Kuntaliiton mallirakennusjärjestys kunnille julkaistu

Olemme laatineet yhteistyössä kuntien ja ympäristöministeriön kanssa mallirakennusjärjestyksen tukemaan kuntien rakennusvalvonnan työtä.  

1.1.2025 voimaan tuleva rakentamislaki edellyttää, että kunnat uusivat rakennusjärjestyksensä kahden vuoden kuluessa lain voimaantulosta. Rakentamislaki ja 19.9.2024 julkaistu hallituksen esitys rakentamislain muuttamisesta edellyttävät rakennusjärjestyksen laadintaa uudella tavalla. 

Rakennusjärjestyksen on tärkeää olla mahdollisimman selkeä. Rakennusjärjestysmallissa on vain harkitusti prosesseja ja viittauksia muihin lainsäädäntöihin. Ensin kerrotaan yleiset määräykset ja määritelmät. Sitten todetaan erityismääräykset eri alueille. Lopusta löytyvät vaatimukset selvityksistä ja ilmoituksista. Muotoilussa on huomioitu myös koneluettavuuden vaatimuksia. 

Kunta voi poimia mallirakennusjärjestyksestä itselleen sopivat määräykset ja muokata ne sopivaan muotoon. Rakennusjärjestyksessä voidaan antaa paikallisista oloista johtuvia suunnitelmallista ja sopivaa rakentamista, kulttuuri- ja luonnonarvojen huomioon ottamista sekä hyvän elinympäristön toteutumista ja säilyttämistä koskevia määräyksiä. Määräykset voivat olla erilaisia kunnan eri alueilla. Keskitymme julkaisussa yleiseen, kuntatasoiseen yhdenvertaisuuteen sekä tasa-arvon edistämisvelvoitteeseen päätöksenteossa ja palveluissa. 

Rakennusjärjestysmallia laadittaessa on jouduttu tulkitsemaan uutta lakia epäselvässä tilanteessa. Malli perustuu tämänhetkisiin tietoihin, ja sitä muutetaan, jos rakentamislakiin esitetty rakennusjärjestystä koskeva muutos muuttuu eduskuntakäsittelyssä. Lain tulkinta täsmentyy oikeuskäytännön myötä, mihin voi kulua vuosia. 

Rakennusjärjestyksen laadinnasta järjestettiin kunnille kuusi työpajaa. Luonnos esiteltiin kunnille 17.9.2024. Malli sisältää yhä hyviksi havaittuja määräyksiä eri kuntien rakennusjärjestyksistä. Moni asia kuitenkin muuttuu: kuntien tulee esimerkiksi ratkaista, mitkä muutkin kuin laissa määrätyt (RakL 42 §) rakentamislupaa edellyttävät toimenpiteet edellyttävät kunnassa rakentamislupaa. 

Rakennusjärjestykseen laadittiin kokonaan uusi luku luonnon monimuotoisuudesta. Ohjeistus pyrkii huomioimaan ennallistamisasetuksen tuomia vaatimuksia. Se tukee erityisesti niitä kuntia, joita elokuussa 2024 voimaan tullut asetus koskee. 

Rakennusjärjestyksen lisäksi tarvitaan muita ohjeita. Ne on hyvä laatia erillisinä asiakirjoina, jotta mahdolliset muutokset voidaan tehdä ketterästi.  

Työn iloa rakennusjärjestyksen laadintaan! 

Lue lisää: Kuntaliiton mallirakennusjärjestys 

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista

Kuntavaalit 13.4.2025

Kuntaliitto kampanjoi kuntavaaleissa kuntien ja kaupunkien roolin esiin nostamiseksi. Onneksi on kunnat!

Tutustu vaalisivustoomme!

Kuntaliiton ratkaisut teknisen toimen osaajapulaan

Teknisen alan työvoimapula on pahenemassa. Kunnista puuttuu kaavoittajia, rakennustarkastajia, kiinteistöinsinöörejä ja rakennuttajia sekä monia muita maankäytön, rakentamisen ja infrapalvelujen ammattilaisia.

Tutustu Kuntaliiton ratkaisuihin!