Liikenne solmukohdassa

Tie ja rata, lyhyitä sanoja, suuria merkityksiä.  Ihmisten ja tavaroiden kuljettamiseen rakennettuja. Yhteen nivoutuessaan ne muodostavat järjestelmän, verkoston. Tämä verkosto mahdollistaa liikenteen sujuvuuden ja elinkeinoelämän kilpailukyvyn joka puolella Suomea.

Suomen tieverkoston pituus on 454 000 kilometriä. Tieverkkoa on rakennettu satojen vuosien ajan, ensin kuninkaitten ukaasein ja talonpoikien rahoilla, sittemmin valtion, kuntien ja yksityisten maanomistajien rahoilla. Ja teiden huonosta kunnosta on varmaan puhuttu aina.

Suomen rataverkoston pituus on lähes 6 000 kilometriä. Rataverkkoa on valtion toimesta rakennettu 150 vuoden ajan. Osa verkosta on yhä sähköistämättä ja pääosin yksiraiteista, mikä vaikeuttaa verkon nykyistä tehokkaampaa käyttöä.

Sekä tie- että rataverkon rakentaminen on kallista ja rakennuttuaan vaikuttaa vuosikymmeniä alueiden saavutettavuuteen ja maankäyttöön. Investointien kannattavuutta ja takaisinmaksuaikaa voidaan arvioida niiden käytettävyydellä. Mitä enemmän käyttöä, sitä kannattavampi tie- tai rataosuus on. Käyttöä on sekä henkilö- että tavaraliikenne.

Vuosien 2021 – 2032 investointeja tarkasteleva valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelmatyö on käynnistynyt ja tavoitteena on, että siitä voidaan päättää keväällä 2021. Liikennejärjestelmäsuunnitelman tarkoituksena on lisätä liikennepolitiikan pitkäjänteisyyttä.

Monta komiteaa on vuosikymmenien aikana pohtinut teiden ja ratojen rakentamista ja kunnossapitoa. Historian valossa on hämmentävää, että ensimmäistä valtakunnallista pitempijänteistä (=12 vuotta) liikennejärjestelmäsuunnitelmaa valmistellaan vasta nyt! Ehkäpä tämä kertoo siitä, että meillä on liian kiire pysähtyä miettimään asioita pitemmässä perspektiivissä ja että nykyinen hallintojärjestelmä ei tue pitkäaikaista suunnittelua ja toteutusta.

Valtio haluaa, että jatkossa kunnat tulevat maksamaan aiempaa suurempaa osaa liikennejärjestelmän rakentamis- ja ylläpitokustannuksista. Perusteena on liikennejärjestelmän hyödyt, jotka jakaantuvat myös kuntiin parantuvan maankäytön myötä.  Ratahankkeiden hankeyhtiöt ovat hyvä esimerkki. Kunnat ovat tähän asti vastanneet omista liikenneverkostoistaan. Nyt on syntymässä valtion ja kuntien yhteisiä liikenneverkkoja.

Samaan aikaan on työn alla Fossiilittoman liikenteen tiekarttatyö. Tiekartassa esitetään keinot, joilla kotimaan liikenteen päästöt puolitetaan vuoteen 2030 mennessä ja liikenne muutetaan nollapäästöiseksi viimeistään vuoteen 2045 mennessä. Tiekartan työkalupakkiin sisältyy mm. polttoaineiden sekoitevelvoitemuutoksia, erilaisia vero- ja tukimuotoja sekä kevyen liikenteen ja joukkoliikenteen panostusten lisäämistä.

Kunnissa on tehty hyvää työtä kevyen liikenteen eteen jo vuosia, erityisesti kuntien keskustojen saavutettavuus on parantunut. Kevyen liikenteen osuuden kasvattaminen vaatii parempien olosuhteiden rakentamista nykyistä laajemmalle alueelle sekä eri kulkumuotoja yhdistävien matkaketjujen rakentamista. Matkaketjuista on puhuttu vuosia, mutta edelleen matkojen yhdistäminen on hankalaa. Matka-aika ja matkan helppous ratkaisevat. Yhdyskunta- ja liikennejärjestelmiä suunnittelevilla on jatkossakin töitä.

Isoista asioista siis parasta aikaa päätetään. Liikennejärjestelmäsuunnittelulla ja fossiilittomalla liikenteellä on isoja vaikutuksia sekä yhdyskuntarakenteeseen että arjen liikkumiseen.

Kaupunkiseudut ovat solmukohtia, joissa valtion ja kuntien liikennejärjestelmät kohtaavat. Kaupunkiseutujen ja seudun kuntien on pidettävä yhtä tässä asiassa ja pidettävä huolta siitä, että kuntien ääni kuuluu, kun päätöksiä liikennejärjestelmäsuunnitelmasta ja fossiilittoman liikenteen ratkaisuista aikanaan tehdään.

Ari Alatossava, Iin kunnanjohtaja