Digisprinttihurmos vai -huimaus?

Uusi työtapa tuntuu kivalta ja helpolta. Somehaukalle verkkovuorovaikutus on tuttua. Pandemian vauhdittama etätyömaa verkkokokouksineen ja -työpajoineen, digisprintti ja kotona vallitseva työrauha saavat aikaan kerrassaan hienon flown ja tuotosta syntyy.

Kehittäjän roolissani tapaan monenlaisia ihmisiä: kaltaisiani teknisorientoituneita, sosiaalisia ekstroverttejä, joille uusien teknologioiden kokeileminen on vain pieni oppimisseikkailu arjen keskellä. Sen sijaan analyyttiset introvertit vaativat enemmän aikaa asioiden pohdiskeluun ja syvällisempään perehtymiseen, esimerkiksi teknologisiin ratkaisuihin ja välineisiin. Ensinhän pitää lukea ohjeet ja perehtyä ja sitten vasta voi ryhtyä käyttämään.

Digisprintti ahdistaa eikä kollegaakaan tohdi jatkuvasti vaivata kysymyksillä. Teamsit ja Zoomit ovat pelottavia foorumeita, joissa ei voi ikinä tietää miten pitäisi osallistua ja miksi ihmeessä tuo kamerakin muka pitää laittaa päälle?

Lisäksi näiden kahden ääripään väliin mahtuu yhtä monta tapaa suhtautua muutokseen kuin ihmistäkin.

Onneksi kukin meistä on tavallaan sopeutuvainen, ajan myötä saamme lisää varmuutta ja uskallamme kokeilla uusia juttuja, vaikkapa osallistua tapahtumaan avattarena tai videoida oma esityksemme ihan omassa olohuoneessamme. Vaikka eihän tässä digisukelluksessa olei juuri ehditty harjoituskierroksia tehdä.

Teknologia on tukipalvelu, joka mahdollistaa meille monenlaisia asioita – etätyötä, -oppimista, -vuorovaikutusta ja -viihtymistä. Muun muassa etäkonsertit ovat ainakin minua korona-aikana kovasti viihdyttäneet, silti niistä jää puuttumaan elämyksen saavuttamisessa tärkeä yhteinen kokemus, jossa yleisö elää ja hengittää musiikin rytmissä ja osoittaa suosiotaan esiintyjille.

Digitaalisuus on tullut jäädäkseen toimiimme, sen hyödyntäminen etenee jatkuvasti ja uusia sovelluksia pulpahtelee esille sieltä täältä. Myös tekoälyavusteisia apulaisia on alkanut ilmaantua verkkosivujen nurkkiin. Turussa Åbotti juttelee vaikka millä kielillä opastaen koronaan liittyvissä kysymyksissä, jatkossa varmaan muissakin asioissa.  

Ikäihmisten digiosaaminen ei ehkä ole niin vahvalla tolalla, mutta kyllä hekin osaavat pitää yhteyttä ystäviin ja sukulaisiin verkon välityksellä, hoitaa pankkiasioitaan digitaalisesti tai ostaa elokuvaliput verkkopalvelusta. Helposti jätämme tämän huomiotta luullen, että osaamisvaje on suurempi kuin mitä havaintomme meille kertovatkaan. Digitaalisten palvelujen lisäksi on toki tarjolla paitsi perinteisempiä palveluita, myös puolesta-asioinnin mahdollisuuksia.

Teknologian hyödyntäminen on siis aivan keskeistä tulevaisuudessa. Siihen liittyy moninaista huolta digisyrjäytymisestä datan omistajuuteen liittyvään vallanjakoon. Kun haasteet ovat näin monimutkaisia eivät ratkaisutkaan voi olla kovin yksinkertaisia, verkostoissa piilevien monipuolisten osaamistemme törmäyttämisellä ja taitavalla koordinaatiolla meillä on kuitenkin loistavat edellytykset näitä ilkeitä ongelmia ratkoa.