Kunnat hankkivat maata kuntalaisia varten

Kunnat hankkivat maata turvatakseen riittävän asuntotuotannon, yritysten toimintaedellytykset ja liikenneväylien rakentamisen. Maata tarvitaan myös yhdyskuntarakenteen kehittämiseen, esimerkiksi päiväkotien ja teiden rakentamiseen ja sijoittamiseen sinne, missä niitä eniten tarvitaan.

Kunnan aktiivinen maanhankinta, kaavoitus ja kaavan toteuttaminen mahdollistavat niin julkisten kuin yksityistenkin palvelujen järjestämisen ja toteuttamisen parhaalla mahdollisella tavalla. Kunnan keräämät vero- ja maksutulot käytetään pääsääntöisesti lakisääteisten palvelujen tuottamiseen osana suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa.

Kunta ei päätä lunastettavan maan hintaa

Suomessa maan luovuttamisesta kunnille, kuntayhtymille tai valtiolle myönnetään erittäin merkittävä veroetu. Maanomistajalle maksetaan sen kautta markkinahintaa korkeampi korvaus vapaaehtoisissa kaupoissa, mutta myös silloin, kun kunta joutuu turvautumaan maan lunastamiseen.

Maankäytön tarpeesta päätetään demokraattisesti kunnan päätöksenteossa. Maanhankinta perustuu lähes yksinomaan vapaaehtoiseen kaupantekoon. Lunastukseen joudutaan turvautumaan, jos osapuolet eivät pääse yksimielisyyteen kauppahinnasta. Kunta ei kuitenkaan määrittele lunastettavan maan hintaa, vaan se päätetään Maanmittauslaitoksen suorittamassa lunastustoimituksessa.

Mikäli kunta ei saa hankittua maata yhdyskuntarakenteen kehittämiseen tarkoitetulta alueelta, kunta joutuu valitsemaan kuntalaisten kannalta huonompia vaihtoehtoja. Tämä taas nostaa veroja ja huonontaa kunnan kilpailukykyä veronmaksajista, asukkaista ja yrityksistä.

Kuntalaisten yhteisten investointien tuotto kuuluu kuntalaisille

Keskustelun ytimessä on ollut kaavoituksen tuoma maan arvonnousu. Eduskunta ja Korkein hallinto-oikeus ovat lainsäädännön kautta päätyneet lopputulokseen, että se kuuluu kunnille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla on raportissaan 70 vuonna 2018 katsonut, että ”Julkisten investointien tuoma arvonnousu tulisi aina pyrkiä ohjaamaan julkiselle vallalle, johtuen siitä, että arvonnousu ei ole seurausta maan tai asuntojen omistajien omasta toiminnasta. Yksityisessä omistuksessa olevan kaavoittamattoman maan arvonnousu voidaan pyrkiä siirtämään julkiselle sektorille kuntien kaavoitusmonopolin avulla.”

Jos kunta ei voi käyttää maan arvonnoususta tulleita varoja alueen kunnallisten palvelujen järjestämiseen, kustannukset joudutaan kattamaan lisäämällä verotusta. Maankäyttösopimus ei korvaa maanhankintaa, koska sen kautta kunta saa kustannustensa katteeksi yleensä vain noin puolet kaavoituksen tuomasta arvonnoususta.

Lue myös: Miksi ja miten kunnat hankkivat maata? Lue kysymyksiä ja vastauksia maan vapaaehtoisesta hankinnasta ja lunastamisesta