Maakunta- ja sote-uudistus kaatui ja hallitus sen mukana

Ei onnistunut sote- ja maakuntauudistus tälläkään vaalikaudella. Poliittista jälkipyykkiä asiasta tullaan käymään kevään vaalityössä. Vaalien jälkeisessä hallitusohjelmassa on kuitenkin nopeasti löydettävä konsepti uudistuksen toteuttamiselle. Melkein kaikkihan ovat sitä mieltä, että ainakin sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämis- ja rahoitusvastuu olisi syytä siirtää nykyisiä kuntia vahvemmille ”hartioille”.

Menemättä tässä sisältökysymyksiin on aika pohtia, mikä meni valmisteluprosessissa pieleen. Kolmatta kertaa ei saisi tehdä samoja virheitä.

Itsestään selvää pitäisi olla, että ensi hallituskaudella valmistelu tehdään aidosti parlamentaarisesti hallituksen ja opposition yhteistyönä. Suurissa uudistuksissa pitää olla varmuus siitä, että niitä voidaan turvallisesti toteuttaa hallitusvaihdoksista riippumatta.

Hallitusohjelmassa ei tulisi lyödä poliittisesti lukkoon järjestelmän yksityiskohtia. Annetaan valmistelulle aikaa etsiä vaihtoehtoja ja välttää perustuslaillisia karikkoja. Tehdään tarkempia poliittisia päätöksiä vasta kun tiedetään, mikä on toiminnallisesti järkevää ja perustuslaillisesti pitävää. Asiantuntija- ja virkamiesvalmistelun rajaa poliittiseen valmisteluun on selkeytettävä.

Uudelta hallitukselta kaivataan myös nöyryyttä ja herkkyyttä ottaa vastaa perusteltua palautetta. Sen sijaan, että hallitus olisi korjannut ehdotuksia palautteiden perusteella, se on käyttänyt runsaasti energiaa muutosehdotusten vastustamiseen. On kuultu muttei juurikaan kuunneltu. On surullista, että hallitusten esitysten perusvalmisteluun kuuluvalla kuulemismenettelyllä on ollut vain marginaalinen merkitys. Aitoa kuulemista on tapahtunut vasta eduskunnassa, erityisesti perustuslakivaliokunnassa.

Hallitus ei lopulta ollut aidosti valmis tekemään lakeihin edes perustuslakivaliokunnan edellyttämiä sisällöllisiä muutoksia. Hallituksen eduskunnalle perustuslakivaliokunnan lausunnon jälkeen antamissa vastineissa on pyritty pidättäytymään mahdollisimman pitkälle hallituksen alkuperäisissä esityksissä. Tähän sote -uudistus asiallisesti lopulta kaatuikin.

Yksi kaatuneen hankkeen perusongelmista on ollut ylisääntely. Uudistusta on yritetty mallintaa lainsäädännöllä yksityiskohtia myöten. Tämä on ollut paluuta 70 -luvun jäykkään itsehallinnolle vieraaseen sääntelykulttuuriin.

Uudistuksen sisällöstä on kesän 2018 jälkeen keskusteltu liian vähän. Perustuslakivaliokunnan lausunnon jälkeen on keskitytty siihen, täyttääkö uudistus perustuslain vaatimukset. Järjestelmän perustuslain mukaisuus ei kuitenkaan vielä kerro kovinkaan paljoa sen toimivuudesta asetettuihin tavoitteisiin nähden. Kaatuneeseen sote-maku -malliin sisältyi runsaasti myös perustuslaista riippumattomia ongelmia ja ristiriitaisuuksia.

Lopuksi pari alustavaa ajatusta tulevaan mallikeskusteluun. Sosiaali- ja terveydenhuoltoa on Suomessa viimeisen vajaan 15 vuoden aikana yritetty huonolla menestyksellä rakentaa kuntien yhteistyön, kuntaliitosten ja maakuntien pohjalle. Olisiko nyt viimein aika tunnustaa, että sama kaava ei sovi maan joka kolkkaan? Hallintomallihan on tässä kuitenkin vain työväline sosiaalisten oikeuksin toteuttamiseksi. Olisi outoa, jos yhdenvertaisuus tulkittaisiin oikeudeksi kaikille samanlaiseen hallintoon. Ihmisten demokraattisten oikeuksien tulee luonnollisesti toteutua kaikissa malleissa yhdenvertaisesti.

Hyvää vaalikevättä!