Kaikkien osallistaminen yhteiskuntaan vaatii työtä ja rahaa

Kuntien toiminta koskettaa suurta osaa ihmisten arjesta. Kunnissa on siis kyse kaikista ihmisistä ja heidän tarpeistaan. On tärkeää miettiä, miten kunnat voivat osallistaa kaikki asukkaat yhteiskuntaan ja tarjota heille yhtäläiset mahdollisuudet osallistua toimintaan ja arkeen riippumatta siitä, millaiset heidän edellytyksensä ovat.

Siitä ei ole epäilystäkään, etteikö tavoite kaikkien osallistamisesta yhteiskuntaan olisi myönteinen asia. Jotta se ei jäisi vain korulauseiksi, tarvitaan niin tietoa, työtä kuin resurssejakin. Lait asettavat sekä yleisiä että erityisiä vaatimuksia, mutta aina ei ole selvää, miten kunnat pystyvät täyttämään ne ja lainsäädännön tavoitteet. Usein on epäselvää, mitä resursseja näiden velvoitteiden täyttämiseksi tulisi käyttää.

Syyskuusta 2020 alkaen lähes kaikki julkiset verkkopalvelut kuuluvat digitaalisten palvelujen tarjoamista koskevan lain soveltamisalaan. Lailla muun muassa pannaan täytäntöön EU:n direktiivi verkkosivujen saavutettavuudesta. Tavoitteena on, että verkkopalvelut ja niiden sisällöt ovat kaikkien käyttäjien saavutettavissa riippumatta mahdollisista vaihteluista palvelun käyttötavoissa. Saavutettavat verkkopalvelut hyödyttävät kaikkia, myös niitä, jotka katsovat olevansa asiantuntijoita.

On helppoa ajatella, että verkkopalveluista saadaan saavutettavia oikeaa tekniikkaa hankkimalla, vähän samalla tavalla kuin täytettäisiin autoille asetetut ympäristövaatimukset. On olemassa jopa luetteloita, joista vaatimukset voi tarkistaa. Osa vaatimuksista tietysti koskeekin tekniikkaa, mutta pitkälti on kyse siitä, että sisältö tehdään oikein.

Kunnat ovat pitkään käyttäneet verkkoa tiedotuskanavana. Julkisuusperiaate tarkoittaa sitä, että kunnat viestivät avoimesti lähes kaikesta. Kuntalain viimeisempään päivitykseen sisällytettiin myös vaatimuksia lisätä päätöksentekoa koskevaa tiedottamista demokratian ja osallistumismahdollisuuksien vahvistamiseksi. Useat kunnat tarjoavatkin asukkailleen mahdollisuuden seurata valtuuston kokouksia etänä suoran verkkolähetyksen kautta.

Ongelmana on tietenkin se, että kaikki eivät voi seurata lähetyksiä. Saavutettavia verkkolähetyksiä on mahdollista järjestää, mutta suoran lähetyksen tulkkaaminen tai jälkikäteen tekstittäminen vaatii resursseja ja osaamista. Laissa ei tehdä eroa kahden minuutin videon ja useita tunteja kestävän valtuuston kokouksen suoratoiston välillä. Jos kunta haluaa pitää kokoustallenteen verkkosivuillaan, on videosisällölle oltava saavutettava vaihtoehto.

Keskivertokunnassa valtuustosta tulevaa lähetystä saattaa katsoa muutama kymmenen ihmistä, joissain tapauksissa useita satoja ihmisiä. Katsojamäärästä riippumatta lähetyksen tekstittäminen vaatii aina yhtä paljon työtä. Kunnilla on rajalliset resurssit, ja valtuuston kokousten lähetysten tekstittäminen ei ole etusijalla.

Priorisoinnissa ei ole kyse siitä, etteikö asia olisi tärkeä, vaan siitä että kustannukset ovat arvioitua hyötyä suuremmat. Siksi jotkut kunnat poistavat lähetykset verkosta kaksi viikkoa suoran lähetyksen jälkeen. Tämä täyttää lain vaatimuksen, muttei tavoitetta.

Kuntaliiton vuoden 2020 kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö -selvitykseen vastenneista kunnista kolmelle neljästä on tullut lisäkuluja saavutettavuuteen liittyen. Yli puolessa kunnista saavutettavuusvaateita ei ole täysin saavutettu, joten työskentelyyn saavutettavuuden eteen tarvitaan resursseja myös jatkossa.  

Yli puolessa kunnista saavutettavuusvaateita ei ole täysin saavutettu, joten työskentelyyn saavutettavuuden eteen tarvitaan resursseja myös jatkossa.

Kohtuuton rasite. Laki tarjoaa mahdollisuuden poiketa saavutettavuusvaatimuksista, jos kyseessä on niin sanottu kohtuuton rasite. Toisinaan sisällön saavutettavaksi tekemisestä aiheutuvat kustannukset ovat suhteettoman suuret verrattuna käyttäjien tarpeisiin ja käytettävissä oleviin resursseihin. Tällöin kunta voi tarjoutua tekemään sisällön saavutettavaksi pyynnön perusteella.

Suomessa direktiiviä on tulkittu niin, että vaatimuksista voi poiketa vain rajoitetun ajan, korkeintaan muutaman kuukauden. Tämä rajoittaa mahdollisuutta punnita kustannuksia ja hyötyjä, koska tuloksen on oltava sama viimeistään muutaman kuukauden sisällä. Tämä voi johtaa siihen, että tietoa ei julkaista lainkaan, koska resursseja ei ole riittävästi kaiken tiedon tekemiseksi saavutettavaksi.

Yleinen käsitys on, että kuntien saadessa uusia tehtäviä rahoitus seuraa mukana. Saavutettavuuden ja kaikkien osallistamisen osalta ajatuksena on usein, ettei se maksa mitään tai että sen tulisi kuulua kuntien perustehtäviin. Kuntaliitto totesi lausunnossaan jo vuonna 2018, että vaatimusten täyttämiseen liittyvät toimet lisäävät kustannuksia ja että valtion on ohjattava siihen varoja. Valtio ei ole ottanut näitä kustannuksia lainkaan huomioon valtionosuuksissa tai muussa rahoituksessa.

Miksi perusoletus on se, että lähtökohdiltaan myönteinen asia ei saa maksaa mitään?