, että mitään ylimääräistä jakovaraa ei kuntien kassassa ole. Pohja ammottaa jo valmiiksi.

Kuntien omia sopeuttamistoimia tarvitaan tietenkin myös ja niitä on tehtykin. Tälle vuodelle yli miljoonan suomalaisen kunnallisverotus kiristyi. Yhteistoimintaneuvotteluja on käyty lähes 70 kunnassa ja kuntayhtymässä, mikä on ennätyksellisen paljon.

Sotessa edetään kuntien voimin valtion toimia arvuuteltaessa

Myöskään soten osalta kuntakenttä ei lepää laakereillaan. Sote-palveluja kehitetään joka päivä. Tätä tehdään myös hyödyntäen edellisen kauden valmistelun tuloksia ja edeten alueen tarpeista ja mahdollisuuksista lähtien. Esimerkkeinä tästä voi mainita Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla tehtävän työn.

Myös Kuntaliiton joulun alla valmistunut selvitys osoitti, että kunnissa on laajaa kiinnostusta sote-palvelujen kehittämiseen. Työn merkittävimmät yhteiset tavoitteet ovat kustannusten kasvun hillintä, ammattitaitoisen työvoiman saannin turvaaminen, nopeampi hoitoon pääsy ja tietojärjestelmien yhtenäistäminen. 

Hallituksen valmistelemasta uudistuksesta puolestaan on vaikea sanoa mitään täsmällistä, koska se on pysynyt ennenkokemattoman savuverhon takana. Poikkeuksen on tehnyt Uudenmaan erillisratkaisu, jossa alueen kunnat ovat olleet mukana. Etenemispolku häämöttää, lausuntoja laaditaan lähiaikoina. Olennaista on, että kaavamaisuudesta on nyt valmiutta tinkiä ja tunnistaa alueen erityispiirteitä.

Kuntaliiton puolelta olemme toistuvasti todenneet, että tällainen ”suljetun osaston” valmistelu on sekä käytännön asiantuntemuksen ja sitoutumisen kannalta että periaatteessa erittäin kyseenalaista. Uudistuksessa liikutellaan noin 20 miljardia euroa ja noin 200000 henkilöä itsehallinnollisella kuntakentällä. Tällaista ei pitäisi voida 2020-luvulla valmistella ilman, että kuntia ja kaupunkeja otetaan aidosti mukaan.

Menettely hipoo jopa laillisuuden rajoja. Kuntien ja valtion neuvottelumenettely perustuu lainsäädäntöön. Myös Suomea lakitasoisesti velvoittava Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirja edellyttää, että paikallisviranomaisia kuulla hyvissä ajoin ja asianmukaisella tavalla niihin suoranaisesti liittyvissä asioissa.

Erillisratkaisun rinnalla myös soten yleisratkaisussa tulisi olla joustavuutta. Hallitusohjelmaankin on kirjattu, että ”alueelliset erityispiirteet otetaan huomioon mahdollisuuksien mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa ja palveluiden järjestämisessä”. 

Jos itsehallinnosta puhutaan, siihen kyllä kuuluu luontaisesti liikkumavara myös itsehallinnollisten toimijoiden työnjaossa. Tämä periaate oli kirjattu myös viime kaudella kaatuneeseen maakuntalakiesitykseen. Kansanvaltaan luottaminen auttaisi löytämään kullekin alueelle parhaat tavat palveluiden organisointiin ja yhdyspintaongelmien minimointiin.

Työllisuuskokeilut liikkeelle venkoilematta

Myös työllisyystoimien osalta alkuvuosi on ratkaisujen aikaa. Kuntien näkökulmasta on myönteistä, että vihdoinkin vastuuta etenkin vaikeasti työllistyvien palveluista ollaan kokoamassa yksiin käsiin kuntien vastuulle. Tätä koskeva lakiesitys on vihdoinkin lausunnolla.

Kuntaliitossa toivomme edelleen, että kaikki kokeiluun halukkaat kunnat pääsisivät mukaan. Se palvelisi parhaiten myös hallituksen omia työllisyystavoitteita. Kokeilujen käynnistyminen ja niihin ladattujen työllisyysvaikutusten saavuttaminen tietenkin edellyttää, että tarvittavat resurssit ja toimivalta valtion TE-hallinnosta myös venkoilematta kunnille siirtyy.

Toki paljon muitakin toimenpiteitä tarvitaan työllisyystavoitteiden saavuttamiseksi. Se on ratkaisevan tärkeää myös koko julkisen talouden kestävyyden ja sote-kustannuksista selviytymisen kannalta.