
- kuntalaki ja yleinen kunnallisoikeus
- sähköinen hallintomenettely
- julkisuus ja tietosuoja
- vaalit
Oikeusministeriö ilmoitti tammikuun puolivälissä, että julkisuuslain uudistamista jatketaan salassapitosäännösten tarkistamisella. Oikeusministeriön arvion mukaan lainvalmistelu ei valmistu tällä hallituskaudella.
Kun otetaan huomioon, että alkuperäiseen lakiehdotukseen sisältyi myös siirtymäsäännöksiä, joiden mukaan laajennettu soveltamisala julkisomisteisiin yhtiöihin tulisi voimaan vasta kahden vuoden kuluttua lain voimaantulosta, soveltamisalan laajennuksella on todennäköisesti edessään pitkä tie.
Lainvalmistelun seuraava vaihe on keväällä 2025 järjestettävä lausuntokierros, jonka jälkeen hankitaan mahdolliset ulkopuoliset selvitykset. Tämän pohjatyön jälkeen asetetaan työryhmä, joka käy salassapitosäännökset yksityiskohtaisesti läpi.
Julkisuuslain päivitystyö aloitettiin vuonna 2021 avoimuuden edistämiseksi ja vastaamaan nyky-yhteiskunnan vaatimuksia. Työryhmän ehdotus uudeksi lainsäädännöksi julkaistiin vuoden 2023 lopussa, ja se sisälsi mm. ehdotuksia soveltamisalan laajentamisesta. Esityksen mukaan julkisuuslakia sovellettaisiin jatkossa viranomaisten lisäksi myös sellaisiin julkisomisteisiin yhtiöihin, jotka eivät toimi markkinoilla. Salassapitosääntöjen uudistaminen ei tuolloin kuulunut työryhmän toimeksiantoon, joten salassapitosääntely jäi ennalleen.
Kuntaliitto on osallistunut uudistustyöhön työryhmän jäsenenä, mutta ei ole ollut täysin tyytyväinen lopputulokseen. Nostimme lausunnossamme esiin soveltamisalan laajentumisen vaikeuden kuntaomisteisten, usein pienten yritysten näkökulmasta ja että yhtiöoikeuden ja hallinnollisten menettelyjen yhdistelmässä on vaikea navigoida. Sinänsä pidimme avoimuuden lisäämistä myös kuntaomisteiin yhtiöihin perusteltuna.
Sekä Kuntaliitto että monet muut esityksestä lausunnon antaneet totesivat, että salassapitosäännökset on tarkistettava ennen kuin uusi laki voi tulla voimaan. Toisaalta salassapitosäännökset itsessään ovat vanhentuneita ja siksi vaikeasti sovellettavissa, ja kun lisäksi otetaan huomioon yhteiskunnassa viime vuosina tapahtuneet muutokset, on korkea aika tarkistaa myös salassapitosääntelyn lähtökohdat. Toisaalta salassapitosäännöksiä on perusteltua tarkastella uudelleen myös nyt käsiteltävänä olevan soveltamisalan laajentamista koskevan ehdotuksen valossa.
Jokainen meistä käyttää joka päivä kuntapalveluja, vaikka ei ehkä sitä tule edes ajatelleeksi.
Webcast-sarjamme tarjoaa kuntajuridiikan näkökulmia ajankohtaisiin teemoihin.